Suomalaisella teollisuudella on kaksi suurta ongelmaa, jotka oikeastaan kietoutuvat yhteen. Kehitysmaat sananmukaisesti kehittyvät, jolloin tavara voidaan valmistaa muuallakin. Ja palkkataso siellä on aivan toinen kuin täällä.
Tähän pitäisi osata vastata kehittymällä sellaisessa, missä halpa työvoima ja suuret sarjat eivät ole kilpailukykyisiä. Suuret määrät samanlaisia busseja voi olla pahinta mahdollista tässä mielessä. Sillä määrät ovat liian pieniä korkeaan tuotantoteknologiaan, eli edellyttävät suurta ihmistyön osuuttaa. Mutta määrät ovat liian suuria vaativaa ihmistyötä edellyttävään yksilöllisyyteen, johon halvan työvoiman sarjatuotannossa ei enää pystytä.
Hyvä esimerkki on Valtran traktorituotanto, joka ostaa alihankintana ohjaamot pohjanmaalaiselta Junkkarilta (tai tarkemmin samaan konserniin kuuluvalta Maaseudun koneelta). Traktoreita valmistetaan enemmän kuin Lahden Autokori tekee (teki) busseja, mutta kiinalaiset ovat kerta toisensa jälkeen hävinneet alihankintasopimuksen suomalaisille. Kiinalaiset tekisivät kyllä edullisesti tuhat samanlaista ohjaamoa. Mutta kun Pohjanmaalla ei ole tehty suunnilleen yhtään samanlaista ohjaamoa, vaikka ohjaamoja on tehty jo tuhansia.
Menestyksen avain on siinä, että traktorituotanto on viety pidemmälle kohti asiakasta kuin esim. autotuotanto. Asiakas tilaa ohjaamoonsa mitä tarvitsee ja haluaa. Tuotantolinja sitten tekee juuri sellaisen traktorin, kun asiakas halusi. Ja kuitenkin kilpailukykyiseen hintaan verrattuna siihen, joka jättää asiakkaan toiveiden toteuttamisen asiakkaalle itselleen. Tämä taas on mahdollista siten, että korkean osaamisen kautta erilaisten ohjaamojen tuotanto on suunnilleen samanhintaista kuin samanlaistenkin ohjaamojen tekeminen. Se vaatii osaamista tuotannon suunnittelussa ja ohjaamisessa, sekä itse asennustyössä.
Varmaan tuotanto- ja tuotefilosofia ovat myös asennekysymys. Yritys voi valita, haluaako se tehdä rahaa halvalla bulkilla vai vaativalla osaamisella. Ahneus johtaa yleensä ensimmäiseen, kunnianhimo ja ammattiylpeys jälkimmäiseen. Jälkimmäiselläkin voi tulla erittäin hyvin toimeen, eikä tarvitse lähteä kehitysmaihin puristamaan viimeistä senttia tuotantokustannuksista.
En väitä, että traktorituotannon ideat voidaan toteuttaa bussituotannossa. Mutta ehkä bussituotannossa peli on menetetty jo siinä, että yritetään kilpailla sellaisten bussien markkinoilla, jotka ovat houkuttelevan suuret. Sillä silloin ne markkinat ovat myös hinnaltaa huonoimmat ja niillä pärjää se, joka tekee mahdollisimman halvalla, ei mahdollisimman hyvää. Jos on bussibusineksessa, pitää katsoa, mikä siellä on uutta ja innovatiivista, teknisesti vaativaa ja haastavaa. Ja jos on rahkeita, pitää suuntautua sinne ja jättää suurien sarjojen standardit dieselbussit niille, joilla ei ole kunnianhimoa, ainoastaan rahanhimoa.
Antero