Maltan bussikirjo

Liittynyt
22 Lokakuu 2008
Viestit
114
En etsimisenkään jälkeen löytänyt Malta-aiheista ketjua, joten aloitan uuden.

Olin viime kesänä viikon Maltalla, ja se oli kaiken muun ihanuuden lisäksi myös todellinen bussibongarin taivas. Yhtenäisiin väreihin maalattuna siellä oli ajossa busseja kautta vuosikymmenten kirjon 60-luvulta (jolloin UK lahjoitti itsenäistyvälle maalle joitain Leylandeja) aina tämän päivän uutuusmalleihin. Koskaan ei tiennyt, millainen auto osuu kohdalle, mutta aina niitä luukutettiin kaikki ovet auki. Ajotyyli oli muutenkin varsin eloisaa.:biggrin:

Bussilla pääsi muutenkin ihan kaikkialle tuolla pienellä saarella, ja se oli halpaa. Kertamaksulla matkustaminen oli kaikkein edullisinta, useamman päivän lipulla olisi pitänyt tehdä päivässä useita kymmeniä matkoja, että olisi päässyt voitolle.

Nyt kun olen löytänyt tieni tälle foorumille, harmittaa vähän etten valokuvannut busseja mitenkään järjestelmällisesti. Onko täällä muita Maltalla käyneitä bussifriikkejä tai tietääkö kukaan mitään hyvää bussikuvasivustoa missä olisi hyvin esillä kaikki Maltalla ajossa olevat mallit?
 
Takaisin
Ylös