Pysäkkijarru

Onha niissä, muistaakseni, ainakin Ikaruksissa taitaa olla. Ja taitaa Ikaruksissa myös vilkkua "STOP/jonkilainen varoitusjuttu" valo jossain siinä nopeusmittarin yllä jos ovi auki. Mutta ne ovat niin vanhoja että välillä se "STOP" valoa siinä nopeusmittarin yllä vilkkuu oikein kunnolla vaikka ne olisivatkin kiinni. Ja enpä ole monissa Ikaruksissa nähneeni että toimisivat edes ovista ilmoittavat merkkivalot enään.
Kyllähän nyt kuljettajan aitioon viimeistään korvilla kuulee, jos jokin ovi on auki. En kyllä muista koskaan merkkivaloista sitä tiiranneeni. Peileistähän sen näkee ja kun ovijarru toimii oikein, liikkeelle ei lähdetä ovien ollessa auki.

Minusta ovijarrujen olisi kyllä oltava käytössä aina ja kaikessa kalustossa. Jotkut hätähousut avaavat ovet vauhdissa pysäkille tultaessa jo ennen kuin auto on läheskään pysähtynyt. Matkustajana en varmasti liiku yhtään ennen kuin auto on täysin pysähtynyt. Ovien aukiolo auton liikkuessa on aina melkoinen turvallisuusriski.
 
...ruåtsalaistyyppisestä vasemmalla kädellä rassattavasta hintti-kahvasta puhumattakaan.

Löytyi tuollekin varusteelle osuva nimi.

Länskärin edesmenneessä, Ruotsista hankitussa 19:ssä oli sellainen. Lisäksi oli oviin, ovijarruun, ja niiaukseen liittyviä nappeja, nuppeja ja vipuja puolenkymmentä kappaletta, kaikki vasemmalla kädellä. Puoli vuotta meni, ennenkuin osasin systeemiä kunnolla käyttää. Jos yksikin vipu oli väärässä asennossa, pysyi ovijarru päällä, ja kaasupoljin ei toiminut.

Jarrupaineet piti kerätä tyhjäkäynnillä, koska ovien turvalaitehäiriö, matala ovipaine, esti kaasupolkimen toiminnan. Osa turvajärjestelmän antureista ja toimilaitteista oli viallisia, ja siitä aiheutui virhetoimintoja. Jonnekin kuljettajan läheisyyteen oli piilotettu pietsosummeri, josta silloin tällöin lähti todella ...ttumainen ääni jollain tuntemattomalla oviin liittyvällä perusteella. Keskiovi lässähti joskus kiinni kovalla voimalla kesken kaiken, oli tuntoreunan välissä matkustaja, tai ei. Normaali sulkuliike kesti reilun sekunnin verran, ja tuntoreuna esti likistymisen, mutta häiriötilanteessa alle 0,1 sekuntia. Kerran Notkopolun pysäkillä Höytämössä keskiovi hakkasi parikymmentä kertaa nopeasti auki-kiinni-auki-kiinni, ja summeri kiljui joka sulkuliikkeen ajan. Muutaman sulku- ja avauskäskyn jälkeen tilanne rauhoittui. Ilmiön aiheutti viallinen ajopiirturi.

Ruotsalaisille tyypillinen liiallinen turva-automatiikan viljely aiheuttaa vaaratilanteita matkustajille ja vaikeuttaa kuljettajan työtä. Turvalaitekokonaisuus toimii bussissa siitä, kun se vihdoin on saatu toimimaan käyttäjän toiveitten mukaisesti, siihen kun se ensimmäisen kerran vikaantuu. Bussin toisesta käyttövuodesta noin puolet.
 
Viimeksi muokattu:
Edellisissä viesteissä arvostellussa ruotsalaistyyppisessä "hinttikahvasysteemissä" on tosiaankin kyse tottumisesta, sillä minä pidin aikanaan HelBin MaxCien (ex-9502-9522) ruotsalaistyyppistä ovisysteemiä yhtenä parhaista. Oli todella helppokäyttöinen ja looginen. Ja voin vakuuttaa, etten ole ainakaan "hintti" ;).
 
Nämäkin ovat makuasioita, Hinttiscanioissa oleva kahva systeemi oli ihan kätevä ja takaovia oli helpoin käyttää "pakko"napilla jolloin ei tullut sitä vaaraa että matkustajat jäisi ovien väliin. Itse kuitenkin tykkään eniten ovikohtaisista napeista, Jotka löytyy vanhoista carruksista ja ikaruksista vasemmanpuolen sivupaneelista. napit ovat kädenulottuvilla, ja voi käyttää yhtä ovea kerrallaan ja hyvänä puolena voi mainita myös sen että talvisin kun ei tarvitse avata kun esim. keskiovi niin ei tule ihan niin paljoa lämpöhukkaa ja ovat mielestäni myös nopeammat käyttää..

Kävi itselleni niin että olin NF 20:lla (96vm City L) h16:lla ja kesän helteillä pidin hernesaaressa kaikkia ovia auki merelle päin, jotta ilma vaihtuu. Sitten lähtöajan lähestyessä ajattelin että saan vielä hyvin ilman vaihtumaan kun ajan lähtöpysäkille ovet auki. Sitten Thoreb(tämän sarjan autoissa on thorebin väyläsähköt) alkoi huutamaan ja takaovet meni automaattisesti kiinni kun nopeus nousi ehkä n.5km/h nopeuteen. Ja varoitusääni loppui kun ovet olivat kiinni.

Itselle kävi myös tuossa reilu viikko sitten vahinko kun ovissa ei ollut turvajärjestelmä, eräs mummeli oli juossut rautatientorilla h55k:n kyytiin, enkä ollut huomannut tätä, viimeisen matkustajan astuessa kyytiin laitoin normaalisti ovet kiinni ja rupesin vahtaamaan vasempaa peiliä, että pääsisin lähtemään liikenteen mukaan, sitten havahduin kun joku mummeli ähki siinä ja katsoin niin tämä oli käsi olkapäähän asti ja pää oven välissä tulossa sisään. No onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä. Auto oli NF 138 (99vm City L) ja tässä ei vielä ole etuovella turvatoimintoja.
 
Jotkut hätähousut avaavat ovet vauhdissa pysäkille tultaessa jo ennen kuin auto on läheskään pysähtynyt.

Kerran kävi näin ja kaveripa ei pysäyttänyt autoa ollenkaan, siinä mentiin ovi auki kävelyvauhtia monta metriä... Huusin sitten että jos viitsisit ihan pysäyttää bussin niin pääsisi ulos...
 
Kerran kävi näin ja kaveripa ei pysäyttänyt autoa ollenkaan, siinä mentiin ovi auki kävelyvauhtia monta metriä... Huusin sitten että jos viitsisit ihan pysäyttää bussin niin pääsisi ulos...
Muistan kun kerran h92:lla kuski hidasti ~5 km/h:n ja avasi puolikkaan etuoven, onnistuin hyppäämään sisään ja heti kiihdytys. En kuitenkaan valittanut asiasta, sillä joskus minusta tuntuu ärsyttävältä kun bussi hidastaa hitaasti, kiihdyttää hitaasti, avaa ja sulkee ovet kiireettä vaikka bussi on jo myöhässä.. Jos ovet aukeavat ja sulkeutuvat hitaasti pidän hyväksyttävänä ovien avaamisen hidastuksen loppupuolella ja sulkemisen jo kiihdyttäessä, kunhan tarjotaan matkustajalle mahdollisuus siirtyä ajoneuvoon/-sta ajoneuvon ollessa paikallaan.
 
Onha niissä, muistaakseni, ainakin Ikaruksissa taitaa olla. Ja taitaa Ikaruksissa myös vilkkua "STOP/jonkilainen varoitusjuttu" valo jossain siinä nopeusmittarin yllä jos ovi auki. Mutta ne ovat niin vanhoja että välillä se "STOP" valoa siinä nopeusmittarin yllä vilkkuu oikein kunnolla vaikka ne olisivatkin kiinni. Ja enpä ole monissa Ikaruksissa nähneeni että toimisivat edes ovista ilmoittavat merkkivalot enään.

Mites muuten bussivarikoilla toimii vikojen korjaukset? Tekeekö kuljettaja vikailmoituksen ja korjataanko sitten viat kohtuullisessa ajassa?
Meillä ratikkapuolella kuljettaja tekee vikailmoituksen paperille joka jätetään vaunuun tai hallimiehelle sisäänajettaessa. Lähes kaikki viat sitten korjataan yön aikana. Vain jos vika on isompi tai turvallisuuteen liittyvä niin vaunu jää sisään eikä lähde ennenkuin vika on korjattu.
 
Nak ja vristo ainekin osaavat varmaan vastata tarkemmin, mutta sen perusteella mitä olen parin kaverin kanssa jutellut jotka ovat Nobinalla niin ovat sanoneet että kuljettajan pitäisi vikailmoitus tehä, ainekin itse olin kerran mukana kun olin hänen kanssaa Puistolan asemalla jolloin kävin ostamassa itselleni ja hänelle juotavaa. No takasin tullesssani näin ko. auton City L:n takana kammottavan aukon, kuski soitti sitten heti siitä varikolle jotka tekivät siitä vikailmoituksen. Että puhelimella ainekin näköjään tehdään jotkut. Olen myös nähnyt vikailmoituksia roikkuvan kuljettajan aitiossa ylhäällä linjakilpien vaihtopaneelin vieressä.
 
Mites muuten bussivarikoilla toimii vikojen korjaukset? Tekeekö kuljettaja vikailmoituksen ja korjataanko sitten viat kohtuullisessa ajassa?
Meillä ratikkapuolella kuljettaja tekee vikailmoituksen paperille joka jätetään vaunuun tai hallimiehelle sisäänajettaessa. Lähes kaikki viat sitten korjataan yön aikana. Vain jos vika on isompi tai turvallisuuteen liittyvä niin vaunu jää sisään eikä lähde ennenkuin vika on korjattu.

Pohjolalla ainakin paukutellaan viat varikon tietokoneella suoraan huoltohemmojen järjestelmään*. Muilla on näkynyt lappusysteemejä ja jos kärry ei kulje lainkaan niin puhelimella sitten ;)

*Josta pystyy periaatteessa ainakin seuraamaan mitä vialle on tehty/aiotaan tehdä/ollaan tekemättä
 
Nobinalla ja Helbillä homma toimii niin, että pienen vian yllättäessä jätetään vikailmoitus liikenteentyönjohdolle joka asiasta ilmoittaa sitten korjaamolle. Kikka miehet käy katsomassa autoista ns. pienet viat (sulakkeet, valot, yms.) ja korjaamolla sitten ne isommat. Mutta esim. ovijarrun toiminta taitaa olla niin alhaisella prioriteetilla korjaamontyönjohdon/liikenteentyönjohdon kannalta, että niitä korjaillaan sitten kun on varaa laittaa vara-autoja tilalle tai bussi on jonkun isomman homman takia korjaamolla..

(itsellä myös 4v kokemus sieltä korjaamolta ja ei asentajallakaan ole helppoa kun ei autoa saa korjata välttämättä niin paljon kun olis tarve. "laitetaan se vaan ajokuntoon, se tulee takaisin kuitenkin" totesi eräs pomoistani joskus..)
 
Vs: Paras liikennöitsijä? osa 2

Itse en PK-seudulla liiku liiemmin, mutta luin muuten vaan tätä, niin miksi valitatte pysäkkijarrusta? Aivan turha vekotin. Paunulla hyvä kun ei jätetä jo tilausvaiheessa pois. matkasta tulee paljon jouhevampi ja nopeampi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Paras liikennöitsijä? osa 2

Itse en PK-seudulla liiku liiemmin, mutta luin muuten vaan tätä, niin miksi valitatte pysäkkijarrusta? Aivan turha vekotin. Paunulla hyvä kun ei jätetä jo tilausvaiheessa pois. matkasta tulee paljon jouhevampi ja nopeampi.

omasta mielestä mitä mainioin apuväline työntekoon ja toiseksi tilaaja edellyttää sitä ihan niinkuin niitä ihania värejään jne..
 
Vs: Paras liikennöitsijä? osa 2

Itse en PK-seudulla liiku liiemmin, mutta luin muuten vaan tätä, niin miksi valitatte pysäkkijarrusta? Aivan turha vekotin. Paunulla hyvä kun ei jätetä jo tilausvaiheessa pois. matkasta tulee paljon jouhevampi ja nopeampi.

Ja Paunulla sen "turhuuden" huomaa siinä vaiheessa, kun auto viilettää lastenvaunut keskisillalla Hämeenkatua alas keskiovet auki. Kyllä, on tullut ihan luonnossa nähtyä moinen. Turvallista matkaa, jne.

Millä lailla matkasta tulee jouhevampi? Käytännön kokemuksesta voin sanoa (ajanut ruuhka-aikaan autolla, jossa pysäkkijarru oli syystä tai toisesta rikki), ettei matka-aikaan tule korkeintaan kuin minuutin-parin ero, yleensä ei sitäkään. Paljon riippuu siitä, miten ovia käyttää; ne kun voi laittaa jo aiemmin kiinni kuin vasta liikkelle lähtiessä. Jos perille ehtiminen seutuliikenteessä on tuosta parista minuutista kiinni, niin syyllistä kannattanee hakea jostain muualta kuin tuosta turvatoiminnosta. ;) Pysäkkijarru on myös "kiva" lisä liikennevaloissa, kun ei tarvitse jarrupoljinta painaa pysyäkseen paikallaan (olettaen, että ko. toiminto on oviviikseen asennettuna).

Kuten Nak sanoi, se on todella mainio apuväline työntekoon, ja Tampereellakin tilaaja vaatii sisäisessä liikenteessä ovijarrun käyttämistä.
 
Pysäkkijarrun vaikutus matka-aikaan on verattavissa siihen, kuinka paljon ajellaan ovet avoinna. Nätillä ajolla se ei juurikaan hidasta. Ja mitä sitten, vaikka hidastaisikin?
 
Kyllä minusta täytyy lähteä siitä näin vuonna 2011 että joukkoliikennevälineessä pitää olla estetty ovet auki ajaminen. Mä en voi ymmärtää kuljettajia jotka vastustaa teknisiä ratkaisuja joilla voidaan välttää matkustajan tappaminen/vammauttaminen. Inhimillisen erehdyksen vaaran poistaminen on aina hyvä juttu!
 
Takaisin
Ylös