Suomen tuontibussit

killerpop

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
3,569
Bussiammattilainen lehdessä oli juttua siitä, kuinka Suomesta tuli lopullisesti tuontibussien maa. Sinänsä trendi ei ole uusi, jo 1990-luvulla niin Vaasan kuin Hämeenlinnan paikallisliikenteen kalustoon haettiin autoja Ruotsista ja ehkä tunnetuin koskaan hankittu erä oli Linjebussin noin sadan yksilön paketti Tanskasta vuonna 1998.

Bussiammattilaisessa tosin kerrotaan tuontibusseiksi myös sellaiset autot, joiden korirakennetta ei ole valmistettu Suomessa, eli vaikka auto olisi uutena rekisteröity Suomeen, on se tuontibussi, jos se on valmistettu jossain muualla.

Tuontibussien määrä on kuitenkin hurjan suuri, vaikka katseltaisiin vain niitä autoja, jotka ovat olleet oikeasti ulkomaillakin rekisterissä ja sitten tuotu Suomeen. Ja Suomessa ne ovat päätyneet jollekin liikennöitsijälle tai koulutusoppilaitokselle.

Aloin tehdä vuonna 2004 tietokantaa Suomeen käytettynä tuoduista autoista muiden töisen ohella ja verkkoon sen laitoin 2010 alussa. Tietokanta on kaikille avoin ja löytyy helpolla osoitteella http://tuontibussit.dy.fi/

Tuo tekemäni tietokanta ei ole kuitenkaan täydellinen, sieltä puuttuu kymmeniä autoja, joista ei vaan ole mitään tietoja tai havaintoja. Erityisesti Irizarien kohdalla on puutteita. Lisäksi Tietokantaan on kelpuutettu käytännössä vain yli 10-tonniset ajoneuvot, mutta tiettävästi siellä on jokusia kevyempiäkin B6 ja B6LE-alustaisia yksilöitä, mutta näiden painoista ei ole tietoja. Tuontibussitietokannan oletuskielenä on ruotsi, koska Ruotsi näyttelee ehdottomasti tärkeintä sijaa autojen tuontimaan suhteen.

Tietokantaa täydentäväksi rakennettiin myöskin pieni galleria, jossa 1000 kuvan raja rikkoutuu toukokuussa 2010. Päivityksiä tietokantaan tulee joka viikko, parhaimmillaan joka päivä ja kuviakin saattaa tulla useita viikon aikana.

Mitä tarkemmat tiedot kustakin autosta on, sen parempi. Kun kevään ja kesän tilausajosesonki on käynnissä, älkää ihmetelkö meitä, jotka haluavat tietää autosta myöskin alustanumeron. Pelkkä kuva autosta kun ei kerro, mistä auto on tänne uinut. Toistaiseksi tietokanta ei käsitä mitään ilmiantolomaketta, jolla voisi tietoja lähettää, mutta meiliosoitteeseeni killerpop@gmail.com tulleet viestit pyritään ainakin huomioimaan.

Ja tosiaankin, tuontibussi ei ole häpeä. Todennäköisesti vaihtoehtona olisi se, että kalustoa ei uudistettaisi lainkaan, joka varmasti olisi se huonoin vaihtoehto.

http://tuontibussit.dy.fi
 
Uutena tuotu (käyttöönottomaa Suomi) ja käytettynä tuotu (käyttöönottomaa muu kuin Suomi) on toki aivan eri asia. Uusi bussi on helposti varustettavissa täkäläisten vaatimusten ja toiveiden mukaiseksi. Käytettynä tuotuun saattaa joutua tekemään erittäin monimutkaisia muutostöitä. Takaovesta sisään -filosofialla rakennetun bussin muuttamionen kuljettajarahastukseen voi tulla erittäin vaikeaksi ja kalliiksi, jos ovien turvajärjestelmä on "kaiken kattava". Puolitiehen jäänyt turvajärjestelmän modifiointi johtaa helposti vaarallisiin virhetoimintoihin.
 
Takaisin
Ylös