Joukkoliikenteen kehitysnäkymät vaalituloksen valossa

Liittynyt
24 Lokakuu 2007
Viestit
2,238
Eduskuntavaaleissa 2019 voittivat SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tämä merkitsee enemmän panostuksia joukkoliikenteeseen. Aluksi todennäköisesti Pisararata-hanke etenee nopeasti. Toisaalta myös rataverkon kunnossapito tulee saamaan enemmän rahaa.

Helsingin vaalipiirissä Vihreät ohittivat kokoomuksen. Tämä tulee näkymään siten että Keskustatunneli uudella "Maanalaisen kokoojakadun" nimellä tulee haudatuksi lopullisesti.

Kun lisäksi ottaa huomioon kansanedustajien keski-iän laskun sekä sen että edustajista lähes puolet on naisia, niin tarpeeton yksityisautoilun ylistäminen tulee väistymään ja siten sallien paremmin joukkoliikenteen kehittämisen. Tämä saattaa näkyä mm. siinä että lainsäädäntö uudistetaan siten että sen puuttuminen ei estä tietullien käyttöönottoa.
 
Joukkoliikennettä pitäisi kehittää myös Kehä 3:n ulkopuolella. Toivottavasti tämä nykyinen hallitus myös aikoo kehittää joukkoliikennettä muuallakin kuin Helsingissä. Niin moni maaseudulla oleva ihminen ei omista autoa ja pitää kuitenkin päästä kulkemaan töihin, asioille kaupunkiin, sukulaisia ja kavereita näkemään yms. Ei hyvältä näytä tulevaisuus maaseudulla, täälläkin lopetettu bussivuoroja jotka "ei kannata" vaikka matkustajia on näilläkin vuoroilla riittänyt.
 
Helsingin vaalipiirissä Vihreät ohittivat kokoomuksen. Tämä tulee näkymään siten että Keskustatunneli uudella "Maanalaisen kokoojakadun" nimellä tulee haudatuksi lopullisesti.

Nyt käytiin eduskuntavaalit, turha vielä ennakoida seuraavien kunnallisvaalien tulosta.
 
Pitäisi varmaan saada ensin hallitus kasaan ennen kuin aletaan tehdä oletuksia vaalituloksen vaikutuksesta joukkoliikenteeseen. Jotta saadaan hallitus kasaan, täytyy toivoa, että pääministerioletettu säilyy hengissä hallitusneuvottelujen ajan. Kun Rinnettä katseli ja kuunteli vaaliväittelyissä, niin syntyi käsitys siitä, että hän on jo viimeisellä loppusuorallaan.
 
Isot hankkeet liittyy myös eduskuntavaaleihin. Esimerkkinä pisararata, jonka rahoitukseen tuleva eduskunta ottaa kantaa. Edelleen myös siihen, että Tampere, Turku, Helsinki-Vantaa lentokentta vai Itäsuunta keskeisenä raidehankkeissa.

Se on totta että Rinne ei tarkkaan katsottuna ollut samassa kunnossa kuin ennen sairaslomaansa. Mutta varmaa on että Rinne on Pisara-radan puolustaja. Mutta en minä eikä kukaan muukaan voi tässä vaiheessa edes todennäköisyydellä voi sanoa, mitkä puolueet tulevat hallitukseen. Mutta pohja osittain tai kokonaan SDP+Vas+Vihreät ei sulkeudu pois, jolloin joukkoliikenteen kehittämisellä on merkittävä painoarvo.
 
Sdp on pohtinut lentoveroa, mikä on sama kuin pohtisi oman haudan kaivamista. Ruotsissa SAS siirsi sen seurauksena mannerten välisiä Kööpenhaminaan, ainakin yksi yhtiö meni konkurssiin ja reittejä lopetettiin. Finnairin kilpailukyky heikkenisi ja nyt jo ennestään kotimaan lennoissa on alv. Raiteliikennettä tärkeämpää olisi panostaa teiden kunnossapitoon kunnolla, koska hyvässä kunnossa tiestö on suomen logistiikan selkäranka. Vasemmistosiipi onneksi tarvitsee enemmistöhallituksen kasaamiseksi vähintään yhden oikeistopuolueen mikä järkevöittänee lopullista kokoonpanoa.
 
Demarien voitto taisi merkitä jatkoaikaa VR:n monopolille. En tiedä, miten se käytännössä junaillaan, mutta ammattiyhdistyspuolueella on keinonsa.
Liikenneministerin kotiseutu saanee jonkun mukavan tie- tai rataprojektin. Jos salkku menee RKP:lle, tietänee se saariston yhteysaluskannan uusimista, eli töitä puolalaisille telakoille.
Ja mitä lentoliikenteen kehitykseen tulee, ympäristöverojen tulee olla EU:n laajuisia ja perustua vajaiden kuormien sanktiointiin, joka puolestaan saa aikaan kehityksen, jossa vain terveet (eli riittävän laajaa verkostoa operoivat) lentoyhtiöt pysyvät hengissä. Jos Finnair pystytään fuusioimaan osaksi tällaista, ihan hyvä, jos ei, ei sitä kukaan tervejärkinen jää kaipaamaan. Maailman lentoliikenneoperointiin riittää 4-6 firmaa, joilla kaikilla pitää olla monikansallinen omistuspohja ja lisäksi kykyä joustaviin muutoksiin, jos jokin palanen ei näytäkään kannattavalta.
 
Viimeksi muokattu:
Sdp on pohtinut lentoveroa, mikä on sama kuin pohtisi oman haudan kaivamista.

Jotenkin sitä ihmettelee, miten isot ihmiset ovat niin hassuja, että lepyttelevät omaatuntoaan tällaisilla piiperöinneillä, jotka käytännössä kääntyvät itseään vastaan. Lentoliikenne lie maailman ehkä globalisoitunein ala. Jos valtion voimin lähdetään ajamaan suomalaisten lentoyhtiöiden kilpailukykyä alas, niin ei se merkitse sitä, että Eurooppaan tulevien kiinalaisten määrä laskisi. He vaan tulevat jollain muulla yhtiöllä kuin suomalaisella. Mutta ehkä suomalaisella poliitikolla on puhtaampi omatunto, kun suomalainen lentoemäntä on kortistossa.

En usko, että lentovero toteutuu, jos kokoomus on hallituksessa. Itse asiassa Rinnekin ehti jo jossain lehdessä (US?) sanomaan, että Pampula-Kutri harrastaa yksityisajattelua ja ettei mikään lentovero ole demareiden ohjelmassa.
 
Demarien voitto taisi merkitä jatkoaikaa VR:n monopolille. En tiedä, miten se käytännössä junaillaan, mutta ammattiyhdistyspuolueella on keinonsa.

SDP:stä en tiedä, mutta tämän asian linkittäminen ammattiyhdistyksiin on kyllä harhaanjohtavaa. Rautatiealan ammattiyhdistykset eivät käsitääkseni vastusta kilpailua (vaan kilpailun/kilpailutuksen holtitonta avaamista).
 
Jotenkin sitä ihmettelee, miten isot ihmiset ovat niin hassuja, että lepyttelevät omaatuntoaan tällaisilla piiperöinneillä, jotka käytännössä kääntyvät itseään vastaan. Lentoliikenne lie maailman ehkä globalisoitunein ala. Jos valtion voimin lähdetään ajamaan suomalaisten lentoyhtiöiden kilpailukykyä alas, niin ei se merkitse sitä, että Eurooppaan tulevien kiinalaisten määrä laskisi. He vaan tulevat jollain muulla yhtiöllä kuin suomalaisella. Mutta ehkä suomalaisella poliitikolla on puhtaampi omatunto, kun suomalainen lentoemäntä on kortistossa.
Totta. Lentovero olisikin käytännössä pelkästään kiusantekoa ja rahastusta. Ylipäätään koko ilmastovouhotus on alusta asti ollut tulonsiirtoa vähävaraisemmilta suoraan eliitin taskuun. Tällä rahastuksella kun ei ole saavutettu oikeastaan mitään. Jo "ilmastoGate:n" jälkeen kävi kovin selvästi toteen että valtavirta"tiede" on manipuloinut tilastoja hysterian aikaansaamiseksi. Hiilidioksidi ei lämmitä ilmakehää, tai jos lämmittää niin kuitenkaan se ei aiheuta yhtään mitään mistä kannattaisi huolestua. Lähinnä sillä yritetäänkin viedä huomio pois oikeista asioista. Paljoa ei edelleenkään puhuta sähköautojen ongelmista, eli siitä miten akuissa käytettävien mineraalien louhiminen aiheuttaa ympäristötuhoja ja riistoa. Tai että miten suomalaistenkin muovijätteitä päätyy valtameriin kun ylimääräistä muovia myydään mm kiinaan "käsiteltäväksi". Myös 5G:n uhkakuvista eivät poliitikot halua keskustella. Mutta niin kauan kun ihmisten mielipiteitä muokataan pelottelulla, on vaikeaa tuoda esiin todellisia epäkohtia. Valitettavasti.
 
Sdp on pohtinut lentoveroa, mikä on sama kuin pohtisi oman haudan kaivamista. Ruotsissa SAS siirsi sen seurauksena mannerten välisiä Kööpenhaminaan, ainakin yksi yhtiö meni konkurssiin ja reittejä lopetettiin. Finnairin kilpailukyky heikkenisi ja nyt jo ennestään kotimaan lennoissa on alv.

Joskin eikös lentoveron tarkoituksena ole nimenomaan vähentää lentämistä? Tässä asiassa on vähän vaikea samaan aikaan syödä ja säästää kakku. Jos lentäminen vähenee, tietysti myös lentoyhteyksien määrä vähenee.
 
Liikenneministerin kotiseutu saanee jonkun mukavan tie- tai rataprojektin. Jos salkku menee RKP:lle, tietänee se saariston yhteysaluskannan uusimista, eli töitä puolalaisille telakoille.
Ennemmin näkisin että Hangon rata joka on odottanut sähköistämistä 30 vuotta, ja aina jäänyt muiden ratahankkeiden sivuuttamaksi, vihdoin saisi piuhat.

t. Rainer
 
Ennemmin näkisin että Hangon rata joka on odottanut sähköistämistä 30 vuotta, ja aina jäänyt muiden ratahankkeiden sivuuttamaksi, vihdoin saisi piuhat.

t. Rainer

Ennen 2015 vaaleja ajattelin, että tämä on se yksi juttu jonka Rkp saa vastineeksi siitä, että tulevat jeesmieheksi hallitukseen. Mutta joutuivatkin oppositioon. Nyt on tilanne sikäli muuttunut, että Vaasan sairaalapäivystys taitaa ajaa tämän ohi ja on todennäköisesti Rkp:n jeesmieshinta tällä kertaa. Hanko 2023?
 
Eilen Perjantaina Metsä Group ilmoitti jatkavansa uuden biotuotetehtaan suunnittelua Kemiin. Samalla Kemin kaupunginjohtaja muistutti tulevaa hallitusta tehtaan toteutumisen edellyttämistä infrahankkeista. Ratahankkeista mainittiin ainakin Laurila-Tornio ja Kolarin ratojen sähköistämiset https://yle.fi/uutiset/3-10756891.
Mitenköhän mahdollinen uusi hallituspuolue vihreät tulee suhtautumaan tähän tehdashankkeeseen? Kyseisen puolueen suhtautuminen biotuoteteollisuuteenhan on ollut aika kahtiajakoinen.
 
Tuon tehtaan rakentamiseen ei onneksi tarvita vihreiden lupaa. Sähköistämisestä on tullut pakkomielteistä nurkkapatrioottista paikaillispolitikointia. Aikaisemmin Väyrynen järjesti sähköt Kemijärvelle, joku Vaasaan ja nyt tuoreimmat tapaukset Mäntyluoto (myös Tahkoluotoa vaaditaan) ja Uusikaupunki. Iisalmi-Ylivieska ja Hanko sen sijaan odottavat edelleen.

---------- Viestit yhdistetty klo 07:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 07:40 ----------

Ennen 2015 vaaleja ajattelin, että tämä on se yksi juttu jonka Rkp saa vastineeksi siitä, että tulevat jeesmieheksi hallitukseen. Mutta joutuivatkin oppositioon. Nyt on tilanne sikäli muuttunut, että Vaasan sairaalapäivystys taitaa ajaa tämän ohi ja on todennäköisesti Rkp:n jeesmieshinta tällä kertaa. Hanko 2023?

Joukkoliikennefoorumilla ollaan, joten jos asiaa katsotaan joukkoliikenteen näkökulmasta, niin silloin löytyy RKP:n intressi Hangon sähköille. Jos katsotaan asiaa myös tavaraliikenteen näkökulmasta, Hangon sähköt pitäisi olla kaikkien paitsi dieselveturikauppiaiden kannattama asia.
 
Takaisin
Ylös