Rattivaunu

HS:n verkkosivulla on uutinen, jonka esittämistavan ja sisällön voisi arvella herättävän keskustelua tämänkin palstan puitteissa. Juttu on otsikoitu provokatiivisesti: Oma auto on suomalaiselle ympäristöä tärkeämpi. Onkohan nyt noin?

Antero Alku

Oiskohan selittävä tekijä siinä, että silloin, kun maitopurkin ostaminen edellyttää ajamista autolla johonkin "ideahelvettiin", ei ole paljon vaihtoehtoja. Ja sama pätee tietenkin työmatkaan. Mikäli selviät autolla 35 minuutissa ja liityntäjoukkoliikenteeseen keskustan kautta menee yli tunti, lakkaa siinä ympäristötekijät painamasta. Tällöin en syytä yksittäistä kansalaista, sillä hänelle ei ole jätetty valinnanvaraan markkinavoimien ja poliittisen typeryyden puristuksissa.

Antero

kemkim

Omituista tutkimuksessa oli se, että halukkuus luopua autosta oli suurinta Pohjois-Pohjanmaalla ja vähäisintä Uudellamaalla. Jokainen varmaan tietää eron näiden kahden alueen asukastiheydessä ja joukkoliikenteen palvelutasossa. Mikä tämän eron aiheuttaa? Olisiko pääkaupunkiseudulla itsekkyys ja oman edun tavoittelu suurempaa? Kun taas Pohjois-Pohjanmaalla asuvat voisivat mieluummin luopua omasta mukavuudesta yleisen edun vuoksi?

Yöbussissa on tunnelmaa

Aleksi.K

Aivan näin. Mikäli joukkoliikenne ei tarjoa sujuvaa ja nopeaa vaihtoehtoa on tällöin vaihtoehto auto. Kyllä se on vaan niin että mikäli pääset autolla puolet nopeammin moottoritietä, ja bussi kulkee joka peräkylän kautta, niin kyllä silloin valinta osuu autoon. Mikäli bussi kuitenkin ajaa myös moottoritietä ja bussikaistalla vielä ohi, niin silloin bussi voi tulla kyseeseen.

Otetaan esimerkiksi Kivenlahti-Leppävaara. Bussi (nro e3) ajaa moottoritietä (suurimman osan), matka-aika maximissaan 40 minuuttia. Sama reissu autolla jonossa, matka-aika noin suunnilleen saman verran. Tälläisessä tapauksessa voi bussi tulla kyseeseen.

Päinvastainen esimerkki: Ruoholahdesta Leppävaaraan. Bussi: (s106) Länsiväylää Keilaniemen ohi Tapiolaan, Laajalahden ja Perkkaan kautta Leppävaaraan. matka-aika noin 40 minuuttia. Autolla: Suoraan Länsiväylää, ja Karhusaarentien kautta Kehä I:lle. Matka-aika noin 20 minuuttia. Tuossa tapauksessa valinta on sitten auto taas.. Eikä sen valitsemista voi kauheasti ihmetellä.

Sitten on toki niitä, joilla ei vain ole varaa autoon. Heidän täytyy tyytyä sitten siihen minkä joukkoliikenne tarjoaa, teki sitten bussi minkä tahansa peräkylän kierroksen..

kemkim

Tämä ei ole kovin hyvä esimerkki. Reittiopas ehdottaa nimittäin tälle välille metroa Rautatientorille ja sieltä sitten junaa Leppävaaraan. Matka-aikaa 29 tai 34 minuuttia riippuen siitä, onko A-juna vai pidemmän matkan lähijuna. Kyllä tällä välillä joukkoliikenne on kilpailukykyinen.

Osuvampi esimerkki voisi olla vaikkapa Tikkurilasta lentoasemalle. Mennäkö 61-bussilla kiertoteitä kaiken maailman Jumbojen ja teollisuusalueiden kautta vai hurauttaako suoraan Kehä III:a autolla.

Kehä I sisällä ei ole matka-ajalla auton ja joukkoliikenteen välillä paljonkaan eroa, sillä raiteita on tiheästi ja busseja kulkee usein. Moottoritiet eivät anna henkilöautolle paljoakaan nopeutusta. Espoon ja Vantaan alueilla bussien asema alkaa jo olla heikoilla, jos halutaan mennä vaikka viikonloppuna omakotialueelta moottoritien varren kauppakeskukseen. Helsingin keskustaan pääsee toki näiltäkin alueilta kilpailukykyisillä aikatauluilla.

Espoon ja Vantaan sisäinen liikenne taitaa olla paljon koululaispainotteisempaa kuin Helsingissä, ainakin kun katsoo ihan vain ketä siellä bussin kyydissä oikein on yleensä.

Yöbussissa on tunnelmaa

Kani

Teknisesti asia on näin. 29 pientä minuuttia, ja satelliitista ylhäältä katsoen kätevä kiskoliikenneyhteys. Asiakkaan oikeassa elämässä matka ei ole yhtään mukava. Lähtöpaikka on Ruoholahti, katutaso. Koska ihmiset eivät asu/työskentele metroasemilla, seuraa metron laiturille kävely. Satoja metrejä. Rautatientorilla pois. Laiturilla kävely, liukuportaat, törmäilyä muka-kiireisten kanssa, pitkä kävely junan laiturille. Satoja metrejä. Leppävaarassa tuskin oltiin matkalla asemalle. Törmäilyä jonnekin.

Ymmärrän siis ihan hyvin, miksi joku ei pidä tätä kilpailukykyisenä ja mukavana joukkoliikenteenä. Siitä huolimatta, että metroaseman laiturilla oli räikeä valomainos "Euroopan parasta joukkoliikennettä".

Resiina

Tämä menee ehkä sivuun aiheesta

Ei ku menoks
YouTube pätkiä

R.Silfverberg

Minä taas, pääkaupunkiseudun junilla 35 vuotta säännöllisesti matkustaneena, en edes ajattelisi autolla ajamista. Vain siinä tapauksessa jos on painavia kantamuksia mukana, tai jos on luvassa rankkasateita tai loskakeliä, ja on sellainen tilanne päällä että kledjut eivät saa mennä pilalle, niin menisin autolla.

Sensijaan jos pitäisi päästä Sipooseen tai Nurmijärvelle, niin en menisi bussilla muussa kuin sellaisessa tilanteessa että olen sillä hetkellä autoton, tai ajokyky on rajoitettu enkä pääse kenenkään muun kyydissä.

t. Rainer

R.Silfverberg

Ehkä voisi selittyä ikäjakaumalla? Jos Pohjanmaalla väestö on keskimäärin iäkkäämpä, ja osalla autosta luopuminen muutenkin pian edessä?

Itse varsinaiseen perusproblematiikkaan, niin kuvittelisin että ihmisten nykyaikaiset välinepitoiset harrastukset aiheuttavan sen että ilman autoa on vaikea tulla toimaan. Miten pääsee esim laskettelurinteelle tai golf-kentälle ilman autoa kaikkine varusteineen? Osa vastaajistahan olisi valmis vähentämään autoilua, mutta ei luopumaan kokonaan. Omalta osaltani en autoile työmatkojani vaan kuljen julkisilla, vaikka en pääse kotiovelta työpaikan ovelle ilman vaihtoa tai kävelyä. Harrastuksiin liittyvillä matkoilla taas autoilen aika usein.

t. Rainer

Antero Alku

Olen usein kuullut kommentoitavan joukkoliikennettä ja autoa tähän tyyliin: "Mutta kun kumminkaan ei pääse mihinkään ilman autoa."

"Pääse mihinkään" ei tietenkään pidä absoluuttisesti paikkaansa, sillä vähissä ovat pk-seudulla ne paikat, joihin ei todellakaan pääse joukkoliikenteellä. Mutta kysymys on palvelun laadusta. Kun joukkoliikennematka kestää tarpeeksi kauan eli liian kauan, se siirtyy kategoriaan "sinne ei pääse kuin autolla".

En minäkään viitsi matkustaa äitini luokse Kannelmäkeen joukkoliikenteellä, kun matka-ajat ovat 40-55 min, vaihtoja kolme ja kävelymatkat maksimissaan 1,5 km. Autolla matka kestää vartin. Auton käytön marginaalikustannus on noin 3,3 e, jonka siis matkakortin omistajana maksan siitä, että säästän omaa aikaani vähintään tunnin. Tämän perusteella voin todeta, että pidän vapaa-aikani arvona ainakin 3,3 e/h.

Yleisesti arvelen ihmisten ajattelevan samaan suuntaan matkoistaan. Eli ei ympäristön vaan oman mukavuutensa perusteella ensisijaisesti. Ympäristötekijöillä pitäisi olla rahana maksettava hinta, jotta ihmiset saadaan ottamaan ne huomioon. Ympäristöhaitoilla kun on liian löyhä kytkentä ympäristöä haittaaviin tekoihin.

Antero

janihyvarinen

Hyvä hypoteesi, mutta ei voi pitää paikkaansa. Kyse oli Pohjois-Pohjanmaasta, joka on suhteellisen väestönkasvun kannalta Suomen kärkialueita. Tilastoja ei ole käsillä, mutta syntyvyys on muistini mukaan ollut Suomessa kovinta Oulunsalon kunnassa, näin jo pitkään. Yhtälailla kärjessä kulkevat muut Oulun lähikunnat Kempele, Liminka, Haukipudas, Kiiminki ja Ylikiiminki. Jo visuaalinen havainnointi Oulun kaduilla vahvistaa, että väestö on pääosin hyvin nuorta jopa verrattuna muihin valtakunnan kasvukeskuksiin. Yleisesti ilmiön taustalla nähdään seutukunnassa laajalle levinneiden uskonnollisten liikkeiden (erityisesti laestadiolaisuuden) vaikutus, oletettavasti sekä suoraan että toisaalta puhtaasti kulttuurisena heijastumana muuhun väestöön. Neutraalisti voisi sanoa, että seudulla on hyvin lapsimyönteinen asenneilmapiiri.

Nämä harrastukset ovatkin jännä juttu. Usein lapsiperheissä lapset laitetaan jo nuorena harrastamaan esim. jääkiekkoa tai jalkapalloa, ja sitten kuljetetaan harrastuksiin pienestä pitäen autolla. Siis autolla mennään jotta päästään hetkeksi liikkumaan! Tätä en ymmärrä. Eikö olisi parempi korostaa pienestä pitäen pikemminkin hyöty- ja kuntoliikuntaa, esim. kävelyä luonnossa jne.? Sillä ihminen paremmin pärjää loppuelämänsä kuin joillakin jääkiekossa hankituilla taidoilla. Ei kaikista kuitenkaan tule tähtipelaajia, ja turhan rankka valmennus nuorella iällä vie ajankäytön strukturoitumisen kautta mahdollisuuden älyllisempiin harrastuksiin kuten lukemiseen ja asioiden pohdiskeluun. Subjektiivinen mielipide -- tunnustan että toisinkin näistä asioista voi ajatella.

R.Silfverberg

Onko tutkittu, millä tavalla lestadiolaiset mieluiten liikkuvat? Ainakin herättäjäkokouksiin he tulevat suurilla tila-autoilla, mutta voiko vetää mitään johtopäätöksiä? Onko sitten niin että he kotioloissaan liiikkuvat muuta väestöä vähemmän ylipäänsä?

Näinhän se on. Yleensä sen auton ottaminen alle on sitä laiskuutta, ja selitellän kiireellä ym, joskus on kyse ylisuojelemisesta. Siinä missä lapset ennenvanhaan jo 7-vuotiaina liikkuivat yksin, ja busseissa ja ratikoissakin, niin monet vanhemmat eivät uskalla laskea edes 10-vuotiaitakaan minnekään yksin, kun pelätää kaikenlaisia kaahaajia, ryövääjiä ja hiippareita.

t. Rainer

janihyvarinen

Paha kysymys vastata kun ei ole konkreettisia faktoja tai case-esimerkkejä tiedossa... Luulen, että tätä täytyy lähestyä tyypillisesti suuren lapsimäärän kautta. Se tarkoittaa, että koko perhe harvoin pääsee liikkumaan yhdessä vaan usein osa jää kotiin. Vanhemmat sisarukset usein pitävät käytännössä huolta nuoremmistaan vanhempien apuna. Toisaalta sitten kun liikutaan niin auton täytyy olla tilava. Harrastuksissa täytynee huomioida, että kulkeminen kauas on vaikeaa, mutta toisaalta usein jo kotoa tai ainakin naapurista löytyy riittävästi osallistujia joukkuelajeihin. Uskoisin, että elämä on joka tapauksessa aika kotikeskeistä verrattuna suurkaupunkielämään, ja omakotitalo lienee käytännössä lähes välttämätön.

Tämän valossa tutkimustulos, että Pohjois-Pohjanmaalla olisi erityisen paljon halukkuutta luopua autosta on vähintäänkin yllättävä. Varsinkin kun ottaa huomioon, että edes Oulun kaupungissa julkinen liikenne ei ole palvelutasoltaan kovin hyvä.

Pitäisiköhän otaksua, että taustalla on jotain sellaista, että Oulussa on paljon opiskelijoita, jotka ovat tottuneet polkemaan pyörällä läpi vuoden Linnanmaan kampuksen ja keskustan väliä? Oulussahan on tosi hyvät pyörätiet (erityisesti verrattuna pyöräilyn kehitysmaakaupunkiin Tampereeseen) ja varsinkin opiskelijoille polkupyörä näyttää olevan elintärkeä kulkupeli. Lisäksi voidaan olettaa, että opiskelijoissa on keskivertoa enemmän ympäristötietoisia tulevaisuuteen suuntautuvia ihmisiä, joten varmaan monen mielessä kytee ajatuksia siitä, miten autoton tulevaisuus voisi olla järjestettävissä. Puhdasta spekulaatiota, mutta ehkä jollain on parempi näkökulma aiheeseen?

Itse muistan kuinka alle kouluikäisenä kuljin isoäitini seurassa kaupungilla. Poikettiin Hämeenkadulta välillä Sokokselle, joka lapsen mielessä oli oikea tavarataivas, ja välillä pehmikselle Kauppakadulle vanhan Stockmannin kahvilaan, Tirkkosta vastapäätä. Silloin oli vielä sellaisia hienoja teräsmaljoja joista pehmis syötiin lusikalla. Nostalgisia muistoja. Tästä oli vain pieni harppaus siihen, että joskus 8-9 vuoden iässä rupesin itse käymään bussilla koulun jälkeen Akateemisessa kirjakaupassa ostamassa sarjakuvia ja tietokonelehtiä. Ei kukaan varsinaisesti huolehtinut siitä pärjäisinkö yksin, sehän oli itsestään selvää -- vaikkei ollut kännyköitä tai mitään muitakaan yhteydenpitovälineitä.

Uskoisin, että pärjäämiseen vaikutti osaltaan se, että minua oli jo lapsena monta vuotta kuljetettu mukana keskustassa joka paikassa ja hahmotin suuret linjat jo melko varhain. Nykyään lapsia ei välttämättä kuljeteta samalla tavalla mukana (näkyy aika harvoin kaupungilla) vaan ovat päivähoidossa lähiössä ja joskus pääsevät autolla mukaan markettiin. Toisaalta kaupungin keskusta on liikenneympäristönä paljon turvallisempi lapsen kulkea kuin esikaupungit. Liikennevalot on joka risteyksessä, ja autojen nopeudet ovat paljon matalampia kuin muualla. Nykyään harrastukset vaan yleensä ovat jossain isojen liikennesolmujen lähellä, ja kun kaikki kuljetetaan autolla, voi pienen ihmisen olla todella vaikea edes teoriassa päästä sellaiseen paikkaan yksin turvallisesti jalkaisin.

Keskustan vastustamaton vetovoima ja toisaalta se että siihen ei tutustuteta lapsia riittävän aikaisin näkyy siinä, että ne alkavat viettää siellä kaljahuuruisia viikonloppuiltoja kaverit turvanaan heti kun kynnelle kykenevät. Olisi paljon terveempää käyttää lapsia keskustassa jo pieninä, näyttää paikkoja ja opettaa historiaa, niin sitten ei tarvitsisi muutamaa vuotta myöhemmin lähteä hakemaan elämyksiä sotkemalla ja hajottamalla paikkoja laumassa. Tämäkin siis eräänlaista seurausta autovaltaisesta yhteiskunnasta, jossa työssäkäyvät aikuiset ovat jättäneet kaupungin keskustan vanhuksille, lapsille ja marginaaliväelle temmellyskentäksi?

kemkim

Pitääpä sanoa näin jatkoksi, että minuakin kuljeteltiin lapsena ahkeraan keskustassa. Tosin henkilöautolla, koska isäni on vannoutunut autoilija, joka menee 400 metrin matkatkin autolla. Oppi kuitenkin auton kyydistäkin paikkoja ja reittejä, kaupunki tuli tutuksi. Muistan erityisen hienoina paikkoina Sturenkadun kahvipaahtimon hajun, korkean mäen siinä kohdalla ja Punavuoren laivatelakan valot pimeänä yönä. Äitini kansa kahdestaan kulkiessa mentiin ratikalla. Lisäksi kävin yläkoulun keskustakoulussa tietyistä syistä ja tuolloin opin tosi hyvin keskustan paikat, linjat ja stadin slangiakin kuuli koulussa aika paljon Muistan, kuinka en ennen määrätietoista totuttelua pitänyt kävelystä ja vieraiden ihmisten tungoksesta julkisissa kulkuvälineissä ja siksi oli mukava mennä autokyydillä. Kai se on se, kun siihen on opetettu ja vanhemmilla oli julkisia kohtaan sellainen asenne, että ei niitä käytetä kuin silloin, jos ei autolla pääse, vaikka autolla olisi huomattavan paljon vaivalloisempaakin mennä. Voisi oikeastaan miettiä joskus näin jälkikäteen, mistä tällainen asenne voisi johtua.

Sitä minäkin vähän ihmettelin. Myös Lapissa halukkuus luopua autosta oli melkein yhtä suurta, siellä kai tuo vanhusväestön suuri osuus ja naapuriapu vaikuttavat. Ehkä. Mielenkiintoisia tuloksia joka tapauksessa. Jotenkin olen kuitenkin huomannut tuon ilmapiirin olevan tuolla Oulussa päin vähemmän itsekkään ja kilpailuhenkisen, kuin täällä Uudellamaalla, näin tuttaviani havainnoiden. Ihan kuin meininki olisi jotenkin leppoisampaa, ja ehkä siksi ei olekaan kiire mihinkään ja se auto ei ole niin pakollinen.

Jep. Tätä mietin, kun luin erään rallikuskin ihmettelyä, kun lapsi oli jäänyt auton alle rauhallisella omakotialueella, rallikuski oikein ihmetteli, että miten se on mahdollista kun alue on niin rauhallinen. Niinpä niin. Kaupunkien keskustat ovat aliarvostettuja lasten kasvatuspaikkoja. Minä toivon, että vielä joku päivä ympäristötietoisuuden noustessa ja ihmisten herätessä tästä auto- ja kilpailukykykuplasta, kaupunkien keskustat nousevat entiseen loistoon ja lapsia vilisee samaan malliin kuin 1940-luvulla Kurvissa, Töölössä ja ympäri kantakaupunkia. Katsokaa vaikka Helsingin kaupunginmuseon videoita, jännä nähdä keppostelevia pikkupoikia suhaamassa polkupyörillään 1950-luvulla, eihän noissa videoissa oikein muuta näekään kuin lapsia! Lapset voivat omin jaloin ja ratikoilla mennä minne tahtovat ja kaveritkin löytyvät kivikaupungissa samasta rapusta tai lyhyen kävelymatkan päästä, ei tarvitse olla aina vanhempien varassa ja kasvaa epäitsenäiseksi.

Varhainen signaali on Helsingin kantakaupungin uusurbanisaatio, asuntojen kysyntä on noussut hyvätuloisten kiinnostuttua uudelleen alueesta ja Punavuoressa on neuvolassa peräti ruuhkaa. Eirassakin leikkii lapsia ihan mukavasti leikkipuistoissa, vaikka välillä jo luulin, että koko kantakaupunki on menetetty nuorille aikuisille ja vanhuksille perheiden muutettua Espooseen, Vantaalle ja kehyskuntiin. Mikä on tilanne muiden kaupunkien keskusta-alueilla, onko vielä tämä urbaani trendi ylettynyt maakuntiin, vai onko peräti jonkin kaupungin keskusta selvinnyt pahemmitta kolhuitta tämän hajautumiskehityksen/lapsikadon?

Yöbussissa on tunnelmaa

janihyvarinen

Niin se taitaa olla että nuorena tavat opitaan ja asenteet siirtyvät vanhemmilta yllättävän suoraan. Meillä auto ei koskaan ole ollut mikään statussymboli, ei vanhemmilleni eikä minulle tai vaimolleni, kunhan lähinnä välttämätön paha jolla on puhdas välinearvo. Muistini mukaan lapsena erityisesti talvella kuljettiin paljon bussilla ja autoilu oli enemmän kesäjuttu. Koskaan ei ollut sellaista asennetta, että julkisilla kulkeminen olisi jotenkin alempiarvoinen tapa liikkua. Tosin tuolloin 1970-luvulla autoistuminen ei ollut vielä edennyt niin pitkälle kuin nykyään ja bussilla pääsi lähes paikkaan kuin paikkaan kohtuullisen hyvin. Ja ruoka ostettiin lähikaupasta.

Kumma kyllä en muista ikinä kokeneeni ahdistusta ruuhkaisessa bussissa. Erilaisten ihmisten läsnäolo on ollut luonteva osa arkielämää siitä huolimatta, etten yleisesti ottaen ole mitenkään yltiösosiaalinen luonne. Erityisen hauskaa mielestäni on vaivihkaa kuunnella muiden matkustajien keskusteluja. Ei uteliaisuudesta vaan ihan siksi, että siinä saa poikkileikkauksen kansan syvien rivien ajatusmaailmasta ja siitä mikä kulloinkin puhuttaa ihmisiä. Lieneekö jotain taipumusta havainnoivaan sosiologiaan (?). Muutama vuosi sitten kun tuli kuljettua työmatkoja pääasiassa autolla, tuli sellainen tunne, että on eristyksessä jossain omassa kuplassa, irti muusta yhteiskunnasta, pelkkien omien ajatustensa kanssa. Ei kiva tunne.

Itsekin muuten kävin yläasteen keskustassa, kielivalintojen vuoksi (latina oli tarjolla C-kieleksi vain Klassillisessa koulussa). Lukioni Tampereen lyseo sijaitsi vähän syrjemmällä Pyynikintorin laidalla (tosin omasta lukioajastani 2 vuotta remontin vuoksi evakossa Hämeenpuistossa).

Mitä junan käyttöön tulee, myös se on tuntunut luontevalta kulkutapavalinnalta, erityisesti näin tamperelaisena (Suomen paras sijainti junamatkustusta ajatellen!). Kun on pienestä pitäen nähnyt, että se on sujuva tapa aikuisten tehdä Helsingin-työmatkansa, sitä ei osaa edes kyseenalaistaa. Armeijaan mennessä juna oli jotenkin luontevin kulkutapavalinta (varsinkin kun paikka oli Riihimäki), samoin opiskelupaikkakunnalle Turkuun kulkiessa. Ja kun puoliso on Oulusta, niin junassa on kyllä saanut istua vuosien varrella. Nykyään sitten teen omat työmatkat Helsingin suuntaan junalla ja tuntuisi ihan käsittämättömältä lähteä moottoritielle ajamaan vapaaehtoisesti, kun siinä ei käytännössä juuri aikaakaan säästyisi.

Oulun ilmapiiri on kieltämättä sopivan leppoisa ja siksi siellä onkin aina kiva käydä. Tosin julkinen liikenne on niin vakavassa tilassa, että en silti ymmärrä miten siellä käytännössä pärjäisi ilman autoa.

Keskusta-asuminen tuntuisi Tampereellakin muuttuvan pikkuhiljaa trendikkäämmäksi, erityisesti sitä kautta että keskustasta vapautuville entisille tehdasalueille kuten Tampellaan on kaavoitettu runsaasti uutta asutusta, mutta katukuvassa ei vielä ainakaan näy, että lapsiperheitä olisi suuremmassa määrin asettunut keskustaan asumaan. Ainakin Tampellan hintataso pitää todennäköisesti suuren osan lapsiperheitä loitolla. Opiskelijoita sen sijaan on asettunut keskustaan jonkin verran, kun TOAS on hankkinut sieltä uusia asuntokohteita. Esim. vanhaan Centrumin taloon (me reilut kolmikymppiset muistamme tuon vielä tuona edesmenneen E-osuusliikkeen tavaratalona, mutta nuoremmat kutsunevat sitä Henkaksi ja Maukaksi nykytilanteen mukaan) Hämeenkadulle on tehty opiskelija-asuntoja. Samoin Tullintorille valmistui muutama vuosi sitten uudiskohde, jonka sijainti ajatellen yliopistoa tuskin voisi olla parempi.