VR ostaa Ruotsin 3. suurimman junaoperaattorin

Jännä nähdä mitä kaikkea tästä seuraa. Luin että Ruotsissa Arrivan nimi vaihtuu mut ei vielä paljastettu mikä se uusi nimi sitten on. Kenties vaikka ”Nordens trafik” eli Pohjolan liikenne på svenska. Ja NT:n brändi ois nimeä lukuunottamatta täysin identtinen Suomen PL:n kanssa ja Nordens trafikin tunnus olisi tismalleen samalla kirjainfontilla kuin Pohjolan liikenteen ja logona se sama puolikuu ja NT:n kuljettajien työasut täysin samanlaiset kuin meidän PL:n kuljettajilla eikä ne eroais mitenkään muuten kuin vain firman nimestä.

Tätä vois sit vaikka verrata niihin aikoihin kun meidän Onnibus oli australialaisomistuksessa ja Puolassa toimi täysin vastaava firma nimeltä PolskiBus jonka brändi oli täysin identtinen OB:n kanssa eikä eronnut muuten kuin Polski-nimestä Onnin sijaan. Kaikki muu oli suomalaiseen silmään tuttua Onnia. Toki tää on kaikki vain spekulointia mutta näin mä ite veikkaan että tulee tapahtumaan… 😉👍
 
"Tätä vois sit vaikka verrata niihin aikoihin kun meidän Onnibus oli australialaisomistuksessa".
Kaikkea oppii kun vanhaksi elää, sanotaan. Miten tuo skottilaisen Souter Investmentin omistajuus kiersi Australian kautta?
 
"Tätä vois sit vaikka verrata niihin aikoihin kun meidän Onnibus oli australialaisomistuksessa".
Kaikkea oppii kun vanhaksi elää, sanotaan. Miten tuo skottilaisen Souter Investmentin omistajuus kiersi Australian kautta?

Hups, joo, Skotlantia siis tarkoitin. Muistin vaan että se olisi ollut aussiyritys, mut joo, skottiomistusta siis tarkoitin. 😃
 
Löytyykös jostain listaa, mitä kalustoa Arrivalla on Ruotsissa eli mitä siirtyy VR:n omistukseen? Svenskbusshistoria.se :stä en löytänyt erillisiä firmojen listoja ja haulla tulee korkeintaan 50 osumaa, joista suurin osa poistettua kalustoa.

Sen vähän perusteella mitä löysin vaikuttaisi ainakin, että VR:n omistukseen siirtyy uudempaa Scaniaa, jota PL ei ole vuosiin hankkinut.
En ole löytänyt mitään kunnollista kalustolistaa (paitsi vuodelta 2013), mutta voin tehdä luettelon. Tästä voi puuttua muutamia autoja, ja tässä voi olla joitakin äskettäin poistettuja:

106 Scania CK280UA OmniLink II:ta: 26x vm. 2011, 43x vm. 2010, 15x vm. 2009 ja 22x vm. 2008
86 Scania CK280UB OmniLink II:ta, vm. 2012
80 VDL Citea XLE:tä (XLE-145 ja XLE-137), vm. 2012
56 Scania CK270UB OmniLink II -pätkää, 53x vm. 2011, 3x vm. 2010
56 MAN A23 Lions's City G:tä, vm. 2018-2019
54 Scania CK280UA OmniLink II:ta, 17x vm. 2013, 6x vm. 2012, 7x vm. 2011 ja 24x vm. 2009
52 Volvo B7RLE 8900LE -pätkää, vm. 2012
41 Mercedes-Benz Citaro CNG -pätkää, vm. 2019
31 Scania K280UB Citywide LE Suburban -teliä, vm. 2021
28 Solaris Urbino III 15LE:tä, 3x vm. 2011 ja 25x vm. 2010
20 CK270UB OmniLink II -teliä, vm. 2010
18 Mercedes-Benz O530G Citaro G CNG:tä, vm. 2019
18 Solaris Urbino III 12LE:tä, 9x vm. 2011 ja 9x vm. 2010
17 MAN A21 Lion's City CNG:tä, vm. 2010
13 MAN 18C Lion's City 18:aa, vm. 2020
14 MAN A45 Lion's City C LE:tä, 8x vm. 2020 ja 6x vm. 2018
13 VDL Citea SLFA-181 Electriciä, vm. 2019
12 MAN A21 Lion's Cityä, vm. 2018
8 Scania CK320UB Citywide LE CNG -teliä, 4x vm. 2016 ja 4x vm. 2015
7 Mercedes-Benz O530G Citaro G:tä, vm. 2017
6 Scania CK280UB Citywide LF -pätkää, vm. 2014
6 Scania CK320UA Citywide LEA:ta, 3x vm. 2020 ja 3x vm. 2013
6 MAN A44 Lions's City L LE:tä, vm. 2017
2 MAN A26 Lion's City LE CNG:tä, vm. 2011
1 MAN A47 Lion's City M, vm. 2013
 
Muutamia lukuja mainittu Iltalehdessä.

Iltalehti sanoi:
VR perustelee kauppaa kilpailukykynsä turvaamisella, mutta miten on. Tuloslukujen perusteella Arriva ei ole mikään kultakaivos, pikemminkin kroonista turskaa tehtaileva tappiopesäke. Vuosina 2013–2020 yhtiön tilikauden tulos yltänyt plussalle vain kahdesti.

2020 yhtiö teki 3,22 miljardin kruunun liikevaihdolla vajaan 25,2 miljoonan kruunun liikevoiton. Liikevoittomarginaali: 0,8 prosenttia.

VR ei kertonut kauppahintaa. Toivottavasti yhtiö ei maksanut itseään kipeäksi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bcdd26a5-ee92-436c-855c-22cde9db1b01
 

Jossain mainittiin (olisikohan ollut Yle), että yksi sopimus tuottaa Arriva Sverigelle tappiota ja sen loppuessa firma todennäköisesti kääntyy voiton puolella. Kyseisen sopimuksen piti kai loppua ensi vuonna. Lisäksi Arriva Sverigen toimintaa on ajettu alas, joten esimerkiksi varikoista ei varmaan saada suurinta hyötyä irti. VR-omisteisena idea on ymmärtääkseni kasvu, jonka pitäisi johtaa parempaan käyttöasteeseen ja parempaan tulokseen.
 
Jossain mainittiin (olisikohan ollut Yle), että yksi sopimus tuottaa Arriva Sverigelle tappiota ja sen loppuessa firma todennäköisesti kääntyy voiton puolella. Kyseisen sopimuksen piti kai loppua ensi vuonna. Lisäksi Arriva Sverigen toimintaa on ajettu alas, joten esimerkiksi varikoista ei varmaan saada suurinta hyötyä irti. VR-omisteisena idea on ymmärtääkseni kasvu, jonka pitäisi johtaa parempaan käyttöasteeseen ja parempaan tulokseen.

Kunpa VR:n tavoite Suomessakin olisi kasvu. Voitaisiin nähdä polttoiaineiden kohonneiden hintojen siivittämänä raiteilla voimakasta kasvua sekä rahti-, että matkustajaliikenteesä jatkuvan selittelyn sijaan.
 
Mielenkiintoista nähdä tuokohan PL ehkä tulevaisuudessa mahdollisesti käytettyä kalustoa konsernin sisältä Suomeen samaan tapaan kuin Nobina toi mm. ne norjalaiset vuonna 2015 sekä Säfflejä 2011 alussa.
 
Kunpa VR:n tavoite Suomessakin olisi kasvu. Voitaisiin nähdä polttoiaineiden kohonneiden hintojen siivittämänä raiteilla voimakasta kasvua sekä rahti-, että matkustajaliikenteesä jatkuvan selittelyn sijaan.

Todellinen kasvu rahtiliikenteessä edellyttäisi investointeja nykyisestä poikkeavaan vaunukalustoon. Pistoraiteiden ja rautatieyhteydessä olevien terminaalien jo tapahtunut mittava likvidointi ei helpota asiaa.

Tämä VR:n ostoskin on vain henkilöliikennettä.
 
Todellinen kasvu rahtiliikenteessä edellyttäisi investointeja nykyisestä poikkeavaan vaunukalustoon. Pistoraiteiden ja rautatieyhteydessä olevien terminaalien jo tapahtunut mittava likvidointi ei helpota asiaa.

Tämä VR:n ostoskin on vain henkilöliikennettä.

Tämäpä juuri, toki jonkinlaista kasvua olisi varmasti saatavissa ilman merkittäviä investointejakin (rekkajunien palautus yms), mutta toki tämä investointi Ruotsiin osoittaa myös että VR:llä on investointikykyä. En tiedä onko tää vaan mun tulkintaa, mutta tiedotteen sävy oli mielestäni varsin selittelevä: "Mahdollisuus, jollaisia on harvoin tarjolla", "Kilpailukyky paranee ... myös raideliikenteessä ... myös Suomessa".

Kun nyt tosiaan entisen Valtion Rautateiden parasta osaamista on viedä kiinalaisia sähköbusseja Ruotsiin, herää tästä kysymys olisiko VR aika pilkkoa? Kumipyöräliikenne (teet?) erikseen Solidiumin omistukseen ja pörssiin, niissä ei ole mitään strategista omistusta kun mahdollisessa kriisitilanteessa se kalusto mitä ei puolustusvoimilta löydy voidaan heidän toimesta ottaa yksityisiltä käyttöön. Ja rautatieliikennettä hoitava VR sitten erikseen, jonka yhtiöjärjestyksessä voisi jopa olla maininta muusta tavoitteesta kuin voiton tuottamisesta (suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn turvaaminen tms). Ilman poikkeavaa yhtiöjärjestystäkin olisi selkeä, että pilkotun VR:n johtoryhmää pakosta kiinnostaisi raideliikenne ja sen tarjoaminen, kun kumipyörät eivät tarjoa helppoa kasvua.
 
Ja rautatieliikennettä hoitava VR sitten erikseen, jonka yhtiöjärjestyksessä voisi jopa olla maininta muusta tavoitteesta kuin voiton tuottamisesta (suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn turvaaminen tms). Ilman poikkeavaa yhtiöjärjestystäkin olisi selkeä, että pilkotun VR:n johtoryhmää pakosta kiinnostaisi raideliikenne ja sen tarjoaminen, kun kumipyörät eivät tarjoa helppoa kasvua.

Sitäkin voisi harkita, että VR olisi viranomainen. Tästä olisi se etu, että VR:n toiminta olisi tällöin avointa, kun kaikesta toiminnasta saisi tietää asiakirjapyynnön kautta, ja VR:n ylimpien toimielinten ja viranhaltijoiden kokouspöytäkirjat löytyisi suoraan netistä. Mediassa olisi varmasti säännöllisesti mielenkiintoisia tietopyyntöjen perusteella tehtyjä juttuja. VR:llä olisi toisaalta nykyiseen tapaan lipputuloja, ja toisaalta sille osoitettaisiin tietty määrä verorahoja, joiden määrä olisi ensin poliittinen päätös, ja tämän jälkeen niiden käyttö olisi poliittinen päätös.

Kumipyöräliikenne (teet?) erikseen Solidiumin omistukseen ja pörssiin, niissä ei ole mitään strategista omistusta kun mahdollisessa kriisitilanteessa se kalusto mitä ei puolustusvoimilta löydy voidaan heidän toimesta ottaa yksityisiltä käyttöön.

Haittapuolena tästä olisi se, että pian kaikki liikentoiminta myytäisiin 10 miljoonalla eurolla luxemburgilaiselle pääomasijoittajalle Cecilia Justus Syphilikselle. :wink:
 
Sitäkin voisi harkita, että VR olisi viranomainen. Tästä olisi se etu, että VR:n toiminta olisi tällöin avointa, kun kaikesta toiminnasta saisi tietää asiakirjapyynnön kautta, ja VR:n ylimpien toimielinten ja viranhaltijoiden kokouspöytäkirjat löytyisi suoraan netistä.

No mutta eihän tämä ole mahdollista. Juuri siksihän VR tai PSKL ovat yhtiöitä. Tai posti. Jne.
 
Takaisin
Ylös