Ympyrälinjat

Lauri Räty

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
477
late- sanoi:
Ympyräbussilinjat ovat yleensä melko haasteellisia liikennöitäviä ja lisäksi kysyntä ei tahdo jakautua tasaisesti. Tästä syystä niitä ei pahemmin enää ole ja jäljellä olevilla on melko lyhyet reitit.

Ympyräbussilinjoilla, varsinkin vain yhteen suuntaan liikennöitävillä, matka-aika kasvaa pitkäksi ja siksi ne ovatkin usein lyhyitä kierroksia palvellen kaupunki- tai aluekeskuksen lähiseutua. Se onkin varmasti suurin syy miksi niistä on luovuttu, mutta koen ympyrälinjoilla olevan vielä mahdollisuuksia.

Ympyrälinjalla ja heilurilinjalla on parhaassa tapauksessa paljon yhteistä. Molemmat tarjoavat vaihdottomia yhteyksiä muuallekin kuin kaupunki- tai aluekeskukseen. Menestymisen ehtona on tosiaan late-:n mainitsema kysynnän tasaisuus. Pääkaupunkiseudultakin löytyy esimerkkejä sekä hyvin että huonosti onnistuneista ympyrälinjoista. Parhaimpana esimerkkinä Espoon linjapari 12 ja 14, huonoimmasta päästä Kurkimäki-Kivikon liityntälinjasto.

Pääkaupunkiseudun isot ympyrälinjat 101 ja 110 lakkautettiin 90-luvulla. Olisiko tällaisilla linjoilla mahdollisuutta menestyä? Nehän tarjoaisivat "uusia" vaihdottomia yhteyksiä mutta etenkin Mannerheimintien sunnan liikenteelliset ongelmat saattaisivat aiheuttaa epätäsmällisyyttä.
 
Lauri Räty sanoi:
Pääkaupunkiseudun isot ympyrälinjat 101 ja 110 lakkautettiin 90-luvulla. Olisiko tällaisilla linjoilla mahdollisuutta menestyä? Nehän tarjoaisivat "uusia" vaihdottomia yhteyksiä mutta etenkin Mannerheimintien sunnan liikenteelliset ongelmat saattaisivat aiheuttaa epätäsmällisyyttä.

Kerropa lisää näistä 101:stä ja 110:stä, mitä reittiä ne ajoivat? Itse kun en tunne pääkaupunkiseudun linjahistoriaa, olisi mielenkiintoista tietää, onko täällä ollut jotain merkittäviä linjoja, joita olisi lakkautettu 1990-luvulla.
 
Joko 101T ja vanha 110T lakkautettiin 90-luvulla? Mulla on jonkinlainen muistikuva, että ne loppuivat syysliikenteen 2000 alussa, mutta saatan olla väärässäkin.

Joka tapauksessa, 101T meni suunnilleen nykyistä 106:n reittiä Kampista Leppävaaraan ja siitä Turuntietä pitkin takaisin Kamppiin. 106:lla oli merkittävästi nykyistä vähemmän vuoroja ja se ei ajanut Leppävaaraan asti. 106:n tarjonta nousi runkolinjamaiselle tasolle, kun 101T lopetettiin.

110T jatkoi nykyiseltä reitiltään Mäkkylän kautta (jonne menee vielä joitakin 110TA-lähtöjä) Turuntielle ja edelleen takaisin Kamppiin.
 
Nämä ovat hataria muistikuvia, mutta eikös se jotenkin näin mennyt:

110T ajeli Manskua Ruskeasuolle, josta edelleen Pitäjänmäelle ja Mäkkylään, Mäkkylän puistotieltä kehä ykköselle, Leppävaara, Kilo, Nihtisilta, Mankkaa, Tapiola, Lauttasaari josta edelleen linja-autoasemalle. Ja päinvastoin.

101T ajoi Mäkkylään Pitäjänmäelle samaa reittiä, mutta kurvaili Henrikintietä Mäkkyläntielle ja Kehälle, jota se ajeli Laajalahteen, pohjois-Tapiolaan ja edelleen tapiolan ja lauttasaaren kautta kamppiin.

Noista Mäkkylän kierroksista en todella ole varma, mutta muistaakseni kahta reittiä siellä ajeltiin... Ja oliko se noin päin, sen varmaan osaa joku muu selventää :) Myöhemmin 261 korvasi tuon Henrikintien mutkan, nykyisinhän se on 231K. 110TA ajaa aamuisin muutaman- ja iltapäivällä muutaman vuoron siihen Postipuun koulun kulmille Mäkkylän puistotielle.
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt hiukan saa vielä tarkentaa noiden linjojen 101T ja 110T reittejä, niin Mäkkylässä 101T ajoi Mäkkylän puistotietä, josta nykyään ei kulje enää mikään linja (paitsi 110TA ja 231K Kehä I:ltä tullessa muutama 10 metriä). Linjan 110T reitti taas kulki nykyisen linjan 231K reittiä Henrikintie - Sotarovastintie - Mäkkyläntie jne.

101T ajoi sitten Perkkaan ja Laajalahden kautta nykyisen 106:n reittiä, mutta Tapiolan jälkeen oikaistiin suoraan Tapiolantietä Länsiväylälle eikä nykyisen mukaan Kehä I:n kautta, josta vastaavasti linjan 110T reitti aikoinaan kulki.

Nykyäänhän linja 550 korvaa osittain linjoja 101T/110T mutta välissä oli muutama vuosi jolloin suoraa yhteyttä ei ollut esim. Pitäjänmäeltä Tapiolaan.

Jostain syystä meillä Suomessa ympyrälinjoja näytetään lakkautettavan, kun taas Tukholmassa ympyrälinjoja on perustettu joka suunnille.
 
Teoriassa ympyrälinjat ovat loistava tapa toteuttaa poikittaisyhteyksiä vähäisin kustannuksin. Mielestäni paras esimerkki on Helsingin raitiovaunuverkko, missä sekä kolmosesta että seiskasta on tehty ympyrälinjoja. Kolmosen pohjana on kaksi heilurilinjaa ja seiskan pohjana yksi.

Meurmanin asemakaavaopissa (1948) neuvotaan osassa joukkoliikenne ensin yhdistelemään linjoja heilurilinjoiksi ja sitten edelleen heilurilinjoja ympyrälinjoiksi. Siis ilmeisesti hyvinkin toimiva konsepti, muttei sitäkään sovi sokeasti soveltaa. Ilmeisesti sitten hinta maksetaan vaikeampana liikennöityvyytenä. Voisi myös ajatella, että nykyinen kaupunkisuunnittelu tukee hyvin huonosti heilurilinjoja, kun lähiöt on sijoitettu puumallin mukaan, pääliikenneväylästä erkanevien kokoojakatujen päihin.
 
kuukanko sanoi:
Joko 101T ja vanha 110T lakkautettiin 90-luvulla? Mulla on jonkinlainen muistikuva, että ne loppuivat syysliikenteen 2000 alussa, mutta saatan olla väärässäkin.

Minulla on myös melkoinen musta aukko noiden linjojen osalta, etenkin kun puhutaan ympyräliikenteen lakkauttamisesta. Edes Internet Archive ei ollut tallettanut 2000 talvikautta vanhempia aikatauluja...
 
Espoon Autolla oli vielä 1970-luvulla ympyrälinja 13, Leppävaara -Munkkiniemi -Lehtisaari -Tapiola -Leppävaara. Linjaa ajettiin molempiin suuntiin.
Asuin ja kävin koulua silloin Munkkivuoressa ja moni koulumme Lehtisaaresta tulevista oppilaista käytti tätä linjaa, vaikka vaihoehto taisi olla hieman kalliimpi kuin HKL'n vaihdollinen yhteys.
 
Jos Espoon sisäisistä linjoista ympyrälinjoiksi kelpuutetaan 12 ja 14, niin silloin ei pidä myöskään unohtaa linjaa 86. Tämän reitti kulkee harvaan asutulla seudulla ja koululaiset näin kouluaikana ovat varmasti merkittävin matkustajaryhmä. Näin koulupäivänä vaikka keskipäivällä jokin vuoro lähtisi lähes tyhjänä Espoon keskuksesta ja palaisi sinne tyhjänä ei tarkoita välttämättä sitä, että se olisi kulkenut koko matkan tyhjänä. Reitin varrella on nimittäin Pakkalan ja Röylän koulut, joista varmasti tulee matkustajia kyytiin ja lisäksi koulupäivisin toimii Kalajärveltä vaihdollinen yhteys, joka tarjoaa yhteyden sekä Kalajärven että Lahnuksen kouluihin/kouluista. Onhan Espoon keskuksessa tuon reitin varrella myös esimerkiksi lukio. Koulujen takia näin kouluvuoden aikana ajetaan linjan 86 lenkki eri suuntaan aamuisin.

Olen kulkenut kerran Kalajärveltä Espoon keskukseen vaihtaen Röykässä. Lähdin kello 16:10 Kalajärveltä linjalla 70. Kun Röylässä nousin kyytiin bussiin 86, oli siellä kymmenkunta selvästi koulusta tulevaa oppilasta, jotka kaikki jäivät pois ennen Oittaata. Kyllä tuolla linjalla kulkee sentään joitain muitakin kuin ala- tai yläasteikäisiä. Tämän totesin, kun jäin seuraamaan kuinka bussi lähti Espoon keskuksesta seuraavalle kierrokselle miltei heti edelliseltä saavuttuaan. Ilman koululaisia matkustajamäärät jäävät kyllä oletettavasti vain muutamaan nousuun per kierros.

Kun tuolla ei ole kovin paljoa asutusta, ei kovin tiheävuoroista liikennettä tuonne kannata laittaa eikä voida erityisen hyvin kilpailla auton kanssa. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että tarjotaan edes mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä. Tuo rengaslinja on varmasti melko tehokas. Yhdellä bussilla saadaan aikaan tunnin vuoroväli. Harvaan asutussa ympäristössä ympyrälinja voi olla hyvä vaihtoehto.
 
101T ajoi sitten Perkkaan ja Laajalahden kautta nykyisen 106:n reittiä, mutta Tapiolan jälkeen oikaistiin suoraan Tapiolantietä Länsiväylälle eikä nykyisen mukaan Kehä I:n kautta, josta vastaavasti linjan 110T reitti aikoinaan kulki.

Oman muistikuvan mukaan Keilaniemessä työskelleenä ainakin 90-alkupuolella sekä 101 että 110 ajoivat Keilaniemen ohi Kehä ykkösen kautta Tapiolaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Espoon Auton linjan 13 päättäri ei muuten ollut Leppävaarassa, vaan Otaniemessä. Siellä se kiersi Otakaaren lenkin, samoin 2 (sittemmin 102) ja 2M (sittemmin 192, yhdistettiin myöhemmin Helsingin linja 34 kanssa linjaksi 502, jonka "perillisiä" ovat nykyiset 503 ja 53). Linjan 13 reitti oli mainoisti eri alueita palveleva: Otaniemen ja Leppävaaran väli kierrettiin Tapiolan keskustan kautta ja Munkkivuoren ja Pitäjänmäen väli koukattiin Etelä-Haagan (Lapinmäentien ja Vihdintien) kautta. Näin syntyi runsaasti vaihdottomia yhteyksiä.

Linjan 101 alkuperä oli Leppävaaran Liikenteen vanhan rengaslinja, joka Espoon Autolle siirryttyään sai ensin numeron 12. (Linja 236 kulki aikoinaan melkein samaa reittiä välin Hki-Mäkkylä-Leppävaara-Laajalahti-Tapiola.)

Linja 110 oli alunperin Espoon Auton rengaslinja 10.

Mutta olihan Espoossa aikoinaan myös sellainen rengaslinja, jota ei tässä ketjussa vielä ole mainittu: Tapiola-Suomenoja-Espoon asema-Bemböle-Leppävaara-Tapiola. Jos en ihan väärin muista, niin koko kierrros sai 70-luvulla numeron 17 ja täydentäviä linjoja olivat vain osan reitistä ajaneet 18 Tapiola-Leppävaara-Espoo as ja 19 Tapiola-Suomenoja-Espoo as. Liikennöitsijöinä Åke Wickström, Åbergin Linja ja Laurilan Linja.

Ja mitäs kaikki pääkaupunkiseudun 0N-yölinjat ovat?

Tosin mikään edellä mainituista ei ole aito ympyrälinja siinä mielessä kuin esim raitiolinjat 3 ja 7. Aidolla ympyrälinjalla voi matkustaa mistä kohdasta ympyrää mihin toiseen kohtaan tahansa samalla vaunulla eikä joudu välillä poistumaan jonnekin pääteterminaaliin. Ja vuoroväli on riittävän tiheä.

Ihan oma tarinansa olivat sitten Itä-Helsingissä jonkin aikaa pyörineet 97A ja 97B, jotka ajoivat metron syöttöä Itäkeskus-Kontula-Mellunmäki-Itäkeskus. Reitti kulki Humikkalantien-Porttitien-Kontulantien kautta, vaikka jossain vaiheessa kiertolinjan oli kaavailtu kulkevan molempiin suuntiin Kurkimäentien ja Kurkisuontien kautta. (No, eihän metron sittemmin jatkuessa Itiksestä Mellariin rakennettu Kurkimäen metroasemaakaan.) Pysäkkilevennyksetkin rakennettiin kaduille. Koskaan tuo ei toteutunut ja toiselta puolelta Kurkisuontietä pysäkit muutettiin autojen pysäköintipaikoiksi. Toiseen suuntaan kyseisillä kaduilla pyöri ympyrää 94B ennen kuin Kivikon rakantamisen myötä siirrettiin kiertämään vielä isompaa ympyrää. Ja mitä kävikään Kurkisuontien entisille pysäkeille: lisää autopaikkoja. :eek:

Voi olla, että ympyrälinjat eivät kaikilta osiltaan kuormitu aina yhtä tasaisesti ja että niillä on enemmän riskejä joutua autoruuhkien uhriksi kuin lyhemmillä reiteillä. Silti niillä on matkustajan näkökulmasta huomattavn hyviä puolia: Asuin-, kauppa- ja työpaikka-alueitten kautta hyvin reititetty (siis ei moottoritietä) ja sopivin välipysäkkiajoin (mikäli niitä noudatetaan eikä kiirehditä etuajassa) aikataulutettu ympyrälinja voi olla huomattavasti selkeämpi ja tarjota monipuolisempia yhteyksiä kuin pätkityt "irtolinjat".

Meinaan vaan, että ennen vanhaan Espoossa esimerkiksi "kympin" reitti oli suurelle osalle kylätien tallaajista tuttu, mutta nykyisten kadunmiesten (navigaattoriteknologian huumaamista sitimaasturihemmoista puhumattakaan) on aika vaikea hahmottaa höykäsen pöläystä kaikenkarvaista XYZ tai muista monikirjaimisista pätkäreiteistä. Ja arvaa, saavatko taas hyvän syyn mennä autolla?
 
Viimeksi muokattu:
Espoon Auton linjan 13 päättäri ei muuten ollut Leppävaarassa, vaan Otaniemessä. Siellä se kiersi Otakaaren lenkin, samoin 2 (sittemmin 102) ja 2M (sittemmin 192, yhdistettiin myöhemmin Helsingin linja 34 kanssa linjaksi 502, jonka "perillisiä" ovat nykyiset 503 ja 53). Linjan 13 reitti oli mainoisti eri alueita palveleva: Otaniemen ja Leppävaaran väli kierrettiin Tapiolan keskustan kautta ja Munkkivuoren ja Pitäjänmäen väli koukattiin Etelä-Haagan (Lapinmäentien ja Vihdintien) kautta. Näin syntyi runsaasti vaihdottomia yhteyksiä.

Linjan 13 reitti oli Otaniemi - Tapiola - Leppävaara - Pitäjänmäki - Haaga - Munkkiniemi - Otaniemi. Kyseinen linja Oli Espoon Auto Oy:n linja. Linja perustettiin 24.08.1967 ja lakkautettiin 1980-luvun puolivälissä.

Linjan 101 alkuperä oli Leppävaaran Liikenteen vanhan rengaslinja, joka Espoon Autolle siirryttyään sai ensin numeron 12. (Linja 236 kulki aikoinaan melkein samaa reittiä välin Hki-Mäkkylä-Leppävaara-Laajalahti-Tapiola.).

Minun tietojeni mukaan 06.10.1960 alkoi kulkea linja Helsinki - Mannerheimintie - Munkkiniemi - Pitäjänmäki - Leppävaara - Laajalahti - Tapiola - Helsinki ja kyseistä linjaa liikennöi Espoon Auto Oy ja Leppävaaran Liikenne Oy yhteisellä liikenneluvalla.

Mutta olihan Espoossa aikoinaan myös sellainen rengaslinja, jota ei tässä ketjussa vielä ole mainittu: Tapiola-Suomenoja-Espoon asema-Bemböle-Leppävaara-Tapiola. Jos en ihan väärin muista, niin koko kierrros sai 70-luvulla numeron 17 ja täydentäviä linjoja olivat vain osan reitistä ajaneet 18 Tapiola-Leppävaara-Espoo as ja 19 Tapiola-Suomenoja-Espoo as. Liikennöitsijöinä Åke Wickström, Åbergin Linja ja Laurilan Linja.

Linja 17 oli Tapiola - Leppävaara - Espoo as.
Linja 18 oli rengaslinja Tapiola - Finnå - Espoon kk - Bemböle - Leppävaara - Tapiola ja toisin päin. Kyseinen linja perustettiin 05.04.1960. Tapiola - Finnå - Espoon kk - Bemböle - Leppävaara - Tapiola suuntaa liikennöi O.Laurila ja N.Åberg ja toisinpäin Åke Wickström, kyseinen linja lakkautettiin 03.09.1984.

Pohjois-Espoossa kulkenut linja 40 Takkula - Rinnekoti - Odilampi - Röylä - Takkula voidaan laskea myös ympyrälinjaksi. Nykyisin linjan reittiä kulkevat linjat 70 ja 71.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ainakin helsingin sisäisiä linjoja 22b ja 30 voidaan pitää ympyrälinjoina. Tosin linjat kulkevat vain silloin kun on jokin iso tapahtuma areenalla. Vai liikennöidäänkö niitä enään?
 
Ainakin helsingin sisäisiä linjoja 22b ja 30 voidaan pitää ympyrälinjoina. Tosin linjat kulkevat vain silloin kun on jokin iso tapahtuma areenalla. Vai liikennöidäänkö niitä enään?

Kyllä liikennöidään, vaikka niitä ei enää HKL:n aikataulusivulta löydykään webistä (joku innokas voisi vaikka huomauttaa tuosta HKL:lle). Aikataulukirjasta linjat kuitenkin löytyvät (tosin siellä 30:n liikennöitsijäksi on väärin kerrottu Pohjolan Kaupunkiliikenne, sitä liikennöi Concordia Bus Finland).

En kyllä laskisi 22B:tä ympyrälinjaksi, koska se kulkee Pasilan ja Vallilan välin samaa reittiä molempiin suuntiin.
 
Minun tietojeni mukaan 06.10.1960 alkoi kulkea linja Helsinki - Mannerheimintie - Munkkiniemi - Pitäjänmäki - Leppävaara - Laajalahti - Tapiola - Helsinki ja kyseistä linjaa liikennöi Espoon Auto Oy ja Leppävaaran Liikenne Oy yhteisellä liikenneluvalla.

Linja 17 oli Tapiola - Leppävaara - Espoo as.
Linja 18 oli rengaslinja Tapiola - Finnå - Espoon kk - Bemböle - Leppävaara - Tapiola ja toisin päin. Kyseinen linja perustettiin 05.04.1960. Tapiola - Finnå - Espoon kk - Bemböle - Leppävaara - Tapiola suuntaa liikennöi O.Laurila ja N.Åberg ja toisinpäin Åke Wickström, kyseinen linja lakkautettiin 03.09.1984.

Kiitos tarkennuksista ja dokumentteihin perustuvasta täsmätiedosta. Aina parempia kuin omat hatarat muistikuvani lapsuus- ja nuoruuusvuosilta! Missähän vaiheessa se linja 19 (Tapiolasta Finnoon kautta Suvelaan) tuli kuvioihin? Ja oliko se vain Laurilan ja Åbergin ilman Wickströmiä?

Vain linjan toisessa päässä ympyrää kiertäneitä reittejä oli 80-luvulla ainakin Röylässä (Rödskog) Paikallislinjoilla (257 ym) ja Kauniaisissa Espoon Autolla (261 ym). Oliko nämä lenkit siellä jo Åke Wickströmin ja Kaarlo E. Kallion aikana? Ja syntyivätkö ne tien kapeuden vai reittihaarojen yhdistelyn vai muun syyn takia?

Helsingin puolella Saaren Auton linja 67 kiersi 70-luvulla Paloheinän päässä lenkin Sysimiehentie-Paloheinäntie-Tuohimäentie-Kytöniityntie(päättäri) -Rakovalkeantie-Sysimiehentie. Osa vuoroista ajettiin (aluksi tunnuksella 67K, sittemmin 67T) laajempaa lenkkiä Sysimiehentie-Paloheinäntie-Tuohimäentie-Kytöniityntie(päättäri)-Rakovalkeantie-Sysimiehentie-Kuusmiehentie-Tuohustie-Saramäentie-Paloheinäntie-Sysimiehentie. Asutus oli silloin hieman nykyistä harvempaa, mutta ei ne autot silti tyhjinä ajaneet. Riittipä matkustajia myös nykyiselle 67:n reitille, joka silloin oli Sirolan Liikenteen 68. Useimmat reittikadut olivat kapeita sorateitä.

Saaren Auton silloisen aikatauluntasauspaikan sijainti sekä Kytöniityntien, Rakovalkeantien ja nykyisen Rakovalkenpolun muodostama kolmio selittyvät entisellä kääntöpaikalla. Kun Tuusulantie ei vielä ollut moottoritie, reitti tuli Tuusulantietä Paloheinäntielle asti ja siitä sitten Sysimiehentietä ja Rakovalkeantietä. HKL:n (sittemmin HML:n) linja 63 (vanha tunnus 55) ei alun perin mennyt Paloheinäntielle, vaan Pakilantien päähän kuten 66 (ex-54).

Munkkivuoressa koko lähiö on rakennettu ympyräksi ja STA:n 35 kiersi Ulvilantien lenkin, jota nykyään 18 pyörii. Tammisalossa jo TLL:n 83 kiersi ympyrää. Ja onhan noita loppupään ympyröitä nykyisinkin muitakin.

Ovatko tuollaiset "lassolinjat" vain historiallisia jäänteitä vai olisivato ne nykyaikana käyttökelpoisia jossain muissakin kaupunginosissa? Tuollainen lenkki voi olla liikenteen järjestämisen kannalta helpompi kuin kaksi edestakaisin sahattavaa haaraa, jos ympyrä on sen verran pieni, ettei sen sisäistä matkustustarvetta juuri ole. Joitakin kierroksen jälkipuoliskolle menossa olevia matkustajia saattaa toki ärsyttää, mikäli ajantasauspisteessä pysähdytään pitkäksi aikaa. Mutta toisaalta tuo tasausaika helpottaa myös loppukierroksen pysäkkiaikojen täsmällistä ennustamista, mistä matkustaja iloitsee.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös