Nuoret SLHS:n toiminnassa

Liittynyt
27 Syyskuu 2007
Viestit
58
Eilen SLHS:n illanvietossa meillä päin tuli puhetta, että toimintaan osallistuvien nuorisojäsenten määrä on olematon. Kuitenkin esimerkiksi tällä foorumilla varmasti on nuorempiakin linja-autoista kiinnostuneita. Siksi haluankin tehdä vähän mielipidekyselyä:

Kaikki nuoret jäsenet saavat vastata, toki muutkin voivat esittää omia näkemyksiään.
1) Oletko SLHS:n jäsen? Jos et, niin miksi?
2) Onko sinulla kiinnostusta SLHS:n toimintaan? Minkälainen toiminta kiinnostaa?

SLHS:n nuorisojäsen on alle 20-vuotias ja jäsenmaksu on 15e/vuosi.
 
1) Oletko SLHS:n jäsen? Jos et, niin miksi?
-> En koe tätä tärkeäksi.

2) Onko sinulla kiinnostusta SLHS:n toimintaan? Minkälainen toiminta kiinnostaa?
-> Erilaisiin retkiin osallistuminen. Mutta toistaiseksi en ole osallistunut yhteenkään. Purkaamoreissut kiinnostaa eniten.
 
Eilen SLHS:n illanvietossa meillä päin tuli puhetta, että toimintaan osallistuvien nuorisojäsenten määrä on olematon. Kuitenkin esimerkiksi tällä foorumilla varmasti on nuorempiakin linja-autoista kiinnostuneita. Siksi haluankin tehdä vähän mielipidekyselyä:

Kaikki nuoret jäsenet saavat vastata, toki muutkin voivat esittää omia näkemyksiään.
1) Oletko SLHS:n jäsen? Jos et, niin miksi?
2) Onko sinulla kiinnostusta SLHS:n toimintaan? Minkälainen toiminta kiinnostaa?

SLHS:n nuorisojäsen on alle 20-vuotias ja jäsenmaksu on 15e/vuosi.

1) En ole kuullut SLHS:stä.
2) Minkälainen on SLHS:n toiminta?
3) Periaatteessa kiinnostaisi kyllä tälläiset "seurat".
 
2) Minkälainen on SLHS:n toiminta?
SLHS eli Suomen Linja-autohistoriallinen Seura on siis tarkoitettu kaikille linja-autoista kiinnostuneille. Toimintaa ovat mm. erilaiset busseihin liittyvät matkat ja illanvietot. Illanviettoja on säännöllisesti eri puolilla Suomea ja siellä katsotaan bussikuvia tai mennään bussiyrityksiin vierailemaan. Kaikki jäsenet saavat myös neljä kertaa vuodessa Hetku-lehden. Lehdessä on linja-autohistoriaa, matkakertomuksia ja kuvallinen lista uusimmista suomalaisista busseista.

Omasta mielestäni SLHS:n jäsenyydestä hyötyy eniten siten, että on mahdollisuus tavata muita linja-autoharrastajia ja vaihtaa tietoja heidän kanssaan muutenkin kuin netin välityksellä. Osa seuran matkoista tehdään museobusseilla, joilla matkustaminen on vaihtelua tavallisiin bussimatkoihin. Myös bussiyrityksiin pääsee tutustumaan "pintaa syvemmälle", sillä yrityskäynneillä on bussiyritysten johtohenkilöitä toimintaa esittelemässä ja heille voi tottakai myös esittää kysymyksiä.

Jäseneksi liittyminen on tehty hyvin helpoksi, ei tarvitse kuin täyttää tämä lomake.
 
1) Oletko SLHS:n jäsen? Jos et, niin miksi?

Olen harkinnut asiaa, mutta olen päättänyt olla liittymättä, sillä luultavasti esimerkiksi retkille osallistuminen jäisi minulta hyvin vähäiseksi muiden menojen takia.

2) Onko sinulla kiinnostusta SLHS:n toimintaan? Minkälainen toiminta kiinnostaa?

Olisin kyllä kiinnostunut näille retkille osallistumisesta, mutta sitä kun ei tosiaan voi oikein harrastaa. Myös jäsenlehti olisi varmasti mielenkiintoista luettavaa.
 
Illanviettoja on säännöllisesti eri puolilla Suomea ja siellä katsotaan bussikuvia tai mennään bussiyrityksiin vierailemaan.
Osastojen toiminta on niinkin vapaamuotoista, kuin osastoissa vain keksitään. Erityisesti Keski-Suomen osastolla on viettopaikka ollu monesti jossain muualla kuin siellä perinteisessä abc-miljöössä, kun ideoita on ollut.
Pirkanmaassa on ollut viimoisissa illanvietoissa mm Suojärven, Nikkilän ja Ylisen Liikenteen aineistojen keräämistä ja sen esittelemistä.
Osastotoiminnalla on juurikin tehty mahdolliseksi se, että toiminta ei ole vain Helsinki-keskeistä, vaan valtakunnallisista.

Toiminta antaa moninkertaisesti takaisin sen, mitä vuosimaksu on, sen hinnan maksaisi jo pelkästään loistavasta jäsenlehdestä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Toki jos täydet hyödyt jäsenyydestä (ja myös jäsenkortilla saatavat edut) haluaa saada, niin luonnollisesti kannattaa liittyä vuodenvaihteen tienoilla, kun vuosi on jo näinkin pitkällä.
 
SLHS eli Suomen Linja-autohistoriallinen Seura on siis tarkoitettu kaikille linja-autoista kiinnostuneille. Toimintaa ovat mm. erilaiset busseihin liittyvät matkat ja illanvietot. Illanviettoja on säännöllisesti eri puolilla Suomea ja siellä katsotaan bussikuvia tai mennään bussiyrityksiin vierailemaan. Kaikki jäsenet saavat myös neljä kertaa vuodessa Hetku-lehden. Lehdessä on linja-autohistoriaa, matkakertomuksia ja kuvallinen lista uusimmista suomalaisista busseista.

Omasta mielestäni SLHS:n jäsenyydestä hyötyy eniten siten, että on mahdollisuus tavata muita linja-autoharrastajia ja vaihtaa tietoja heidän kanssaan muutenkin kuin netin välityksellä. Osa seuran matkoista tehdään museobusseilla, joilla matkustaminen on vaihtelua tavallisiin bussimatkoihin. Myös bussiyrityksiin pääsee tutustumaan "pintaa syvemmälle", sillä yrityskäynneillä on bussiyritysten johtohenkilöitä toimintaa esittelemässä ja heille voi tottakai myös esittää kysymyksiä.

Jäseneksi liittyminen on tehty hyvin helpoksi, ei tarvitse kuin täyttää tämä lomake.

Kiitos vastauksestasi. Jos siis liittyisin, tämä ei edellyttäisi tietenkään jokaiseen tapahtumaan tms. tapaamiseen osallistumista? Päiväni ovat välillä todella tiukkoja ja viikot ja kuukaudetkin ja ihan täysiä. Jäsenedut kiinnostavat, myös tuo lehti, sekä etenkin matkat jollakin museobusseilla. Joten, liittyisinkö? :confused:
 
Jos siis liittyisin, tämä ei edellyttäisi tietenkään jokaiseen tapahtumaan tms. tapaamiseen osallistumista? Päiväni ovat välillä todella tiukkoja ja viikot ja kuukaudetkin ja ihan täysiä. Jäsenedut kiinnostavat, myös tuo lehti, sekä etenkin matkat jollakin museobusseilla. Joten, liittyisinkö? :confused:
Aktiivinen voi olla juuri sen verran kuin haluaa, eli joko tyytyä pelkkään Hetku-lehteen tai käydä toisinaan illanvietoissa tai matkoilla. Minä olen ollut jäsenenä muutaman vuoden, ja paljon iloa on seurasta ollut. Joten kannattaa liittyä, tervetuloa jäseneksi!
 
Vuoden verran olen ollut jäsenenä, ja Hetku-lehti on kuin onkin loistava juttu... Sikäli harmittaa, että säännöllisen iltatyöni takia en ole päässyt illanviettoihin. Mutta olisin kyllä tulossa heti kun vain kohdalle osuu siten että olisi vapaata kyseisenä iltana. Reissujenkaan osalta itselleni sopivaa ajankohtaa ei ole vielä kohdalle osunut...
 
1) Oletko SLHS:n jäsen? Jos et, niin miksi?
-> Olen.

2) Onko sinulla kiinnostusta SLHS:n toimintaan? Minkälainen toiminta kiinnostaa?
-> Toiminta kiinnostaa, Yhdellä ajelulla olen ollut tässä vaiheessa, tarkoitus tuplata osallistuminen ( illanvietot,matkat )
p.s: olen 22 v, en niin nuori mutta, katsoen muuan matkaa, taisin olla nuorin.
 
Vaikkei nyt suoranaisesti SLHS:ään kuulukaan (paitsi että sivustoja tullaan jossain vaiheessa esittelemään myös seuran sivuilla), niin jälleen on yksi nuorisojäsenemme käyttänyt aikaa bussihistorian tallentamiseen niin kalustolistojen kuin kuvien muodossa.

Uutena sivustona nettiin on ilmestynyt Savon Seuvvun bussit, joka keskittyy Pohjois-Savon alueelle. Sivusto aukesi sopivasti Pohjois-Savon jäseniltaa ajatellen, joka on tänään.

Sivustolle pääsee osoitteella http://koti.mbnet.fi/bussit/
 
Takaisin
Ylös