Outoja/mielenkiintoisia kalustohankintoja

Anderssonilla oli kummallinen matala MAN. Onnistuin Turussa käydessäni ajamaan sillä 2013 syksyllä. Takaosassa oli vasemmalla puolella penkit puoliympyrän malliin eli siis jokainen katsoi eri suuntiin. Varsinaisia takapenkkejä ei ollut ollenkaan vaan takaovien takana oli kolme kummallista nojailupaikkaa. Ovijärjestys oli 2-2-2, vain takaovet olivat ulospäin aukeavia vippiovia.
 
Ensimmäinen matala Mersu tosiaan aloitti Tammelundin Liikenteellä kesäkuussa 1990, kuten linkin tekstissä kerrotaan. Se oli tehtaan auto, koska Tammelundin tilaama auto ei ollut valmis sovittuna aikana. Satuin palaamaan Koskelan varikolta iltavuorosta Haagaan linjalla 52 jo ennen matalan Mersun sijoittamista 23V:lle, ja tuo KFH-154 oli sijoitettu linjalle 52 siihen vuoroon, jolla matkani tein. Todennäköisesti linja 52 oli ensimmäinen linja, jolla tässä maassa on matalalattiabussi kulkenut. Tämä tapahtui kesäkuussa 1990.

Tampereen kaupungin liikennelaitos sai saman vuoden elokuussa ensimmäisen matalattiabussinsa. Sen voi tilastoida maamme ensimmäiseksi kotimaiselle liikennöitsijälle omaksi toimitetuksi matalalattiabussiksi. Tammelundin ensimmäinen oma matala Mersu saapui vasta myöhemmin samana syksynä. Helsinki ja Tampere olivat ensimmäiset paikkakunnat, jonne saatiin matalaa kalustoa käyttöön. Mutta jo talvella 1990 - 91 Porikin oli hereillä, siellä kokeiltiin samanlaisia Mercedeksiä, kuin mitä Tammelundkin hankki. Jo myöhemmin keväällä 1991 Porin Linjatkin sai oman Mercedes-matalalattiabussinsa. Alkuun erikoisesta bussimallista alkoi tulla ihan yleinen.

Peralla oli hyviä esimerkkejä erikoisista alusta / kori -yhdistelmistä. Listaan voisi lisätä Koskilinjojen Scania BR112 / Lahti 21:n, saman firman Scania BR112 / Taival GS:n, Vanhankylän Linjan Scania BR112 / Kutter 9:n ja Porin Linjojen Ajokki Express -täyskaturit kolmine ovineen ja teräskuuppaistuimineen (alustoina Scania N112 ja Volvo B10M Voithilla). Volvo-mahuri Ajokki Expressillä sinänsä oli ihan perustavaraa, mutta kolme oviaukkoa ja etenkin teräskuuppatuolit olivat oma erikoisuutensa tuossa korimallissa.
 
Ensimmäinen matala Mersu tosiaan aloitti Tammelundin Liikenteellä kesäkuussa 1990, kuten linkin tekstissä kerrotaan. Se oli tehtaan auto, koska Tammelundin tilaama auto ei ollut valmis sovittuna aikana. Satuin palaamaan Koskelan varikolta iltavuorosta Haagaan linjalla 52 jo ennen matalan Mersun sijoittamista 23V:lle, ja tuo KFH-154 oli sijoitettu linjalle 52 siihen vuoroon, jolla matkani tein. Todennäköisesti linja 52 oli ensimmäinen linja, jolla tässä maassa on matalalattiabussi kulkenut. Tämä tapahtui kesäkuussa 1990.

Vaikka 0405N Suomen oloissa aikoinaan hieman erikoinen olikin, oli se kuitenkin varmasti yksi eniten valmistettuja eurooppalaisia bussimalleja. Mutta kyllähän Tammelundin Liikenne vuosikymmenten aikana hankki todellisia erikoisuuksiakin, joista osa oli jopa osin itse erilaisista jämäosista rakenneltuja. Tuoreimpia näistä Tammelundin erikoisuuksista olivat mm. Sisu-alustaiset Kutter 9:t, Sisu-alustainen Camo sekä Mersun alustalle rakennetut Ajokki City ja Wiima K202. Mahtoiko tuo Wiima muuten olla vielä puolimatala (itse en koskaan osunut tämän auton kyytiin)?
 
Ajokki City ja Wiima K202 olivat korkeita - takaa todella korkeita kiitos suuren V8:n.

Useat edellä kerrotuista Sisuista oli muuta kuin valmistajansa standaritavaraa. Kutterien aikana moottorina oli kaksitahtinen Detroit. Camossa oli taas Cummins, vastaava kuin mitä Sisu-Auto itsekin asensi linja-autotuotantonsa loppuvuosina BT-190C-alustaan. Camon alusta oli oikeasti joku BT-58 1970-luvulta, johon moottori oli sentään päivitetty Cumminsiksi. Toinen Kuttereista oli uudelleenkoritus, toinen vaan varastoon jääneen alustan päälle koottu auto.

Mercedes-Benz O405N ei varsinkaan jälkeen päin ajatellen ollut millään tavoin erikoinen bussimalli sen enempää Suomessa kuin maailmallakaan, mutta ymmärrän hyvin, että jotkut kokivat ensi hetkillä ensimmäisen yksilön hyvinkin erikoisiksi.
 
Ajokki City ja Wiima K202 olivat korkeita - takaa todella korkeita kiitos suuren V8:n.

Siinä Wiimassa taisi kuitenkin olla pienempi pyöräkoko, ulospäin se näytti jossain määrin samalta kuin Vantaan Liikenteen puolimatalat Volvot 56 - 59.
 
Siinä Wiimassa taisi kuitenkin olla pienempi pyöräkoko, ulospäin se näytti jossain määrin samalta kuin Vantaan Liikenteen puolimatalat Volvot 56 - 59.
Saattoipa ollakin hieman pienempi rengaskoko, HKL:n mahuri-Volvoissakin rengaskoko hieman pieneni vuosimallista 1990 alkaen. Mutta tietenkin vain vähän.

Mersu / Wiimasta en nopeasti onnistunut löytämään muita kuvia kuin tämän Bussidatan kuvan ja vielä tämän toisen uuden omistajan väreissä. Jälkimmäisessä kuvassa pienempi pyöräkoko erottuu jo selvästi.
 
Kaukoliikenteessä erikoisia olivat amerikkalaistyyliset Dodge/Valmet nokkabussit, joita Posti- ja telelaitos hankki pohjoisen Suomen linjaliikenteeseen 1980-luvun alkuvuosina. Muutama kuva: www.bussivarikko.net/kuvasivu/1980-1999/25_dodge/index.html

Ajokki Expressiä markkinoitiin monikäyttömallina katurista turistibusseihin asti. Ainakin aika erikoisiksi voisi mainita Posti- ja telelaitoksen hankkimat Ajokin katuribussit 5300, 8000 ja City kaukoliikenneversioina pitkällä takatavaratilalla. Tuossa malliksi Postin Ajokki Cityn kuvia: www.bussivarikko.net/kuvasivu/1980-1999/06b_city/index.html
 
Vehkalan Veholla seisoo kokovalkoinen uudennäköinen MB Citaro, tämän näin vaan perästä joten ei yhtään tietoa onko tämä vanhempaa vai sähkömallia.
 
Itselle tulee mieleen kaksi Neoplan N8008 Metroliner -autoa, olivatkohan aikoinaan HKL-Bussiliikenne 83 ja 84. Matkustin sellaisella usein palvelulinjalla P16. Autoista oli juttua myös "toisaalla internetissä" jokin aika sitten.
 
Nehän vuokrattiin Porin Linjoilta HKL-Bussiliikenteelle melko kiperässä paikassa. Erääseen palvelulinjoja sisältävään pakettiin oli luvattu ja tilattu kalustoa, mutta kalustontoimittaja oli ajautunut talousongelmiin eikä pystynytkään toimittamaan sovittuja autoja. Noilla kahdella vuokratulla "Nepparilla" sitten paikattiin kalustovajausta - ainakin silloin kun ne toimivat. Noihin aikoihin Porin Linjat oli tuollaisilla liikennöinnin suhteen nostanut jo kätensä pystyyn.

Porin Linjat oli haalinut kokoelmiinsa siis jo vuosituhannen alussa enemmänkin (muistaakseni 4 kpl) samanlaisia hiilikuitukorisia Neoplaneja vähän kuormitetuille linjoille. Useilla yksilöillä oli kirjava omistajatausta kaiken kaikkiaan. Kyseiset Neoplanit eivät olleet menestystarina.

Kuva Poriin Helsingistä palautuneesta Neoplanista tässä.
 
Takaisin
Ylös