Listaus: vuonna 2015 rekisteröidyt uudet linja-autot Suomessa

Kuulin, että tuo Tammelundin Liikenteen uusi olisi Volvon kevytrakennebussin proto ja testikäytössä Tammelundilla n. kuukauden. Sen jälkeen Tammelundille tulee tilalle ihan oma perinteinen Volvo.

Kuulemma myös Iveco on tehnyt kevytrakennebussin, joten silläkin saralla alkaa olla kilpailua.

No se näyttikin jotenkin pienemmältä ja "heppoisemmalta" verrattuna esim. Nobinan, Veolian ja Pohjolan Liikenteen 8900LE-versioihin. Onko tyyppimerkintä vielä kuitenkin sama B8R/8900LE?
 
Kuulin, että tuo Tammelundin Liikenteen uusi olisi Volvon kevytrakennebussin proto ja testikäytössä Tammelundilla n. kuukauden.

Eli esim. HelB saattanee tilata jotain muuta kuin VDL Citea LLE-120:tä ensi syksyksi, riippuen tietysti siitä, millä aikataululla tuota tulee saamaan.
 
Kuulin, että tuo Tammelundin Liikenteen uusi olisi Volvon kevytrakennebussin proto ja testikäytössä Tammelundilla n. kuukauden. Sen jälkeen Tammelundille tulee tilalle ihan oma perinteinen Volvo.

Rekisteritietojen mukaan tuon Volvon omamassa on 11593kg eli aika kaukana ollaan kevytrakenneautosta. Eikös tuo ole tietyille Keski-Euroopan markkinoille tehty kaupunkiversio jossa ei ole etuosassa podestereita, ikkunoiden alareuna on tuotu alemmas ja rengaskoko on 275/70R22.5. Pikaisesti löysin referenssiksi tämän uutisen viimeisen lauseen: http://www.busworld.org/articles/detail/1268
 
Eskelisen Lapin Linjat (NJO-754), Volvo B11R 9700H UG
Eskelisen Lapin Linjat (NJO-755), Volvo B11R 9700H UG
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Listaus: vuonna 2014 rekisteröidyt uudet linja-autot Suomessa

Se on taas sitten ihan oma kysymyksensä, mikä järki on ollut hankkia 250 000 euron bussi seisomaan puoleksi vuodeksi pihaan ennen käyttöönottoa.
Jos yksittäin hankitun bussin kappalehinta onkin tuo mainitsemasi, se saattaa kymmenien autojen kaupassa olla jotain ihan muuta. Mikäli lisäksi valmistaja/myyjä tuotantokapasiteettinsa tehostamisen vuoksi tekee "ohittamattoman" tarjouksen vaikkapa kyseisen bussin maksuehdon suhteen, homma saattaa muodostua hyvinkin järkeväksi?
 
Savonlinja #449 (FLI-992), Iveco Crossway
VNE6236P40M021964, käyttöönotettu 5.2.2015

Pituus 12097
Leveys 2550
Akseliväli 6200
Istumapaikkojen lkm 57
Istuimet kuljettajan vieressä 1
Ovien lkm 2
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös