Joukkoliikenteen kehitysnäkymät vaalituloksen valossa

Joukkoliikennefoorumilla ollaan, joten jos asiaa katsotaan joukkoliikenteen näkökulmasta, niin silloin löytyy RKP:n intressi Hangon sähköille. Jos katsotaan asiaa myös tavaraliikenteen näkökulmasta, Hangon sähköt pitäisi olla kaikkien paitsi dieselveturikauppiaiden kannattama asia.

Näin on. Kemi-Tornio (-Haaparanta) on niin lyhyt väli että sekin kannattaisi sähköistää koska sinne on myös haluttu henkilöliikennettä rajan yli Ruotsiin. Ruotsin puolella on jo sähköt. (tällaista yhteisskandinaavista hanketta voisi jopa RKP tukea;) ) Kolari sennsijaan voi odottaa sitä että rata jatketaan Tromssaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:54 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:36 ----------

Ennen 2015 vaaleja ajattelin, että tämä on se yksi juttu jonka Rkp saa vastineeksi siitä, että tulevat jeesmieheksi hallitukseen. Mutta joutuivatkin oppositioon. Nyt on tilanne sikäli muuttunut, että Vaasan sairaalapäivystys taitaa ajaa tämän ohi ja on todennäköisesti Rkp:n jeesmieshinta tällä kertaa. Hanko 2023?

Itse asiassa kun nykyhallitus muodostettiin olin aluksi iloinen siitä että liikennneminiteriksi nimitettiin saksan ja ruotsin kielellä sivistyneen naisen ruuhka-Suomesta. Ilo jäi lyhytaikaiseksi kun Rantaradan uskolliset matkustajat menettivät sekä lähijunat Karjaalle että Turun junien pysähdykset Kirkkonummella ja Espoossa.

Hangon radan sähköistys on itse asiassa edellytys sille että "Tunnin Juna" Helsingistä Turkuun saisi länsi-uusmaalaisilta minkäänlaisen hyväksynnän. Ilman sähköjä loppuu nimittäin koko matkustajaliikenne Karjaalle, Tammisaareen ja Hankoon jos Turun junat eivät kuljekaan enää Karjaan kautta.

t. Rainer
 
Nyt kun kokoomus on jäämässä oppositioon ja keskusta nousemassa, pääkaupunkiseudun ruuhkamaksu voi nousta tapetille.
 
Nyt kun kokoomus on jäämässä oppositioon ja keskusta nousemassa, pääkaupunkiseudun ruuhkamaksu voi nousta tapetille.

Syytä olisikin, sillä loppujen lopuksi varsin yksinkertaisella keinolla saadaa puhtaampaa ilmaa, terveyttä, viihtyisämpää kaupunkia, toimivampaa joukkoliikennettä, sujuvampaa liikennettä ja kiistattomasti konkreettiinen keino ilmaston lämpenemisen torjumiseksi.
 
HS: Uusi hallitusohjelma ei lupaa Helsingille pisararataa eikä muitakaan suuria liikennerahoja. Suurille hankkeille haetaan erillisrahoitusta, liikennebudjetissa uusi hallitus aikoo keskittyä nykyisten väylien kunnossapitoon ja remontointiin https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006129014.html.
Olennaista hallitusohjelmaluonnoksessa on, että teiden ja ratojen rakentamista arvioitaisiin vastaisuudessa 12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman avulla. Mallilla pyritään saamaan pitkäjänteisyyttä liikennehankkeiden suunnitteluun.
Itse hallitusohjelmassa ei luonnoksen mukaan otettaisi kantaa kuin harvoihin hankkeisiin. Rautateistä mainitaan Kemi-Laurila-Haaparanta välin sähköistys. "Sähköistys avaa yhteyden Pohjois-Ruotsin kautta rahti- ja matkustajaliikenteelle Eurooppaan ja jäämerelle" tekstissä perustellaan.
Luonnoksessa ei esiinny lainkaan toista pääkaupunkiseudun lähijunaliikennettä koskevaa suunnitelmaa, Espoon kaupunkirataa. Useista Helsingin metropolialueen ja muiden suurten kaupunkiseutujen liikenne- ja asumishankkeista linjataan niin sanotuissa mal-sopimuksissa, jonka osapuolia ovat valtio ja alueen kunnat. Ohjelmaluonnoksen mukaan niiden pituus on määrä kasvattaa 12 vuoteen eli yhtä pitkiksi kuin valtakunnallinen liikenneverkkosuunnitelma.
 
Kannatan ehdottomasti sitä, että Haaparannalle saataisiin taas matkustajajunia Suomesta.
 
Syytä olisikin, sillä loppujen lopuksi varsin yksinkertaisella keinolla saadaa puhtaampaa ilmaa, terveyttä, viihtyisämpää kaupunkia, toimivampaa joukkoliikennettä, sujuvampaa liikennettä ja kiistattomasti konkreettiinen keino ilmaston lämpenemisen torjumiseksi.
Mistäköhän lämpenemisestä mahtaa olla kyse? Tilastojen valossa lämpenemistä ei ole tapahtunut, vaan oikeasti ilmasto on enemmänkin viilentynyt. Näkisin että koko ilmastohumppa on pelkkää tavallisten ihmisten höynäytystä. Vaikka uusi hallitus tekisi mitä ja kiristäisi meiltä ilmaston nimissä viimeisetkin pennoset, sillä ei tule olemaan yhtään mitään vaikutusta mihinkään. Paitsi toki se että tosi monen lompakko on silloin entistä tyhjempi.
En myöskään käsitä miten kaupungeista tulee viihtyisämpiä jos siellä ei pääse liikkumaan? Mielestäni kaikki liikennemuodot pitäisi olla samalla viivalla, eikä kieltää mitään. Toki henkilöautoilusta saisi maksaa vähän enemmän, ei siinä mitään, mutta totaaliset kiellot ja katujen sulkemiset eivät tuo parannusta mihinkään.
 
Mistäköhän lämpenemisestä mahtaa olla kyse? Tilastojen valossa lämpenemistä ei ole tapahtunut, vaan oikeasti ilmasto on enemmänkin viilentynyt. Näkisin että koko ilmastohumppa on pelkkää tavallisten ihmisten höynäytystä.

Luitko tämänkin mv-lehdestä?
 
Mistäköhän lämpenemisestä mahtaa olla kyse? Tilastojen valossa lämpenemistä ei ole tapahtunut, vaan oikeasti ilmasto on enemmänkin viilentynyt. Näkisin että koko ilmastohumppa on pelkkää tavallisten ihmisten höynäytystä. Vaikka uusi hallitus tekisi mitä ja kiristäisi meiltä ilmaston nimissä viimeisetkin pennoset, sillä ei tule olemaan yhtään mitään vaikutusta mihinkään. Paitsi toki se että tosi monen lompakko on silloin entistä tyhjempi.
En myöskään käsitä miten kaupungeista tulee viihtyisämpiä jos siellä ei pääse liikkumaan? Mielestäni kaikki liikennemuodot pitäisi olla samalla viivalla, eikä kieltää mitään. Toki henkilöautoilusta saisi maksaa vähän enemmän, ei siinä mitään, mutta totaaliset kiellot ja katujen sulkemiset eivät tuo parannusta mihinkään.

Mikäköhän on tuo viilenemistilaston lähde ? Lukisin sen erittäin mielelläni.
Samaa mieltä olen siitä ilmastohumppa tosiaan näyttää välillä paniikin lietsomisselta ja silloin se toimii itseään vastaan.
Kaikki liikennemuodot kaupunkien edeleen tiivistyessä eivät voi olla samalla viivalla. Jalankulku ja joukkoliikenne pitäisi olla etusijalla. Kävelykeskustan laajentaminen ei ole henkilöautoilun vastustamista. Jos Helsingin 5000 kadusta ja tiestä 100 pyhitetään kävelylle, niin lopuilla saisi ajaa edelleen vapaasti. Ei taida olla väärin.
 
Mutta varmaa on että Rinne on Pisara-radan puolustaja.

Hallitusneuvottelujen kulku ja tulos vahvistivat omaa käsitystäni Rinteestä jonkunlaisena neuvottelujen pragmaatikkona, toki ay-jyräsellaisena, jolla ei ole sen laajempia poliittisia näkemyksiä. Ei varsinkaan joukkoliikenteen järjestämisestä tai raideliikenteen kehittämisestä. Tietysti avustajakunta näitä asioita hänelle esittää. Viimeksi valtiovarainministerinä ollessaan hän otti Pisaran asiakseen ja yritti sitä sitten jyrätä niin, että hallituskumppaneilta kärähti jonkun verran käämit. Käsittääkseni kyse ei ollut siitä, että Rinteellä olisi joku voimakas näkemys Pisaran tarpeellisuudesta joukkoliikenteelle, vaan vain siitä, että hän asetti sen junttaamisen tavoitteekseen. Ja ay-jyrähän junttaa.

Rinteen ansioksi sanottakoon, että hän sai ennätysvaikeiksi arvioidut hallitusneuvottelut maaliin kuukaudessa. Ilmiselvästi hän oli ottanut sen tavoitteekseen, ja varmaan toisaalta Halla-ahon persujen pitämisen poissa vallasta. Homma onnistui tarjoamalla Keskustalle avokätinen kompromissi, josta se ei voi kieltäytyä. Sekä valtionvarainministerin että elinkeinoministerin salkut ovat menossa Keskustalle, eli raskaimmat talousasioiden salkut. Tästäkin tulee mieleen, että Rinne asetti neuvottelutavoitteen oman puolueen ideologiaa tärkeämmäksi. Tätä vois pitää suomalaisen konsensuksen rakentamisen malliesimerkkinä. Nähtäväksi jää, pysyykö korttitalo pystyssä. Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat ilmiselvästi joutuneet luopumaan aika monesta tavoitteestaan, ja hallituskauden aikana varmasti syntyy kitinää ja rutinaa.

Tällä kaudella saattaa tulla päätettäväksi valtion tuki Turun raitiotielle. Nykyisessä tilanteessa ainakaan minun ei ole kovin vaikea nähdä keskustalaista valtiovarainministeriä ja demarien liikenneministeriä (mahdollisesti Marin) tukemassa asiaa. Berner kannatti Tampereen ratikkaa.
 
Jos nyt jotain täytyy sanoa niin se että hallitusohjelmaan kirjattiin mahdollisuus alkaa periä tienkäyttö- ja ruuhkamaksuja, niin se antaisi mahdollisuuden isoimmille kaupungeillemme mahdollisuuden rakentaa joukkoliikenne-infraa leveämmältä rahoituspohjalta kuin nyt. Eli esim Pisara-rata tai vastaava isompi hanke voi toteutua osittain autoilijoilta kerätyillä rahoilla, minkä maakunnissa asuavat jotka eivät juuri käy Helsingissä, voivat paremmin hyväksyä.

Tähän liittyen Osmo Soininvaara kysyykin että jäävätkö tienkäyttömaksuista saadut rahat Helsinkiin, vai menisivätkö ne muualle Suomeen? https://www.vantaansanomat.fi/artik...elsinkiin-nain-hallituksen-liikennelinjaukset.

Itse olen sitä mieltä, että tienkäyttömaksuilla tai ruuhkamaksuilla saatavat tuotot pitää laittaa koko Helsingin seudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämiseen ja uusien nopeiden joukkoliikenneyhteyksien luomiseen. Etenkin kehä III:n ulkopuolelta tulevaa joukkoliikennettä sekä poikittaisyhteyksiä pitää parantaa jos halutaan että joukkoliikenteestä saadaan oikeasti kilpailukykyinen vaihtoehto omalle autolle. Tuskin nämä tienkäyttömaksut kuitenkaan vielä tämän hallituksen aikana voimaan tulevat.
 
Tuskin nämä tienkäyttömaksut kuitenkaan vielä tämän hallituksen aikana voimaan tulevat.

Juu. Jos uuden lippujärjestelmän pystyttäminen yhtään antaa osviittaa, niin neljässä vuodessa ei saada maksujärjestelmään ideasta toimintaan asti, vaikka heti aloitettais.

Edit: Liikenneministeriksi on näemmä varmistunut Sanna Marin, sd.
 
Viimeksi muokattu:
Uusi liikenneministeri Sanna Marin: 3 suurta raidehanketta "eivät ehdi liikkeelle" Rinteen hallituksen aikana https://www.uusisuomi.fi/raha/28241...a-raidehanketta-eivat-ehdi-liikkeelle-rinteen. Liikenne- ja viestintäministeriksi nimitetty Sanna Marin sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että kolmen suuren raidehankkeen osalta kyse on tänään työnsä aloittaneen Antti Rinteen hallituksen aikana vasta suunnittelusta.

Hallitusohjelmassa on linjattu kolmesta suuresta raidehankkeesta. Ne ovat päärata ja sen laajennukset (tunnin juna Tampereelle), Helsingistä länteen suuntautuva rata (Turun tunnin juna) mukaan lukien Espoon kaupunkirata sekä Helsingistä itään suuntautuva rata (itärata).

"Tämän hallituksen kohdalla puhutaan vielä näiden hankkeiden suunnittelusta eli varmasti hankkeet eivät sillä tavalla tällä hallituskaudella ehdi liikkeelle. Nyt on tulossa tämä 12-vuotinen liikennesuunnitelma ja varmasti siinä yhteydessä parlamentaarisestikin katsotaan, että minkälainen kriteeristö tulee kaikenlaisille liikennehankkeille. Niin raidehankkeille kuin tiestön kunnossapitoon ja muille isoille liikennehankkeille. Kriteeristön pohjalta näitä hankkeita lähdetään arvioimaan" Marin sanoo.
 
Hyvä että kerrankin sanotaan suoraan. Usein poliitikkojen puheista monet tuntuvat saavan käsityksen että se on huomenna valmis, vaikka niin ei olisikaan sanottu. Toki julkisissa hankkeissa aikataulutkin on aina mitä on, mutta se on sitten toinen juttu...

Näiden isojen ratahankkeiden osalta kannattaisi ehkä harkita tekemistä yksi kerrallaan, niin saataisiin joku joskus valmiiksikin..
 
Takaisin
Ylös