Vinkkejä Bussipassi-matkalle?

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Kohta on viikko lomaa ja ajattelin ostaa viikoksi Bussipassin ja lähteä kiertelemään Suomea. Siksi kyselenkin mielenkiintoisia reittejä. Helsinkiläisestä näkökulmasta erilaiset maisemat, esimerkiksi mäkiset, järviset ja vastaavat reitit kiinnostavat. Lisäksi kiinnostusta olisi suosia matkalla ostoliikenteen vuoroja ja muuten vähän käytettyjä hiljaisia vuoroja. Ehkä sellaisiakin vuoroja, jotka menevät vain kerran-pari viikossa. Alustava matkasuunnitelma on, että tänä perjantaina olisin 18 aikaan Porissa, eli joku reitti olisi mietittävä Helsingistä Poriin. Porista Vaasaan olen jo päättänyt, millä vuorolla menen, mutta tiistaina olisi tarkoitus suunnata Vaasasta Ouluun päiväseltään. Oulusta takaisin Helsinkiin keskiviikkona. Sitten olisi torstaina mahdollisuus vielä kokeilla jotain lyhyempää reittiä Helsingistä käsin, jotta ehtisi iltapäiväksi kotiin.

Eli jos jollain on mielessä erikoisia reittejä kulkevia busseja, niin saa ehdotella! Itse olen meittinyt ainakin, että haluaisin testata tätä harvinaista Helsingin ympäristöseudun poikittaisliikennettä, eli vain kerran päivässä koulupäivisin ajettavaa Lohja-Hämeenlinna -reittiä, joka menee Lohjalta Hämeenlinnaan 9:45-12:15 ja toisin päin 13:10-15:40.
 
Vaasasta Haldin&Rosen vakio 9.30 Kokkolaan 12.35: olo kuin ulkomailla,
Kokkolasta Pohjolan Matkan 13.00 vakio Ouluun 16.40: useita mutkia pikkuteiden kautta.
Oulusta 6.40 pika Helsinkiin 16.30: Keski-Suomen vaihtelevat maisemat (Keitele vehmas, Päijänne jylhä):smile:
 
Vaasasta Haldin&Rosen vakio 9.30 Kokkolaan 12.35: olo kuin ulkomailla,
Kokkolasta Pohjolan Matkan 13.00 vakio Ouluun 16.40: useita mutkia pikkuteiden kautta.
Oulusta 6.40 pika Helsinkiin 16.30: Keski-Suomen vaihtelevat maisemat (Keitele vehmas, Päijänne jylhä):smile:

Kiitos vinkeistä, itsekin ajattelin kokeilla tuota Haldin&Rosea! Miltähän tuo Pietarsaari-Kokkolan M-P+ vakio vaikuttaisi? Matkahuollon haku kun sitä ehdottaa vaihtoehtona, että menisi Vaasa-Pietarsaari, Pietarsaari-Kokkola ja Kokkola-Oulu. Entä Vaasa-Joensuu -reitti Siilinjärvelle ja Siilinjärveltä Ouluun Pyhännän kautta, onko sillä reitillä mitään näkemisen arvoista?
 
Haldin&Rosen rahastuskuitti (jos sellainen bussipassimatkailijalle annetaan) kannattaa laittaa talteen: ei yhtään nimeä tai muutakaan sanaa suomen kielellä, ellei käytäntö ole muuttunut. Pietarsaari on ruotsiksi Jakobstad, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Pietarsaaresta Kokkolaan parempi reitti on Larsmon kautta eli EI Kruunupyyn kautta: "seitsemän sillan tieltä" saaristonäkymiä.

Savossa yleensä on järvisiä ja mäkisiä maisemia, Pohjanmaan puolella ei niinkään. Siilinjärven ja Iisalmen välillä voi lisäksi hyvällä tuurilla tehdä bussin ikkunasta junahavaintoja: rautatie on melkein koko matkan viitostien länsipuolella ja näkyy tielle "vähän väliä". Istumapaikka on vain muistettava valita sopivasti. Lapinlahdella on "Matkakeskus": linja-autojen lähtöalue rautatieasemarakennuksen eteläpuolella radan vieressä. Viitasaarella (Oulu - Jyväskylä tai Vaasa - Joensuu) taajama Keitele-järven rannalla ja viitisen kilometriä taajaman eteläpuolella Hännilänsalmen silta. Tässäpä näitä vinkkejä.
 
Haldin&Rosen rahastuskuitti (jos sellainen bussipassimatkailijalle annetaan) kannattaa laittaa talteen: ei yhtään nimeä tai muutakaan sanaa suomen kielellä, ellei käytäntö ole muuttunut. Pietarsaari on ruotsiksi Jakobstad, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Pietarsaaresta Kokkolaan parempi reitti on Larsmon kautta eli EI Kruunupyyn kautta: "seitsemän sillan tieltä" saaristonäkymiä.

Kyllähän tossa näyttää olevan vaikka mitä suomeks: Pietarsaari, Turku, Rauma, Opiskelija, Pikavuoro...

Tosin tuo on ostettu Turusta, mul ei nyt satu oleen lähettyvillä/tallessa yhtään Pietarsaaresta ostettua kuittia.

Edittiä: Löyty yks lippu, Pietarsaari ja Vaasa on ruotsiksi, mutta Rauma lukee suomeksi, lisäks ensimmäisenä lukee isoilla kirjaimilla "KUITTI", pikavuoro on kans suomea :p
 
Haldin&Rosen käytäntö näyttää muuttuneen. Nyt kun yritän muistella, milloin matkustin Pietarsaareen, niin se taisi olla jo keväällä 1991.:smile:
 
Pietarsaari on ruotsiksi Jakobstad, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Pietarsaaresta Kokkolaan parempi reitti on Larsmon kautta eli EI Kruunupyyn kautta: "seitsemän sillan tieltä" saaristonäkymiä.
Ja Larsmohan on suomeksi Luoto, mikä ei näköjään ole sekään itsestäänselvää.
 
Ja Larsmohan on suomeksi Luoto, mikä ei näköjään ole sekään itsestäänselvää.

Aivan totta. Mutta: sekä Turisti-Aikataulut että Haldin&Rosen painettu aikataulu tuntevat vain nimen Larsmo, joten aikatauluista ja reiteistä kirjoitettaessa on parasta mainita ruotsinkielinen nimi. Luodon asukkaista yli 90% on ruotsinkielisiä, joten suomenkielisen nimen käyttö taitaa olla aika vähäistä. Ainakin keväällä 1991 H&R:n Kokkola-Pietarsaari-bussin keulassa luki vain Karleby-Jakobstad, joten suomenkielisen matkustajan oli tarpeen tietää tai ainakin epäillä, että Jakobstad tarkoittaa Pietarsaarta.:smile:
 
Myöhäistä kesälomaa viettäville voisi suositella Gold Linen koulupäivävuoroja välillä Kemi - Rovaniemi, varsinkin jos pitää jokimaisemista. Tosin ne ovat patoaltaita, mutta kuitenkin. Lähtöajat Kemistä 6.50 ja 13.00, Rovaniemeltä 6.15 ja 14.40, matka-aika kiireettömästi 2h 20min - 2h 55min. Koululaisia kuljetetaan näillä vuoroilla ainakin Tervolaan / Tervolasta, Muurolaan / Muurolasta sekä Laurilasta, mutta määristä ei ole tietoja - jossain muuallahan koululaiset täyttävät käyttämänsä bussit.
 
Koululaisia kuljetetaan näillä vuoroilla ainakin Tervolaan / Tervolasta, Muurolaan / Muurolasta sekä Laurilasta, mutta määristä ei ole tietoja - jossain muuallahan koululaiset täyttävät käyttämänsä bussit.

Tämä onkin hyvä tietää. Monin paikoin olen huomannut, että koulupäivisin ajettavat vuorot täyttyvät koululaisista joksikin matkaa reittinsä varrella. On aika epämiellyttävää mennä koululaisia täynnä olevaan bussiin, meteli on hirveä ja istumapaikkaa ei saa. Siksi pyrinkin nousemaan kyytiin isommista kaupungeista bussien lähtöasemilta ja suosimaan pikavuoroja, niin saa matkustaa enemmän rauhassa.
 
Monin paikoin olen huomannut, että koulupäivisin ajettavat vuorot täyttyvät koululaisista joksikin matkaa reittinsä varrella.

Koululaisia kulkee myös vuoroissa, jotka liikennöivät esimerkiksi M-P. Jokunen vuosi sitten matkustin Kuusamon ja Sallan välillä M-P iltapäivävuoroilla. Rukan koululta bussit tulivat täyteen kumpaankin suuntaan.

Vaikka vuoro ajettaisiin vain koulupäivinä, siinä ei välttämättä kulje koululaisia. Jos aamulla ja iltapäivällä liikennöidään koululaisten kuljetustarpeen takia, voidaan keskellä päivää kuljettaa muita matkustajia.
 
Tuli tässä semmoinen mieleen, että muistakaa ostaa niskatyyny sinne bussipassikierrokselle. Esimerkiksi Biltemasta saa 2 euroa kappaleelta. Se on ihan ehdoton, pitkiä sivuja tulee kuitenkin. Noissa busseissa kun ei yleensä ottaen ole sellaista tyynyä, joka niskaa tukisi.
 
No kyllä ainakin meidän yhtiön jokaisessa EB-autossa on muutama tyyny matkustajia varten, kylläkin vähän piilossa hattuhyllyillä, mutta kuljettajat kyllä auttavat...
 
Täältä olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja aion tehdä bussipassi matkan ehkä Tammikuussa, mutta luultavasti teen sen vasta ensi kesänä. Tarkoituksena on ensimmäisenä päivän reitti olla tälläinen: Tampere - Helsinki - Turku - Rauma - Pori - Vaasa - Pietarsaari - Oulu. 2päivä: Oulu - Haaparanta - Utsjoki ja 3 päivänä tulen takaisin Ouluun vuorolla joka lähtee Utsjoelta klo 5:40 ja on Oulussa klo 17:10 ja olisiko kellään mitään ehdotuksia mihin siittä kannattaisi mennä? Minua kiinnoistaisi kuinka paljon tuohon reissuun menee rahaa, että riittääkö viikon lipun hinnan lisäksi 150€-200€?
 
Takaisin
Ylös