Listaus: vuonna 2012 rekisteröidyt uudet linja-autot Suomessa

Vähän offtopiccia mutta HD-mallin erottaa helposti normaalien sivuluukkujen yläpuolella olevista pienemmistä sivuluukuista. Luukut siis ikään kuin kahdessa tasossa mutta ylemmät luukut huomattavan paljon pienempiä kuin "perinteiset". Pienemmät luukut ei kuitenkaan kulje koko kylkilinjassa vaan pelkästään siellä taka-akseliston paikkeilla. Ja HD on nimenomaan se korkein malli niin kuin epäilitkin.

Tosin kaikissa HD-version autoissa ei näitä pikkuluukkuja ole. Lienee ihan tilaajasta kiinni. Toisaalta ainakin yhdessä H-version autossakin on nuo pikkuluukut eli Ketosen Liikenteen 02-mallisessa SMF-918:ssa, jossa lienee lattia normaalia korkeammalla rahtitilojen maksimoimiseksi. Tuota edellisen sukupolven ajokkilaisissa Regaleissahan yleensä oli luukut pyörien päällä, mutta samankorkuisissa deltalaisissa Star 502:issa ei, vaikka korimallit maskia lukuunottamatta käytännössä samanlaiset olivatkin.
 
Pohjolan Liikenne 82/GKB-329 (omavärinen Volvo B7R/9700S) näyttäisi olevan Volvo YV3R6R621DA159100.
Lähti eilen 14:30-vuorossa Kampista Karkkilaan (280).
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Pohjolan Liikenne 82/GKB-329 (omavärinen Volvo B7R/9700S) näyttäisi olevan Volvo YV3R6R621DA159100.
Lähti eilen 14:30-vuorossa Kampista Karkkilaan (280).

Nämä PL:n tämänvuotiset Omni 340:t ja 9700S:t tuntuisivat kaikki olevan keskivessalla varustettuja, vaikka Uudenmaan vakiovuoroliikenteessä vessalle tuskin pahemmin tarvetta on. Olisikohan tässä hankinnassa varauduttu siihen, että nämä autot voi parin vuoden päästä siirtää pikavuoroliikenteen vapautuessa uusille pikavuororeiteille.
 
Miksi muuten Ivecojen myynti on romahtanut noinkin rajusti? Viime vuonnahan niitä kuitenkin meni vielä kaupaksi.
 
Miksi muuten Ivecojen myynti on romahtanut noinkin rajusti? Viime vuonnahan niitä kuitenkin meni vielä kaupaksi.

Miksi tilata kun tavara ei saavu perille? Pohjolan 3 ja Korsisaaren 1 Ivecoa ovat vieläkin saapumatta, kuinka kauan ties siitä onkaan kun tilattu.
 
Koskelan varikolla on Veolian teli-VDL:t:
1245 KMC-449
1246 KMC-448
1247 KMC-447
1248 KMC-446
1249 KMC-459
1251 KMC-457
1252 KMC-467
1253 KMC-456

ja saman firman 2-akseliset 8900LE:t:
1257 LLR-567
1258 LLR-568
1260 LLR-570
1261 LLR-571
1263 LLR-573
 
Viimeksi muokattu:
Tattarisuon varikolla oli päivällä Veolian uudet 2-akseliset VDL:t:
1210 KMC-426
1212 KMC-423
1215 KMC-463
1216 KMC-464
1217 KMC-465

ja telit:
1220 KMC-434
1224 KMC-430
1226 KMC-428
1227 KMC-427
1228 KMC-425
1229 KMC-445
1231 KMC-443
1233 KMC-441
1234 KMC-440
1235 KMC-439
1237 KMC-437
1239 KMC-455
1241 KMC-453
Lisäksi seuraavat telit, joiden kylkinumeroita en nähnyt: KMC-424, KMC-431, KMC-442, KMC-450, KMC-451

Tammelundin Liikenteen varikolla oli numerolla 26 uusi VDL Citea LLE, KMC-420.
 
Takaisin
Ylös