Henkilökunnan vapaamatkat

Viime vuoden viimeisen veturimies-lehden mukaan nykyisin on YTV:n tarkastajat antaneet business-osastossa kunnon matkustajia häirinneille kuskeille tarkastusmaksuja. Minusta aivan aiheesta. No, veturimiehethän tuntuvat olevan ainakin liittonsa lehden mukaan täysiä vetelyksiä, joiden tulisi saada työ pois ja palkka postissa kotiin.
 
Sikäli kouvo ja kuukanko olivat aiemmin hieman väärässä, että kuljettajalla toki on oikeus antaa matkustajan matkustaa ilman lippua. Nämä poikkeukset on palvelu- ja myyntiohjeessa mainittu (viime vuoden ohjeessa otsikon "Oikeus matkustaa ilman lippua" tjsp. alla) ja tunnetuin esimerkki lienee lastenvaunujen ja alle 7-vuotiaan lapsen kanssa matkustava.
Omituisin tapaus on minulle sattunut kerran Rautatientorilla 0xN-linjoilla. Päihtynyt mieshenkilö siviilivaatteissa tuli ovesta suoraan sisään näyttämättä yhtään mitään ja sanomatta mitään. Kun kysyin lippua, tämä tyyppi huutaa takaisin: "Ei mun tarvii maksaa, mä olen kuljettaja." Sanoin, että sitten varmaankin löytyy vapaalippu taskusta. Ei löytynyt, ainoastaan ajokortti, jossa oli D-kirjain. Henkilö kieltäytyi maksamasta ja poistumasta autosta ja palasi istumaan penkilleen. Missään vaiheessa ei edes yritetty selittää, minkä yrityksen palveluksessa kenties oltaisiin. Hetken päästä takaa kuului leveilyä kavereille: "Heh heh, minähän en mitään maksa." Noin 10 minuutin kuluttua sitten poliisit poistivat kaverin autosta.
 
Viime vuoden viimeisen veturimies-lehden mukaan nykyisin on YTV:n tarkastajat antaneet business-osastossa kunnon matkustajia häirinneille kuskeille tarkastusmaksuja. Minusta aivan aiheesta. No, veturimiehethän tuntuvat olevan ainakin liittonsa lehden mukaan täysiä vetelyksiä, joiden tulisi saada työ pois ja palkka postissa kotiin.


Tuo ei ole kyllä ihan asiallista kommentointia... :(
 
Kuuluuko kuljettajan rekisteröidä matkakortittomatkin sisääntulijat Buscomille? Näitä ovat mainittujen virkavaatteissa olevien kuljettajien lisäksi ainakin poliisit ja VR:n näyttölippulaiset. Jos näitä matkustajia ei rekisteröidä Buscomille, niin esimerkiksi Pasilan aseman kautta kulkevilla linjoilla matkustajatilastot vääristyvät aika paljon, kun tilastoihin jäävä matkustajamäärä jää liian alhaiseksi.

Buscom-käyttökoulutuksessa kuljettajat ohjeistetaan kuittaamaan vaihtoon oikeuttavalla lipulla, vapaaseen matkaan oikeutetut ja vapaa- ym. näyttölipulla tulevat matkustajat laitteen R-näppäimellä.

Mm. Kemkimin edellä esittämistä syistä vapaalipulla kulkevan henkilökunnan pitäisi ohjeiden mukaan kuitata matkansa näyttölaitteella.
 
Takaisin
Ylös