Akkusähköbussi

Ajoin eilen linjalla 23 ja kuljettaja sanoi autoon tullessaan, "että onneksi ei oo sähköbussi". Kysyin että mikä niissä on vikana jolloin hän kertoi että huono ajettava, alusta huono, ovet reistailee sekä "tällä hetkellä paljon korjattavana". Kerroin että matkustajan kannalta sähköbussit ovat myönteinenkokemus. Tietysti päästöttömyydestä hyötyvät kaikki.

Olisi mielenkiintoista tietää, että onko kuljettajilla näi n synkkiä ajatuksia nykyisistä sähköbusseista laajemminkin.

Välillemme syntyi luonteva keskustelu, koska olin ainoa matkustaja linjalla.
 
HSL on aikaisemmin ilmoittanut tavoitteekseen että 30% bussiliikenteestä kulkee sähköllä 2025 mennessä. Tavoite katosi jonnekkin viime vuosien sähköbussitiedotteista mutta tuossa HSL:n uutisessa eCitaron testauksesta se taas löytyy.

Nykytilanne on 10 sähköbussia liikenteessä noin 1360 bussista. 30% tuosta on 408. Kalustomäärät ei nyt mene ihan yks-yhteen liikennöintimäärien tai osuuksien kanssa, mutta tarkemman tiedon puutteessa lasken näin. Tämän vuoden aikana on tulossa 35 Pohjolalle ja 2 TLL:lle eli vuoden lopussa tilanne on 47. Jotta tuo 408 siis saavutetteisiin 2025 mennessä, pitäisi seuraavasta vuodesta lähtien tulla 72,2 uutta sähköbussia vuodessa. 2012-2018 on tullut 124 uutta bussia vuodessa keskimäärin. Uusista siis 58% pitäisi olla sähköisiä.

Tiukkaa tulee tekemään, kun sähköbusseille otolliseen Pohjolan voittamaan Leppävaaran liityntälinjojen kohteesseen tarjottiin 65% sähköbusseja, eli vähemmän otollisissa ei ainakaan enempää lähitulevaisuudessa.
 
En muista, että linjan 39 sähköistämisestä olisi ollut puhetta. Alla olevan linkin takaa löytyvän Konalankujan kaavamuutoksen asukastilaisuuden muistiosta löysin seuraavan laiseen. Siellä sanotaan, että " Linjalla 39 on puolestaan tehty tarkasteluja sähköbussiliikenteen aloittamiseksi, jonka kalustotyyppinä olisi nivellinja-autot. Mitään lopullista päätöstä asiasta ei ole vielä tehty.".

https://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/2019_asukastilaisuudet/5884_3_asukastilaisuuden_muistio.pdf

Sopimus on katkolla 2021, 2022 tai 2023 vuoden alusta, joten silloin jo mahdollisesti voisi sähköhaitareita olla liikenteessä. Saas nähdä.
 
Tuostakin liitteestä näkee, että se mitä suunnitellaan se tehdään. Asukastilaisuudet ovat kaupunkisuunnittelijoille pakkopullaa, joka viedään muodon vuoksi läpi. Vastaustyyli asukkaiden kommenteihin kertoo sen että "suunnittelijat tietävät".

Jos linja 39 tullaan ajamaan nivelsähköbusseilla, niin harveneeko vuoroväli ?
 
Pariisiinkin tulossa Strasbourgin malliin Aptis-sähköbusseja, Alstom saanut sopimuksen 50 bussille:

https://www.alstom.com/press-releas...context-europes-largest-tender-electric-buses

Vaunuhan on aika omalaatuinen, huomattavan pitkällä akselivälillä ja takapyörätkin ohjaavat reippaasti:

https://www.youtube.com/watch?v=O9Gwlhw75PA

=====

Ja Moskovassa isot hankkeet myös: Kamaz saanut sopparin aiemmin tässä kuussa sadalle bussille ja lisää ilmeisesti tulossa. Valmistaja lupaa kykenevänsä toimittamaan 1000 sähköbussia vuodessa kotimaan markkinoille:

https://kamaz.ru/en/press/releases/kamaz_will_deliver_100_electric_buses_to_moscow/

Sopisiko Suomeenkin? :)
 
Viimeksi muokattu:
Kävin viikolla kokeilemassa 23:lla kulkevaa VDL:n testibussia. Kyyti oli hyvin samanlainen kuin Mersun eCitarossa, mutta hieman epätasaisempi kuin Linkkereissä, joka varmaan johtuu täysmataluudesta. Bussin sisämelua oli vaikea arvioda kun ilmastointi puhalsi niin lujaa että sisällä oli äänekkäämpää kuin dieselbussissa.

Sitten seuraava asia. Metro-Report uutisoi että Newport on tilannut 15 kpl Yutong E12, eli samaa mitä on tulossa Pohjolalle. https://www.metro-report.com/news/n...tong-to-supply-electric-buses-to-newport.html Uutisessa on tosin ilmoitettu bussin paikkamääräksi 39. Newportin bussit saattavat olla eri tavalla ovitettuja, kun uutisen kuvassa bussista puuttuu keskiovi kokonaan, joka toisi tosiaan ne lisäpaikat verrattuna Yutongin nettisivuilla ilmoitettuun 33:een.
 
Pariisiinkin tulossa Strasbourgin malliin Aptis-sähköbusseja, Alstom saanut sopimuksen 50 bussille:

https://www.alstom.com/press-releas...context-europes-largest-tender-electric-buses

Vaunuhan on aika omalaatuinen, huomattavan pitkällä akselivälillä ja takapyörätkin ohjaavat reippaasti:

https://www.youtube.com/watch?v=O9Gwlhw75PA

=====

Ja Moskovassa isot hankkeet myös: Kamaz saanut sopparin aiemmin tässä kuussa sadalle bussille ja lisää ilmeisesti tulossa. Valmistaja lupaa kykenevänsä toimittamaan 1000 sähköbussia vuodessa kotimaan markkinoille:

https://kamaz.ru/en/press/releases/kamaz_will_deliver_100_electric_buses_to_moscow/

Sopisiko Suomeenkin? :)

Vaikuttaako sähköbussien kehitystyö Venäjällä mahdollisesti siihen että niillä korvattaisiin johdinautolinjoja ?
 
VDL:ltä tulee useiden sähköajoneuvoista ja busseista uutisoivien lähteiden mukaan 14,5-metrinen kolmiakselinen XLE-145 Electric -sähkötelibussi. Voisi arvella, että tuon luokan kulkuneuvoille syntyisi kysyntää jossain vaiheessa myös (ja varsinkin) Suomessa.

Esimerkkilinkki: https://www.electrive.com/2019/06/12/vdl-adds-14-5-m-electric-bus-to-lineup/

Googlaamalla on löydettävissä useita muitakin tietolähteitä tähän liittyen.
 
VDL:ltä tulee useiden sähköajoneuvoista ja busseista uutisoivien lähteiden mukaan 14,5-metrinen kolmiakselinen XLE-145 Electric -sähkötelibussi.

Tuo 55 menosuuntaista 'mukavaa' istumapaikkaa on aika kova saavutus dieselbussiltakin. Aikovatkohan VDL:llä myydä busseja polvet korvissa riviväleillä? Pokkavaa siinä tapauksessa vielä käyttää sanamuotoa mukava.

Tarjotut akkuvaihtoehdot ovat 288kWh ja 360kWh eli tähdätään näköjään pääasiassa varikkolataukseen, mutta saa nähdä mitä virrankukutus on kun kyse on telistä, joita ei kai voi kevytrakenteisena toteuttaa kuten pätkiä.
 
Tuo 55 menosuuntaista 'mukavaa' istumapaikkaa on aika kova saavutus dieselbussiltakin. Aikovatkohan VDL:llä myydä busseja polvet korvissa riviväleillä?
Pitää muistaa, että teliauton voi tehdä myös ilman takaovea ja lyhyellä lastenvaunutilalla toisin kuin Suomessa on tapana. Suomessa telibusseissa on useimmiten 49 istumapaikkaa, joten ei tuo 55 paikkaa vaadi kovin ihmeellisiä temppuja saatikka minimaalisia penkkivälejä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo 55 menosuuntaista 'mukavaa' istumapaikkaa on aika kova saavutus dieselbussiltakin. Aikovatkohan VDL:llä myydä busseja polvet korvissa riviväleillä? Pokkavaa siinä tapauksessa vielä käyttää sanamuotoa mukava.
Mistä löysit tuon 55pax?
Tekstistä lainattua: "a maximum of 52 seats are possible in the direction of travel."
Joka taitaa löytyä aika monesta kotimaisestakin katurista.
 
Takaisin
Ylös