Tätä olen itsekin ihmetellyt. Juuri tuota Jokerin adj-tekstiä. Aikoinaan myös h51:llä oli Connexin Tanskandoggeissa kellonajat ihan miten sattuu.
Kun bussi menee huoltoon, niin tuli tänään pohdittua, mitä toimenpiteitä niille silloin tehdään. On selvää että liikenneturvallisuuteen sekä moottorin toimintavarmuuteen liittyvät toimenpiteet ovat ykkössijalla.
Mutta matkustajaa kiinnostaa myös matkustamiseen ja informaatioon liittyvät toimenpiteet. Hesarissa tai jossain muussa lehdessä ihmeteltiin, miksi monen Jokeri-bussin kelloa ei ole säädetty. vaan siinä vilkkuu teksti: "adj", tarkoittanee sanaa "adjust". Asiaa vatkattiin edestakaisin, mutta kukaan kirjoittajista ei luvannut parannusta asiaan. Mutta voinhan minä tässä kysyä:
Miksi huollon yhteydessä ei tarkisteta kellon aikaa ? Jokerin korkeaa palvelutasoon sopisi oikean ajan näyttäminen matkustajalle.
Aamuisin ajan linjalla 56, jossa kello on käynnissä, mutta aika poikkeaa 12 tuntia. Samassa bussissa Pysähtyy-valo ei syty.
Näistä saadaan yksi hyvä kysymys: Miksi matkustamon informaatiolaitteita ei tarkisteta ja korjatta varikolla tai huollossa ? Tämä koskee joitakin autoja, mutta niitä on kuitenkin liikaa, joissa infolaitteiden huolto on laiminlyöty.
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Juuri tuota Jokerin adj-tekstiä. Aikoinaan myös h51:llä oli Connexin Tanskandoggeissa kellonajat ihan miten sattuu.
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 10.09.2012 kello 19:09. Syy: poistettu pitkä lainaus
Tuo kellonajan tarkastaminen ja säätäminen kuuluu kyllä mielestäni kuljettajan "ajoonlähtötarkastukseen" Kellohan nollautuu kun akut ovat olleet tyhjät tai Volvossa käytetään pää-päävirtakytkin nollilla. Olen myös huomannut että jos akut ovat huonot, mutta auto kuitenkin lähtee käyntiin, kello nollautuu. Uudemmissa autoissa kellonaika tulee kuulemma satelliittien kautta (?) Scalassa kello on jätetty sinne kattopaneeleihin niin syvälle että itse en ole vielä mitään asetus työkalua keksinyt.
Helmi-laitteet eivät ole liikennöitsijöiden eikä niiden korjaukset kuulu heille.
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
Täsmennän että ajan aamuisin HBL:n autolla numero 11. Reksiterinumero saattaa olla MYF-604. Linjalla 56. Ilmeisesti kello tässä mallissa on niin vaikea säätää, että kukaan ei sitä tee.
Kelloa tärkempää on Stop/Pysähtyy -valo. Kello soi kyllä, mutta Pysähtyy- valo ei syty. Tässä vuorossa matkustajat ovat vakiomatkustaia, joten ei se suurempaa hämminkiä aiheuta.
Yleensä tästä STOP/PYSÄHTYY -valosta olen sitä mieltä että valon tulee palaa yhtäjaksoisesti sen jälkeen kun ensimmäinen matkustaja on painanut STOP-nappia. Joissakin linjan 512 valo villkuu vuoronperään toisen informaation kanssa, mitä en pidä hyvänä.
Jokerissa on paras: vasemmalla linjatunnus, keskellä pysäkkiinformaatio, oikealla punainen erillinen selkeä STOP-valo.
---------- Viestit yhdistetty klo 8:52 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 8:50 ----------
Mitkä kaikki laitteet kuuluvat HELMI-laitteisiin ?
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
Taitaa kello olla pienin murhe mikä ei toimi kun on kyse Nobinan "huollosta"...![]()
Odottelin aamulla 56:n vaunua Näyttelijäntiellä ja havaitsen että kantabussini 11 ajaa ilman linjatunnusta tyhjänä Kannelmäkeen päin. Sitten linjalla tulee HBL:n auto 9, astun siihen ja totean: siisti bussi, kello näyttää oikeata aikaa ja Pysähtyy valokin toimi.
samalla pohdiskelen että kyllä vanha konsti monesti on parempi kuin bussillinen uusia. Keltainen Pysähtyy-valon kotelossa ei ole muuuta informaatiota silloin kun kukaan ei ole painanut STOP-nappia.
Sitten palaan linjalla 512: informaatio pysähtymisestä vilkkuu toisen informaation kanssa vuorotellen. Ei hyvä.
Ja Nobinan uudet Volvot myös. PL:llä tämä on myös 512/A:n Crossareissa sekä Scala teleissä. Taitaa tulla nykyään kaikille liikennöitsijöille samanlaiset? HelB:n 11xx ja 12xx -sarjoissa, Nobinan uusissa Volvoissa sekä PL:n uusimmissa (HSL-väritteiset) Scaloissa ja Crossway:ssä näyttäisi olevan täysin samanlaiset isokokoiset matkustajille näkyvät näytöt. 10xx -sarjassa on vähän pienemmät.
796-820. Tässä kuvassa, vaikka näkyy aika huonosti, niin näyttäisi olevan samanlainen näyttö kuin esimerkiksi PL:n HSL-väritteisissä Scaloissa ja HelBin 11xx- ja 12xx -sarjoissa. Ja eihän PL:n teli-scaloissa ja Crossareissa, jotka 512(A):lla liikkuvat, ole HELMIä, vai olenko ihan hakoteillä?
Kuten Nak kirjoitti, tuo on bussin sisälinjakilpi, eikä Helmin ajoneuvolaitteita (mitä Salomaan alkuperäinen kysymys koski).