Savon Sanomat: Palovaarallisia busseja on tuotu Suomeen

Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
149
Vakuutusyhtiö vaativat sammutuslaitteistoja
Palovaarallisia busseja on tuotu Suomeen
06:00 (Päivitetty 10:15)
Asta Tenhunen


Muualta Euroopasta on Suomeen tuotu erittäin palovaarallisia linja-autoa ilman, että matkustajille on kerrottu asiasta mitään, vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen Finanssialan keskusliitosta FKL:stä sanoo.

Osa autoista on niin vanhoja, että se lisää paloriskiä. Kuitenkin myös uusissa autoissa tulipalon riski on kasvanut, koska autoista tehdään entistä äänettömämpiä.

- Kun moottoritila äänieristetään hyvin tiiviiksi, pienikin kipinä tai lämmön liika nousu sytyttää bussin tuleen.

Koska asiasta ei ole määräyksiä laissa, vakuutusyhtiöt ovat valmistelleet uuden linja-autojen sammutuslaitteisto-ohjeen.

- Monet vakuutusyhtiöt alkavat vaatia, että bussin moottoritilassa on oltava automaattinen sammutusjärjestelmä, turvallisuusasiantuntija Raimo Lehto FKL:stä sanoo.

Vakuutusyhtiöt saavat päättää asiasta itsenäisesti. Sammutuslaitteistojen tekniikka on nyt niin kehittynyttä hintaan nähden, että vakuutusyhtiöiden yhteinen toimikunta suosittelee vaatimusta käyttöön.

Ruotsissa linja-autojen sammutuslaitteisto on jo määrätty pakolliseksi.

Pekurisen mukaan Suomessa on tyypillistä ajatella, että turvallisuus on tärkeää, kunhan se ei vain maksa mitään.

- Eikö asiakkaan kuitenkin pidä voida edellyttää, että bussilla voi matkustaa Helsingistä Kuopioon hengissä? Turvallisuuden pitää kuulua lipun hintaan, Pekurinen perustelee sammutuslaitteiston tarvetta.

» Aiheesta lisää perjantain Savon Sanomissa.
 
Halutaanko tässä herättää ihmisissä pelkoa julkista liikennettä kohtaan, vai mikäköhän tässä on taka-ajatuksena? En itse ainakaan uskoisi, että Suomessa olevat bussit ovat normaalia paloherkempiä. Tosin enhän minä asiantuntija ole.
 
Outoa, että heitetään ilmaan vain ajatus ilman sen tarkempaa yksilöintiä. Hyvin suuri osa ulkomailta tuoduista autoista on tuotu nimenomaan Ruotsista. Mitähän kalustoa tällä vihjailulla nyt sitten todella tarkoitetaan?
 
Hyvin suuri osa ulkomailta tuoduista autoista on tuotu nimenomaan Ruotsista.

...ja vieläpä merkittävä osa näistäkin on valmistettu Suomessa korirakenteen osalta. Eikä kaiketi mitään eroja ole turvallisuuden osalta samoina vuosina Suomen markkinoille uutena valmistettujen osalta.
 
Takaisin
Ylös