Outo bussionnettomuus Tukholmassa – viisi loukkaantui vakavasti

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,155
HS kertoo, miten SL:n linjan 55 bussi on ajanut kadulta Södermalmstorgetille ja alas portaita pitkin Slussplanille. Kuusi ihmistä on loukkaantunut, heistä viisi vakavasti. Bussinkuljettaja ei loukkaantunut. Syytä ei vielä tiedetä.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Bussi+ajoi+päin+ihmisiä+Tukholman+keskustassa/1135266492040

Artikkeli sotatantereineen päivineen on hiukan sensaatiohakuinen, mutta ehkä paikalliset jlf-läiset osaavat valottaa, mitä tuolla oikein on tapahtunut.
 
Uutisessa haastatellun Busslinkin toimitusjohtajan mukaan kyseisen vm. -96 Scania MaxCin jarruja oli korjattu pari päivää ennen onnettomuutta. Hänen mukaansa se todistaa, ettei niissä ollut mitään vikaa, mutta helposti tuosta voisi tulla toiseenkin johtopäätökseen.

Ikävä ja erikoinen tapaus kyseessä, onneksi näitä aika harvoin sattuu, vaikka Tukholmankin keskustassa bussit joutuvat usein tekemään aikamoisia piruetteja ahtaissa tiloissa kaltevilla pinnoilla.
 
Ellei kuljettaja ole ollut erityisen kokematon tai sopimaton, niin minusta on vaikea uskoa, että hän olisi sekoittanut polkimet ja vielä useampaan kertaan.

HS:n uutisessa myös liikennöitsijällä ennen töissä ollut arvosteli yleisesti bussien ikää ja kuntoa. Se tietysti jäi vihjailun tasolle.

Tuossa on vielä aika monta kysymysmerkkiä. Veikkaan kuitenkin, että tuon kokoluokan onnettomuudessa tehdään kaikki mahdollinen, jotta saadaan vastaukset selville.
 
Auton 15-vuoden ikä ei ole mikään syy tai selitys - normaalilla huollolla ja ylläpidolla ajetaan yli 20-v. Eriasia on, jos vaan ajetaan.
 
Joo, ei 15-vuoden ikä kunnossa olevalle bussille ole mikään ongelma.

Ottamatta varsinaisesti kantaa itse tapahtumaan (kun en tiedä tapahtumien kulkua) totean että on mielestäni aivan mahdollista tuollainen polkimissa sekoaminen (vaikka kuljettaja sen kiistääkin).

Itselleni kävi joskus urani alkuvaiheessa siten, että olin juuri aloittanut työpäiväni Kampista linjalla h14 ja työkalunani oli näitä legendaarisia 88-Scanioita, joista sai pysäkkijarrun pois päältä helposti katkaisijaa kääntämällä. Monet kuljettajat ajoivat niillä vallan ilman pysäkkijarrua, mutta olisi ollut ihan kiva jos olisi kertonut siitä vaihdossa tai jopa laittanut pysäkkijarrun takaisin. Pysähdyin nimittäin seuraavalle pysäkille ja käänsin tuolini matkustajia kohden (kuten teen joskus). Siinä sitten hetken aikaa ihmettelin ennenkuin tajusin, että bussinihan ryömii eteenpäin hiljalleen ja matkustajia tulee sisään jo! Siinä sitten paniikinomaisesti etsin jalallani jarrupoljinta ja se osuikin ekana kaasupolkimeen, mutta onneksi vain hetkeksi, jonka jälkeen iskin käsijarrun päälle ja bussi pysähtyi. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan, mutta kaikki ainekset olisi ollut pahaankin onnettomuuteen. Sen kerran jälkeen olen aina tarkistanut pysäkkijarrun toimivuuden työkaluissani.
 
Takaisin
Ylös