Tämä mainos ei näy rekisteröityneille käyttäjille.
Vastaa
 
Viestiketjutyökalut
Vanha 26.4.2009, 21:23
  #16
 
Jouni Seilonen avatar
 
Liittynyt: 19.09.2007
Sijainti: Oulu / Ristijärvi
Viestejä: 755
oletus Vs: Kajaanin tienoon seutulippu

Kajaanin seutulippu maksaa nykyään ristijärveläisille 85 euroa. Kunnanhallitus on päättänyt asiasta 27.1.2009. Kokouksessa yksi valtuutettu oli esittänyt hinnaksi 88 euroa, mutta häntä ei kannatettu.

Viime vuonna Ristijärven kunnan kustannukset seutulipusta olivat 4400,59 euroa, joihin kunta sai lh:n päätöksen mukaan valtionosuutta 1300 e eli 29,5%. Avustusta oli haettu 2400 e. Tämän perusteella näyttäisi siltä, että Ristijärvellä myytiin viime vuonna 28 kpl seutulippua eli keskimäärin yli 2 kpl kuukaudessa eikä alle 2 kpl. Aiempi arvio oli perustunut virheelliseen käsitykseen, että valtionavustus kattaisi 48% kunnalle aiheutuvista kustannuksista. Toki määrä on silti pieni, jos Kajaanissa työssäkäyviä ristijärveläisiä on 77.

MH:n aikatauluhaku kertoo, että ensi kesänäkin Kajaaniin pääsee aamukahdeksaksi ja 16.20 takaisin. Kyseessä on pienoisbussi- tai taksivuoro, mutta matkustajat varmaan mahtuvat. Takaisin voi lähteä iltapäivällä myös 13.15, 15.15, 18.15 ja jopa 22.35.

Lopuksi vähän oftopikkia. Ristijärvellä sijaitsevaa Saukkovaaran hiihto- ja matkailukeskusta pyörittää nykyään Saukko Holidays Oy, jonka omistavat Konstantin Eglin ja Alexey Odnnodushny. Onkohan Ristijärvestä tulossa kansainvälinen paikka? Kaikki eivät tosin tykkää venäläisbisneksestä. Viime vuonna Ristijärvellä kerättiin nimiä adressiin, jolla sitä vastustettiin. Tarkkaan ottaen vastustettiin sitä, että kunta myi rakennuksia ja vuokrasi maata. Saukkovaaran nykyisten nettisivujen teksti on niin kaunopuheista, että se on varmaan käännetty venäjästä. Joukkoliikenneaiheeseen tämä liittyy seuraavasti: Nykyään Venäjältä kuulemma tulee aina uudenvuoden tienoilla useita tilausjunia Suomeen. Jos niitä tulee Kajaaniin, niin matkustaakohan niissä myös Ristijärvelle tulevia matkailijoita? Vai onko kaikille myyty jokin Vuokatti-paketti tms.?
Jouni Seilonen ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 15.7.2009, 12:27
  #17
 
Jouni Seilonen avatar
 
Liittynyt: 19.09.2007
Sijainti: Oulu / Ristijärvi
Viestejä: 755
oletus Vs: Kajaanin tienoon seutulippu

Ristijärven matkahuolto on muuttanut. Uusi MH-asiamies on Ristijärven kunta / Yhteispalvelupiste Aholantiellä K-kauppaa vastapäätä. Aukioloa on M-P 8-16. Uusikin paikka on Kajaanin ja Suomussalmen välisten bussien reitin varrella, joten muutos ei pidennä matka-aikoja. Kajaanin tienoon seutulippukin lienee myynnissä Yhteispalvelupisteessä.
Jouni Seilonen ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vastaa

Viestiketjutyökalut

Lähettämissäännöt
Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
Et voi vastata viesteihin
Et voi lähettää liitetiedostoja
Et voi muokata viestejäsi

BB-koodi on päällä
Hymiöt on päällä
[IMG]-koodi on päällä
HTML-koodi on pois
Trackbackit ovat pois
Pingbackit ovat pois
Refbackit ovat pois


Vastaavia viestiketjuja
Viestiketju Viestiketjun aloittaja Foorumi Vastauksia Viimeisin viesti
Kajaanin paikallisliikenne Jouni Seilonen Paikallisliikenne muualla Suomessa 3 24.7.2009 11:01
YTV:n seutulippu 20 vuotta LVi Muuta joukkoliikenteestä 0 31.5.2006 13:19


Kaikki kellonajat näytetään aikavyöhykkeen GMT +3 mukaan. Kello on nyt 8:29.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118