AKT taas vauhdissa, lakko 19.2. klo 18

Kani sanoi:
Erityisesti, jos lakot sotivat työntekijöiden itsemääräämisoikeutta vastaan, kuten tämä viimeisin (ja tuleva) kapina osa-aikatyöntekijöiden alalta häätämiseksi.
Ongelma AKT:ssä on ollut nytkin se että syyt miksi lakkoillaan ei ole jäsenistön tiedossa. Pöydällä on kuulemma pekkaspäivien vähentäminen , ylityöpankki ja muitakin sellaisia asioita. Ihme kun ei edes jäsenlehdessä kerrota lakon aiheista enempää..
 
Rusetti sanoi:

No kyllähän jäsenet tietävät mistä on kysymys, toiin kuin vapaamatkustajat, loimaanliittolaiset.Eli ALT.n pyrkimyksenä on 1) Sallia osa-aikatyö 2) poistaa työajan lyhennys vapaat eli ns. pekkaset, kun ei muillakaan aloilla ole. Milläs muilla aloilla tehdään kelonympärys päiviä ? 3) Muuttaa palkkausjärjestelmä, takuupalkasta tehtyjen tuntien maksamiseen 4) Ylityöpankki, johon kerätään tunteja, joilla ansaitaan ylimääräisiä vapaita. Nyk. joka tunnista yli normaalin työajan maksetaan ylityökorvaus 50-250%.
 
Rusetti sanoi:
Ongelma AKT:ssä on ollut nytkin se että syyt miksi lakkoillaan ei ole jäsenistön tiedossa. Pöydällä on kuulemma pekkaspäivien vähentäminen , ylityöpankki ja muitakin sellaisia asioita. Ihme kun ei edes jäsenlehdessä kerrota lakon aiheista enempää..
Kyllä jäsenlehdessä selvitetään perusteellisesti lakon aiheet, joten syyt, miksi jätettiin lakkovaroitus, ovat kyllä jäsenistön tiedossa.
 
Tuntuupi siltä, että kun "Kani" ja "Rusetti" sitten joskus aikanaan joutuvat elättämään itsensä ja perheensä omin avuin ilman isin tai jonkun yhteiskunnallisen varanto-instituution sponsaa, alkaa varmasti nämä edunvalvonta-asiatkin kiinnostamaan toisella tavalla.

Kaikessa tuossa vähän naiivissa yksilönvapaus/yrittäjähenki-huumassa kannattaisi välillä palata arkitodellisuuteen ja olla oikeudenmukaisuudenkin puolella.

"vko":lle myös terveisiä, että jos täällä aletaan sulkemaan käyttäjiä ulos erilaisten mielipiteiden takia, kuten hän uhkaa, niin se olisi yhtä mielivaltaista ja perusteetonta, kuin typerääkin.

Ylläpidon tulee osoittaa objektiivisuutta.
 
bassman sanoi:
"vko":lle myös terveisiä, että jos täällä aletaan sulkemaan käyttäjiä ulos erilaisten mielipiteiden takia, kuten hän uhkaa, niin se olisi yhtä mielivaltaista ja perusteetonta, kuin typerääkin.
Tunnuksia ei suljeta mielipiteiden vaan uhkailujen takia. Erilaisten mielipiteiden esittäminen asiallisesti on hyväksyttyä ja jopa toivottavaa.

Sen sijaan kommentit muiden käyttäjien elannonhankinnasta eivät ole sitä tälle foorumille toivottua asiallista keskustelua.
 
bassman sanoi:
Kaikessa tuossa vähän naiivissa yksilönvapaus/yrittäjähenki-huumassa kannattaisi välillä palata arkitodellisuuteen ja olla oikeudenmukaisuudenkin puolella.
Ala-arvoiseen vihjailuun omasta toimeentulostani en viitsi sanoa mitään. Suosittelen lukemaan ensisijaisesti foorumilaisten viesteissä olevia mielipiteitä ja ottamaan kantaa niihin, jos on jotain sanottavaa.

Oikeudenmukaisuutta on täällä useampikin puolustanut. Se, että yritetään kieltää ihmiseltä osa-aikatyön tekeminen, vaikka tämä omasta elämäntilanteestaan johtuen haluaisi (lastenhoito, opiskelu ym.) on aika yksipuolista oikeudenmukaisuutta. Muutama prosentti osa-aikaisia ei bussialalla vie keneltäkään leipää suusta. Kaiken lisäksi liiton absolutistinen näkemys, ettei osa-aikaisia pitäisi olla ollenkaan, aiheuttaa vain hankalammat työvuorot kokoaikaisille. Lisäksi se nostaa joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksia, mikä ei ole kenenkään etu.

Jos tässä asiassa ei näe mitään hyvää, se ei tarkoita, etteikö voisi kannattaa jokaiselle työntekijälle oikeutta kelvolliseen toimeentuloon.

Ihmetyttää kovasti henkilökohtaisuuksiin menevä leimaaminen heti jos uskaltaa olla hieman eri mieltä jonkun ammattiliiton näkemyksistä. Ei ole ihme, että Loimaan liitto ja muut vaihtoehdot kukoistavat, kun pelityyli ja erilaisten mielipiteiden kestäminen on liittopiireissä tuolla tasolla.
 
bassman sanoi:
Tuntuupi siltä, että kun "Kani" ja "Rusetti" sitten joskus aikanaan joutuvat elättämään itsensä ja perheensä omin avuin ilman isin tai jonkun yhteiskunnallisen varanto-instituution sponsaa, alkaa varmasti nämä edunvalvonta-asiatkin kiinnostamaan toisella tavalla.
Bassmanille tiedoksi että olen elättänyt itseni jo toistakymmentä vuotta ja ajanut bussiakin monia vuosia. Kuulun myös liittoon, on vain mennyt ohitse tuo lakon syy (eikä kaikki muutkaan jäsenet sitä tunnu tuntevan).
 
Vaikka itse tiedänkin lakon syyn ja tunnustan lakon tarpeellisuuden jos neuvottelut eivät edisty, olen edelleen sitä mieltä että julkisuuteen olisi tarvinnut AKT:n puoleltakin tulle muuta lakkosyytä kuin osa-aikaisuus.
Edelleen pidän lakon ajankohtaa vääränä , keväällä olisi mukavampi olla lakossa.
 
Rusetti sanoi:
Edelleen pidän lakon ajankohtaa vääränä , keväällä olisi mukavampi olla lakossa.
Juhannuksen jälkeen olisi mukava istua terassilla, eikä lakko niin haittaisi niiden vähien matkustajien kulkemista... :lol:
 
Toukokuu olisi hyvä. Olisi jo lämmintä , tilausajoja yhtiöillä paljon ja matkustajat voisivat turvallisesti kulkea muilla keinoin.
 
Nyt täytyy vain toivoa että neuvottelijat saavat tulosta aikaan .
Alkessaan lakko sekottaisi liian monen autottoman talouden elämää niin työhön kuin harrastuksiin pääsyn kanssa, samoinkuin koululaisten ja opiskelijoiden.
Ja moniko autoaan talvella seisomassa pitävä ottaisi autonsa käyttöön ja tottumattomina liukkaisiin keleihin lähtisivät ajamaan välttämätömiä matkojaan? Ja tämän vaikutukset liikenneturvallisuuteen?
 
Kani sanoi:
Olin joku vuosi sitten eräässä AKT:n tiedotustilaisuudessa, jossa kysyin heidän puheenjohtajaltaan, miksei voida sopia että osa-aikaisia saa olla enintään esim. 10%. Tunnelma kiihtyi välittömästi. AKT on jo vuosikaudet ajanut absolutististista kantaansa, ettei osa-aikaisia kuljettajia saa olla lainkaan. Mitään järkevää selitystä tällaiseen ehdottomaan vaatimukseen ei ole esitetty.
Eiköhän osa-aikaisien häätöyritys johdu taas kateudesta! Voi kun jotkut saavat itse päättää, milloin töissä käyvät! Jos yritykset käyttäisivät vain osa-aikaisia, myöhäisten iltojen ja erityisesti aikaisten aamuvuorojen hoitaminen olisi varmasti hyvin hankalaa. Tokihan osa-aikainenkin osaa säätiedotusta katsoa ja keksiä muuta tekemistä lumimyrskypäivälle... Kukas silloin työt tekisi jos vakituisia ei olisi? Ajat ovat muuttuneet eikä Neuvostoliittoakaan enää ole.
 
Camo Lissabone sanoi:

Mitä ihmettä? Ja miten Neuvostoliitto liittyy uhkaavaan bussilakkoon? :?
 
a__m sanoi:
Mitä ihmettä? Ja miten Neuvostoliitto liittyy uhkaavaan bussilakkoon? :?
Camo Lissabone tarkoittanee Neuvostoliitto -vertauksellaan sitä, että ajat ovat muuttuneet tuon nimisen itänaapurimme ajoista...?

En tiedä, sahaako AKT omaa oksaansa tällä lakolla. Puolentoista vuoden tauon jälkeen osa Pääkaupunkiseudun busseista on lakossa. Saakohan tämän(kin) lakon aikana jokunen joukkoliikenteen käyttäjä (teko)syyn siirtyä oman auton käyttäjäksi. Lakot kun eivät ainakaan paranna joukkoliikenteen luotettavuutta. Kevään 1998 bussilakossa yleinen mielipide oli lakkolaisten puolella, koska suurin osa ihmisistä tuntui ymmärtävän ja hyväksyvän lakkoilun syyt. Sen sijaan syksyn 2004 lakon hyväksyminen tuntui olevan vaikeampaa...
 
Tänään valtakunnansovittelija Salonius sanoi että lakon alkaminen sunnuntaina näyttää erittäin todennäköiseltä koska kiistassa osa-aikaisten kuljettajien käytöstä ei ole edistytty. Todella ikävää varsinkin Espoossa ja Vantaalla asuville joiden liikkuminen busseilla vaikeutuu merkittävästi tai on jopa mahdotonta.
 
Takaisin
Ylös