Taaemman bussin pysäyttäminen

Vs: Kuljettajien toiminta

Käytön kannalta uusi sijoitus on hyvä. Selkänoja on myös melko altis paikka ilkivallalle, USB on helppo täyttää nuuskalla ja purkalla.

Se on ihan totta. Toisaalta nuoriso sitä enimmäkseen käyttää, nuoriso todennäköisemmin tuollaista ilkivaltaa harrastaisi ja nuoriso siitä silloin eniten kärsisi. Lattialle niitä nuuskia on toistaiseksi päätynyt, vaikkei sellaista lisävarustetta oltu tilattu, mutta noihin latureihin ei onneksi vielä. Ehkä nuoriso osaa arvostaa niitä, koska saattavat itsekkin käyttää.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Pitäjänmäen aseman pysäkillä on varsin usein matkustajia jotka lähtevät juoksemaan jopa kolmanteen busiin jos tällainen tulee perässä. tämä on väärin, ei pysäkkiä ole mitoitettu niin pitkälle .
Linjan 550 bussit olivat joskus tunnettuja siitä, että niitä kulki ruuhka-aikoina kaksi, ehkä jopa kolmekin peräkkäin. Letkan ensimmäinen saattoi olla sitten se, joka keräsi kaikki matkustajat ja perässä tuleva bussi (tai bussit) oli huomattavasti pienemmällä kuormalla. Minäkin myönnän joskus taktikoineeni pysäyttämällä vasta letkan toisen bussin. Puolityhjässä bussissa oli huomattavasti mukavampi matkustaa kuin kovassa kuormassa olevassa letkan ensimmäisessä bussissa.
 
Varsinkin nyt korona-aikana on nähnyt todella paljon sitä, että matkustajat toteavat ulkoapäin silmämääräisesti bussista "liian täysi" ja jäävät pysäkille odottamaan seuraavaa. Ainakin niillä pysäkeillä, joiden kautta kulkee useampi linja samaan suuntaan.
 
Tänään 13:45 Vähäntuvantien pysäkillä ovat bussit 30 sekä 53. Lähibussi 36 saapuu Vähäntuvantietä ylös ja ajaa näiden kahden bussin perään ja pysähtyy odottamaan. Näin menetellen hän varmistaa että onko hänen bussiinsa kyytiin tulijoita. Haitaribussi 30 on jo pelkästään pitkä ja näin tämä kuljettajan pysäkkialueen tarkistaminen tulee tärkeämmäksi.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Pitäjänmäen aseman pysäkillä on varsin usein matkustajia jotka lähtevät juoksemaan jopa kolmanteen busiin jos tällainen tulee perässä. tämä on väärin, ei pysäkkiä ole mitoitettu niin pitkälle .

Tuo oli ennen Länsiväylän pysäkillä Matinkylässä pakollista. ensimmäinen esim.143, seuraava 154, kolmas auto 160. johon pyrkimässä. perään saattoi tulla 4. auto odottamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös