Alustava sopu EU:ssa: Joka viides bussi on puhdas jo 2025

Rattivaunu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
5,471
Mm. Kalevan julkaiseman uutisen mukaan joka viides bussi on päästöitään puhdas vuonna 2025. Saman uutisen mukaan kuntaliitto pitää tavoitetta epärealistisena. Tässä puhutaan julkisen sektorin hankkimasta bussiliikenteestä. Saman suunnitelman mukaan 2030 osuuden pitäisi olla jo liki 70 prosenttia. Lopputilanteessa hyväksyttyjä ratkaisuja ovat täyssähkö ja vety, siirtymäajalle 2025 - 2030 sallitaan puolelle valvoitteen busseista kuitenkin esimerkiksi nesteytetyn maakaasun käyttö. Suomen velvoitteet ovat hieman lievemmät verrattuna esimerkiksi Ruotsin velvoitteisiin. Bruttokansantuote nimittäin vaikuttaa asiaan.

Näin käy, mikäli asiaa koskevan direktiivin muutos toteutuu ennakoidulla tavalla. Se näyttää hyvin todennäköiseltä, sillä EU-parlamentin, komission ja Eurooppa-neuvoston välillä syntyi asiasta alustava sopu maanantaina.
 
Näistä HSL-liikenteeseen markkinaehtoisesti hankituista sähköbusseista päättelemällä tämäkin direktiivi on kuollut jo syntyessään - ilman mitään erillisiä toimia uusista kaupunkibusseista on sähköisiä vuoteen 2025 mennessä huomattavasti vaadittua 20 % suurempi osuus.

Sama muuten koskee EU:n direktiiviä henkilöautoista, -30 % vuoteen 2030 mennessä. Markkinaehtoisella kehityksellä päästään jo huomattavasti suurempaan vähenemään, kun sähköautot lasketaan nollapäästöisiksi.

Näyttäisikin, että EU on jäänyt tieliikenteen päästövähennystavoitteissaan pahasti jälkeen markkinoiden kehityksestä - osin oletettavasti saksalaisen autoteollisuuden takia, joka on vasta hiljalleen pääsemässä sähköistyksen makuun.
 
Takaisin
Ylös