Volvo 8700LE vs. Lahti Scala

Olisipa muuten mielenkiintoista kokeilla Voith-vaihteista Scalaa ihan vertailun vuoksi (jos sellainen olisi olemassa).
Eipä taida sellaista saada. Scanialla on kauan ollut mallistossaan kummallisia estoja. L- eikä K-mallin Scaniaan ei ole tainnut koskaan saada tehdasasennuksena Voithia, aluksi vain Scanian oman automaatin ja myöhemmin ZF:n. Voitheja on toki K- ja L-malliinkin Suomessa jälkiasennettu paljonkin, joten teknistä estettä siihen ei ole.
Sen sijaan N112-N113-malleihin (sekä BR112) sai Voithin.
Aikoinaan BR116S-alustaan, jos automaatin halusi, se oli Scanian oma 4-vaihteinen. Mutta BR86S-alustaan tarjottiin automaatiksi vain Allisonia! Eli siis Scanian mielestä BR86S omalla automaatilla ei tullut kyseeseen eikä BR116S Allisonilla. :( Toisaalta joskus 60-70-lukujen vaihteessa toimitettiin kyllä joitakin BF110-hetkuja 2-vaihteisella automaatilla varustettuna! :)
Myöskin Scanian omalla korilla varustetuissa CN-katureissa ei saanut 12m pidempää autoa, ellei sitten ottanut nivelbussia. Kumma kyllä, onhan niiden kotimarkkinoilla Ruotsissa suosittu kovasti kauan aikaa 13m ja ylikin pitkiä autoja ja Suomessa N-mallin Scanioille on tehty 13m-pitkiäkin autoja.
 
Tänään oli sitten vuorossa CBF498 eli 2-akselinen Volvo 8700LE, B7RLE-alustalla ja Voithin askilla. Linjoina mulla oli e82 (eri kirjainversioineen) sekä e27 ja kyllä oli yhtä juhlaa työnteko tällä upealla työvälineellä. Jos syntikat ja urut on se soitin, jonka soittamisesta Nightwishin Tuomas Holopainen nauttii, niin mulla se on Voithilla varustettu nyky-Volvokaturi ;). Siinä tyhjentävästi noin.
 
Tähän on pakko kommentoida kun sattumalta eilen oli uusi Scala aamulla ja iltapäivällä uusi Volvo alla.

Scalassa on kyllä ihan oma tunnelmansa, matalalla istutaan ja sellasta hyrinää ja kuminaa. Polkimet on mukavat, meikäläisen makuun. Ratin asennosta olen ollut epäileväinen, mutta eipä tuo eilen tuntunut haittaavan, vaikka vähän oudosti se siihen sijottuukin.
Vilkku palauttaa turhan nopiaan, sen huomasin jo ensimmäisellä kerralla kun tuli Scalalla ajettua.
Mutta muuten kyllä mukavan kevyt ajaa ja hiljainen, ei rämise ja kolise ja lämpesikin aamun viileydessä ihan hyvin!

Volvo taas tuttu ja turvallinen, kun sillä on tullut ajettua PALJON. Ohjaus on ainoa iso asia, minkä huomaa heti. Kääntämään joutuu enemmän pysäkille mennessä ja lähtiessä. Vilkku palauttaa mukavassa kohtaa ratin kääntämistä. Hidastin on parempi kuin Scalassa mun mielestä, muuten jarrut on ihan fifti fifti. Volvossa on vähän autokohtasia eroja sisämelussa, jotkut kolisee enemmän kuin toiset.

Kyllä noilla molemmilla töitä tekee. Loppuenlopuksi molemmat on nykyaikaisia kevyitä autoja ajaa ja hallita. Kunhan vaan muistaa Volvossa sen ohjauksen hitauden kun varikolta lähtee, jos on tullut ajettua muilla pidempään.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Kun kehtaa vielä kalustoasioista puhua, onko Lahden Autokori antanut ymmärtää Scala-tuotekehityksen suunnista mitään? Kai ennen pitkää on mahdollista tai jopa järkevää kutistaa tai muotoilla konehuonetta jotta kyttyrää ei tarvita, onhan KUB-alusta kaiketi käyttökelpoinen myös kokomatalalattiaisiin vaunuihin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Kun kehtaa vielä kalustoasioista puhua, onko Lahden Autokori antanut ymmärtää Scala-tuotekehityksen suunnista mitään? Kai ennen pitkää on mahdollista tai jopa järkevää kutistaa tai muotoilla konehuonetta jotta kyttyrää ei tarvita, onhan KUB-alusta kaiketi käyttökelpoinen myös kokomatalalattiaisiin vaunuihin.
Jos jotain ko. autotyypille pitäisi tehdä, niin ainakin jousitusta tulisi parantaa. (Tosin tämä on alustan puute.) Myös istuimet voisivat olla toisenlaiset, niissä kun ei oikein saa millään sellaista asentoa jossa olisi hyvä istua. Ja kyllä tuo takaosan kyttyräkin tuntuu kummalliselta, kun ikkunalinjan yläosa jää ainakin minulla kaulan kohdalle...
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Kai ennen pitkää on mahdollista tai jopa järkevää kutistaa tai muotoilla konehuonetta jotta kyttyrää ei tarvita, onhan KUB-alusta kaiketi käyttökelpoinen myös kokomatalalattiaisiin vaunuihin.
Eikai KUB taivu kuitenkaan kokomatalalattiaiseksi, ellei lattia lopu jo ennen taka-akselia. NUB-alustalla tähän kuiteskin on päästy ja päästään edelleen. Ja edelleen toivon, että NUB olisi se alusta, jonka päälle suomessa 2-akseliset Scalat rakennettaisiin.

4-sarjan aikaan, kun tarjolla oli NUB ja LUB, tulikin joitakin yksittäisiä NUB-autoja OmniCityjen lisäksi, Lahden 402 korilla muutamille toimijoille. Tuolloin Low Entry tarjosi varmasti parhaan vastineen rahalle.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Näin se siis menee. Riittävä esitutkimus ei siis ollutkaan täysin riittävää.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Uusista pääkaupunkiseudulle tulleista busseista olen eniten pitänyt MANeista ja 8700LE Volvoista.

Onko se joku pahemman luokan suunnitteluvirhe 8700:sissa, kun takapenkit asennettu boxin päälle niin että niiden eteen jään sellainen "kieleke" joka on usein kurassa ja likaa housuja yms?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Onko se joku pahemman luokan suunnitteluvirhe 8700:sissa, kun takapenkit asennettu boxin päälle niin että niiden eteen jään sellainen "kieleke" joka on usein kurassa ja likaa housuja yms?
8700:ssa on ilmeisesti tällaisia keskimääräistä pahempia munauksia useampiakin, vaikka itse auto muuten vaikuttaakin nopeasti katsottuna hyvältä. Lastenvaunutilan suunnittelussa on myös menty pahasti metsään.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Onko se joku pahemman luokan suunnitteluvirhe 8700:sissa, kun takapenkit asennettu boxin päälle niin että niiden eteen jään sellainen "kieleke" joka on usein kurassa ja likaa housuja yms?

Takaosaan kaipaisi myös enemmän kiinnipitotankoja esimerkiksi toiseksi viimeisen penkkirivin penkkien selkänojien kahvoihin kiinni. Yritäpä siinä sitten hivuttautua takapenkin jommasta kummasta laidasta takaovelle täydessä bussissa, kun ei saa oikein mistään otettua kiinni ja kun takaosassa joutuu muutenkin kulkemaan pää kumarassa!
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Se hinta on Scala-tyylisen kyttyrän pois jättämisessä noin korkealle alustalle rakennettaessa: ahdasta on. Takaosan korkeudella saadaan kuitenkin reilu metri enemmän matalalattiaosaa kaksiakselisiin vaunuihin, joka näkyy käytännössä yhtenä penkkirivinä lisää matalattiaosassa.

Tuskin ovat Lahden Autokorin sekä Volvon suunnittelijat molemmat yhtäkkiä unohtaneet miten autoja suunnitellaan, vaan lähtökohdat ovat siirtyneet maksimaalista matalalattia-alaa kohti. Suunnilleen saman verran on nykyisissä ja vanhoissa LE-autoissa konetilaa, vai onko?
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Suunnilleen saman verran on nykyisissä ja vanhoissa LE-autoissa konetilaa, vai onko?

Sellainen merkittävä ero on nykyisten low-entry -alustojen ja edellisen sukupolven välillä, että nykyisissä alustoissa sekä Scanialta että Volvolta on pystykone. Aikaisemmissa alustoissa (L94UB ja B10BLE) kone oli kallistettu tai jopa kaadettu, jolloin takaosan lattiakin sopi olla matalammalla.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

Aikaisemmissa alustoissa (L94UB ja B10BLE) kone oli kallistettu tai jopa kaadettu, jolloin takaosan lattiakin sopi olla matalammalla.
Tai takana poikittain pystyssä (CN/N113, B7/9TL), jolloin sen voiman välittämiseen tarvitaan erityinen ns. kulmavaihde, joka siis toimittaa voiman "kulman takaa" vetoakselistoon.
 
Takaisin
Ylös