Aikoinaan (-1987?) 40V (aikaisemmin 40X) kulki Linja-autoasemalta Hämeenlinnanväylän ja Metsäläntien kautta Ilkantielle ja siitä edelleen Näyttelijäntietä Ida Albergintien päätepysäkille.
45:n päättäri Malminkartanossa oli ennen Malminkartanontien/Vanhan Nurmijärventien varrella vähän ennen nykyistä Ojamäentien liikenneympyrää. Kun osa 45:n liikenteesä korvattiin 39:n eri kirjainversioilla, ajoi öisin liikennöinyt 39N muistaakseni Kartanonkaarta pidemmän matkan kuin nykyiset linjat. Silloin kulki myös 39X (suoraan Vihdintietä Hankasuontielle), mutta tuolla reitillähän on liikennettä edelleenkin.
Jo aikaisemmin mainitun 63V:n päätepysäkki Postitalolla ei ollut täsmälleen samassa paikassa kuin linjojen 63 ja 63N. 63V lähti Mannerheimintieltä 42:n pysäkin edestä. 63N oli mielenkiintoinen linja, sen alkureitti oli sama kuin 63:n, mutta se kiersi muistaakseni ainoastaan Suursuon ympäri ja päätepysäkki oli Pirjontiellä (vanhan Elannon ja Pirjonkrouvin välissä?). Lähtöjä oli keskustasta kolme, jos muistan oikein ajat olivat 23.02, 23.17 ja 23.32. Ensimmäinen auto ajoi vielä Pirkkolasta keskustaan 23.22, muut vuorot päättyivät Pirkkolaan. Joskun muistan tuon Pirkkolasta lähteneen vuoron ehtineen Postitalolle samaan aikaan kun viimeinen vuoro lähti maalle päin. Ei ollut kovasti liikennettä 80-luvulla...
Ja 62:n (päivällä 62S) päättäri oli tietysti tuon vanhan Elannon luona eli noin kilometrin nykyisestä pohjoiseen.
Vanhalla viertotiellähän oli mainittujen 54:n ja 56:n jälkeen vielä pitkään Vantaan suunnan seutulinjojen päättäri, ainakin 541 oli yksi linjoista.
32:n päättäri Etelä-Haagan Riistavuoressa jäi ilman liikennettä vasta ihan muutama vuosi sitten.
46:n loppumisen myötä myös Kantelettarentie välillä Pelimannintie-Vanhaistentie jäi ilman liikennettä. Tosin yhtään pysäkkiä tuolla välillä ei ollut.
52 ja 53 olivat 80-luvulla hauskoja linjoja: niillä oli yhteiset päätepysäkit, mutta täysin oma reitti.
33:n loppumisen myötä moni pikkukatu Munkkiniemessä jäi ilman liikennettä (jos palvelulinjoja ei lasketa mukaan).
23:n vanha reitti Keskuspuiston läpi on sitten jo muinaishistoriaa.