Berliinin bussiliikenteen kalusto

Liittynyt
6 Tammikuu 2006
Viestit
349
Käydessäni Berliinissä kesäkuussa 2004 jäi minua ihmetyttämään se että miksi siellä on niin paljon kaksikerroksisia busseja? Voisiko joku kertoa?
Berliinissä on myös samanlaisia MAN-telibusseja kuin mitä HELB osti nyt vuodenvaihteessa, mutta ilman maakaasua.
Todella mukavia matkustaa. Berliinissä näitä käytetään myös lentokenttäbusseina. Niihin on laitettu kuskin puolelle taakse telin kohdalle matkatavarateline.
 
Kaksikerrosbusseista tuli Länsi-Berliinissä, raitiovaunut korvatessaan kaupungin tavaramerkki 1960-luvun kuluessa, käsittääkseni. Korjatkaa, jos olen väärässä. Tilanne muistuttaa pitkälti Lontoota (siellä korvattu liikennemuoto oli tosin lähinnä johdinautoverkko), eli tahdottiin jokin tavallisesta poikkeava, omaleimaisuutta tuova ratkaisu. Osaltaan kaksikerrosbussien selviytymiseen on vaikuttanut tietysti liikenteen ruuhkaisuus, ja se että korvattu järjestelmä oli kuormitetumpi kuin keskiverto bussijärjestelmä.
 
Sadan vuoden perinne

Kaksikerroksisia polttomoottoribusseja on Berliinissä liikkunut vuodesta 1905 alkaen: käsittääkseni niitä on aina ollut merkittävä osa bussikalustosta.
Tuplakerroksisuus on siis myös ominaisuus, johon totuttiin hyvin varhain.

Kaupungin jaon jälkeen Itä-Berliiniinkin hankittiin uusia tupladekkereitä vielä 1950-luvulla, mutta 60-luvulta alkaen itäpuolen "maksibussiksi" vakiintui yksikerroksinen nivel-Ikarus (SEV-standardi :) ).
 
Tässä vielä yksi syy: Länsi-Berliinissä ryhdyttiin kylmän sodan aikana boikotoimaan DDR -vetoista S-Bahnia. "Kuin sattumalta" Länsi-Berliinin liikennelaitos BVG perusti bussilinjoja, jotka ajoivat S-Bahn -linjojen kanssa samansuuntaisia reittejä. Kaksikerrosbussit olivat kapasiteeltiltaan sopivia "korvaamaan" S-Bahnia. Saksassa alkoivat nivelbussit yleistymään toden teolla vasta 1970-luvulla. Berliinissä ei oikeastaan vieläkään ole voitu korvata kaksikerrosbusseja nivelbusseilla, koska keltaiset kaksikerrosbussit ovat melkein yhtä tärkeä tunnusmerkki kaupungille kuin punaiset kaksikerrosbussit ovat Lontoolle.
 
Myös tuo S-Bahn-motiivi ajoittuu samalle ajanjaksolle raitioteiden lakkautuksen kanssa, eli 1960-luvulle. Boikotti roihahti täyteen mittaansa nimenomaan muurin rakentamisesta 1961. Boikotin seurauksena S-Bahnia supistettiin 1980-84, jonka jälkeen jäänteet annettiin länsipuolen liikennelaitokselle. Nimenomaan kausi 1960-luvulta S-Bahnin "lännettämiseen" ja myös tiettyjen U-Bahnlinjojen toteuttamiseen (mm. Spandaun linja 1980-luvulla) saakka lienee ollut kaksikerrosbussien parasta kultakautta länsisektoreilla.
 
Takaisin
Ylös