Bussien automaatio tähätää ensisijaisesti bussiliikenteen tehokkuuden edistämiseen. Automaattinen tai ehkä rehellisemmin sanottuna automaatiolla avustettu pysäkille ajo poistaa ihmistyöhön liittyvää satunnaisuutta ja lisää tarkkuutta. Automaattinen ohjaus linjalla (guided bus) vähentää tilantarvetta sivusuunnassa, kun tekninen ohjausjärjestelmä pitää bussin tarkemmin kulkusuunnassaan ja estää vastakkaissuuntaisten bussien törmäämisen.
Kuljettajakulujen säästö on välillistä. Jos automaatio lyhentää linjan kiertoaikaa, säästetään kuljettajien määrässä. Kuljettajia ei kuitenkaan voi bussista poistaa niin kauan kun bussit kulkevat muun liikenteen seassa millään osalla reittiään. Jos taas bussi pannaan kulkemaan täysin eristetyllä väylällä, pineikokoinen bussi ohjaavin etupyörin on väärä teknologia. Raideliikenne on teknisesti parempi ja kustannuksiltaan edullisempi – puuttumatta siihen, ovatko pyörät terästä vai kumia.
Puoliautomaattisen bussiliikenteen yksi sovelluskohde on eliminoida liityntäliikenteen haittaa. Bussi voi toimia harvalla vuorovälillä tavallisessa katuympäristössä ja siirtyä sitten ”metroväylälle” (kuten Metrotoimikunta 1960-luvulla nimesi väylän, jonka kalustoa ei oltu muodollisesti määritelty), jolloin matkustajien ei tarvitse vaihtaa bussista toiseen välineeseen. Metroväylän automaattisuus ei kuitenkaan ole käytännössä osoittautunut hyödylliseksi, koska bussikaistoja käsin ohjatuille busseille on maailmassa paljon enemmän kuin guided bus -väyliä.
Linkkaanpa tässä vielä Urabussi-sivulleni, josta löytyy lisää luettavaa aiheesta.
Antero