HSL:n mobiilisovellus

Kyllä tuo vaatimus on täysin kohtuullinen. Ketään ei pakoteta käyttämään mobiililippua maksuvälineenä, se on yksi vaihtoehto.

Väärin, ei ole kohtuullinen.

Väärin, opiskelijat pakotetaan.

Matkustajan kyllä itse täytyy pitää huoli siitä, että hänen käyttämänsä matkalippu on luettavissa koko matkan ajan.

Kohtuus huomioiden.

Kyllä sun täytyy pitää matkakorttiasikin mukana, sen puuttumattomuudesta rapsahtaa tarkastusmaksu. Mikäli matkakortti on unohtunut, sen tarkastusmaksun voi käydä mitätöimässä HSL:n tarkastusmaksutoimistossa.

Hyvä näin.

Yhtälailla puhelimessa tulee olla virtaa, tai sulla ei ole voimassaolevaa lippua. Ei tarkastajat ole mitään käveleviä puhelimen latauspisteitä, eikä se todellakaan ole heidän velvollisuutensa.

Väärin, se on todellakin heidän velvollisuutensa. Vaihtoehtoisesti voivat antaa olla ja siirtyä tarkastamaan seuraavaa matkustajaa.

PS. Hymyilemisen vaatiminen matkan aikana on aika absurdi vertauskuva lipun hallussapitämiseen.

Väärin jälleen.
 
Kyllä asia on aivan selvä ja yksikäsitteinen. Matkustajalla tulee olla matkaan oikeutettava lippu koko matkan ajan. Metrossa laiturialueella, joka alkaa kortinlukijoiden kohdalta. Noustessa bussiin, lähijunaan tai raitiovaunuun.

Tästä selvästi https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat/tarkastusmaksu . Saman linkin takana on myös kuvattu tilanteet joissa tarkastusmaksu voidaan perua.

--- Lainaus sivulta https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat/tarkastusmaksu ---
Tarkastusmaksu

Jos sinulla ei ole ei ole matkaan oikeuttavaa lippua, perimme sinulta 80 euron tarkastusmaksun ja kertalipun hinnan.

Kun matkustat metrolla, sinulla pitää olla lippu, kun siirryt maksualueelle, joka alkaa metroaseman portaiden yläpäässä kortinlukijoiden kohdalla.

HSL-sovelluksessa lipun pitää olla puhelimessasi, ennen kuin nouset bussiin, raitiovaunuun tai lähijunaan tai siirryt metron maksualueelle.

<B>Tarkastusmaksun peruuttaminen</B>

Jos kausilippu on ollut voimassa HSL-kortilla

Tarkastusmaksu voidaan peruuttaa jälkikäteen, jos sinulla on ollut kausilippu voimassa henkilökohtaisella HSL-kortilla sillä hetkellä, kun maksu on määrätty. Peruutus voidaan tehdä tarkastusmaksun eräpäivään saakka. Siitä peritään 6 euron käsittelymaksu. Tarkastajan myymää tarkastajalippua ei korvata.

Voit hoitaa maksun peruuttamisen Helsingin päärautatieaseman tarkastusmaksutoimistossa. Jos olet maksun määräämisen yhteydessä esittänyt kuvallisen henkilötodistuksen, voit asioida myös HSL:n palvelupisteessä päärautatieasemalla.

Ota mukaasi tarkastusmaksutoimistoon tai palvelupisteeseen:

- tarkastusmaksumääräys
- henkilökohtainen HSL-korttisi, josta voit näyttää tarkastushetkellä voimassaolleen kausilipun
- henkilötodistus (virallinen henkilökortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti)
- Lapsen henkilöllisyyden voi todistaa myös alaikäisen henkilökortilla tai Kela-kortilla.

Jos olet maksun määräämisen yhteydessä esittänyt kuvallisen henkilötodistuksen, tarkastusmaksun voi käydä puolestasi peruuttamassa myös toinen henkilö. Hänellä pitää olla mukanaan antamasi valtakirja.


Jos kausilippu on ollut voimassa HSL-sovelluksessa

Tarkastusmaksu voidaan peruuttaa jälkikäteen, jos sinulla on ollut kausilippu voimassa HSL-sovelluksessa sillä hetkellä, kun tarkastusmaksu on määrätty. Peruutus voidaan tehdä tarkastusmaksun eräpäivään saakka. Siitä peritään 6 euron käsittelymaksu.

Voit hoitaa maksun peruuttamisen Helsingin päärautatieaseman tarkastusmaksutoimistossa. Jos olet maksun määräämisen yhteydessä esittänyt kuvallisen henkilötodistuksen, voit asioida myös HSL:n palvelupisteessä päärautatieasemalla.

Ota mukaasi:

- tarkastusmaksumääräys
- puhelimesi, josta voit näyttää tarkastushetkellä voimassaolleen kausilipun
- henkilötodistus (virallinen henkilökortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti).

--- Lainaus loppuu ---
 
Kyllä asia on aivan selvä ja yksikäsitteinen. Matkustajalla tulee olla matkaan oikeutettava lippu koko matkan ajan.

Toki, ja lippu on edelleen olemassa vaikka se ei olisi aktiivisena kännykän näytöllä tai kännykässä ei ole virtaa.
 
....
Tarkastajien tulisi kantaa mukana varavirtalähteitä, joilla sammuneeseen puhelimeen saa virtaa tarkistuksen suorittamiseksi. Tämä on heidän velvollisuutensa, ei matkustajan. .....

Missäs tuollainen vaatimus muuten lukee tai on muuten määritelty ?
 
Työssäkäyville ihmisille kynnys lähteä perumaan 80e tarkastusmaksua lienee sen verran korkea, että moniko jaksaa? Tuollaiseen plvelupisteessä asiointiin saa kuitenkin helposti tuhlattua matkoineen tunnin elämästään.

Sovelluksella ostetut liput ovat ymmärtäkseni yksilöityjä, niin miksi niitä ei voi tarkastustilanteessa kaivaa asiakasnumerolla, jos akku on loppu? Asiakasnumeron voi liimata vaikka tarrana puhelimen takalasiin.

HSLn palvelumuotoilun johtoajatus tuntuu olevan matkustajalle kettuilu. Veellä. Ei kovin helposti muuten selity tämän bugisen appin tuputtaminen.
 
HSLn palvelumuotoilun johtoajatus tuntuu olevan matkustajalle kettuilu. Veellä. Ei kovin helposti muuten selity tämän bugisen appin tuputtaminen.

No nyt sä olet asian ytimessä. Yritin laskeskella, kuinka monessa kaupungissa olen käyttänyt joukkoliikennettä. En tiedä, mutta pitkälle toistastaa niitä ainakin on. Yhdessäkään niistä ei joukkoliikenteen järjestäjätaho esittäydy yhtä ylimielisenä kuin täällä meillä. Yhdessäkään niistä ei pidä maksaa ylimääräistä "palvelumaksua" siitä ilosta, että saa ostaa lipun jne. Höseli on aivan omassa luokassaan.

Mee töihin. Sieltä saa rahaa niinkuin minäkin teen ja tein opiskeluaikanani

Nyt alkaa mennä jo aika paksuksi.

Missäs tuollainen vaatimus muuten lukee tai on muuten määritelty ?

Sehän lukee Jufon viestissä, etkö huomannut? Se on hänen mielipiteensä. En ole Jufon kanssa eri mieltä, mutta Höseli varmasti on, vrt. J-lu:n viiltävä analyysi Höselin palvelukulttuurista.
 
Minä olen itse joukkoliikenteen käyttäjä. Seuraavia asioita on tapahtunut viime aikoina:
- lipun lataaminen verkossa
- sähköisen kaluston tulo
- vyöhykeuudistus (Myyrmäki ja Leppävaara samassa vyöhykkeessä)
- tihentynyt vuoroväli
- kuljettajien parempi liikennekäyttäytyminen ja tasaisempi ajo
- informaation parannus liikennevälineiden sisällä

Paljon muutakin, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen. Jos joukkoliikenteen käyttäjä palvelutason hyväksi, niin onko sitten painopiste Joukkoliikennefoorumilla siinä, miten yksityisauton käyttäjät kokevat joukkoliikenteen. Sananvapaus pitää olla mutta sitten tämä on enemmän yksityisautoilijoiden valitusfoorumi.

Voisi vähän miettiä että ei se varmaan joukkoliikenteestä päättävilläkään helppoa ole. Rahat pitäisi löytää ja kuitenkin palvelutaso säilyttää. Matkustajamäärät eivät vielä ole palanneet siihen mitä ne olivat ennen koronaaikaa. Vai onko jatkuvan valittamisen juurisyy jossain muualla kuin itse joukkoliikenteeseen liittyvissä syissä. Siinä pohdittavaa.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

No varmaan se on jo todettu jollei tässä ketjussa, niin jossain toisessa, että lippu pitää avata sovelluksessa ennen linja-autoon nousemista. Se ei ole mielipidekysymys. Yhtä vähän mielipidekysymys, kuin metrossa ennen laiturialuetta pitää olla voimassa oleva lippu.

Ei ainakaan käyttöehdoissa lue mitään tällaista:

HSL-sovellus tai MaaS-palveluntarjoajan sovellus: Lipun pitää olla ostettuna puhelimessa, ennen kuin nouset bussiin, raitiovaunuun tai junaan. Metromatkoilla ja Suomenlinnan lauttamatkoilla lipun pitää olla ostettuna puhelimessa, ennen kuin siirryt kortinlukijoiden erottamalle maksualueelle.

HSL-sovelluksessa ostetun lipun ostohetki: Lipun pitää olla puhelimessasi, ennen kuin siirryt liikennevälineeseen tai maksualueelle.

7.3. HSL-sovelluksen lippua koskevat erityisehdot

Jos käytät HSL-sovelluksen lippua, sinun pitää esittää lipun tunnistetiedot niin, että tarkastaja saa lipun tarkastettua luotettavasti.

Jos puhelimesta, jolla käytät HSL-sovellusta, on loppunut akku tai puhelin ei muusta syystä toimi niin, että pystyt esittämään matkalippusi, tarkastaja voi kirjoittaa sinulle tarkastusmaksun sekä veloittaa kyseiseen matkaan oikeuttavan kertalipun hinnan.

Metron laiturialueella lipun pitää olla samaan tapaan a) ostettuna ja b) se pitää pystyä esittämään, mutta sovelluksen ei ole pakko olla auki.

Lisäksi tarkastusmaksun perumisesta lukee seuraavaa:

7.4. Tarkastusmaksun peruuttaminen

Tarkastusmaksu voidaan harkinnan mukaan peruuttaa jälkikäteen, jos sinulla on ollut oikeanlainen ja voimassa oleva, henkilökohtaiselle HSL-kortille tai HSL-sovellukseen ladattu kausilippu tarkastusmaksun määräämishetkellä, ja pystyt jälkikäteen luotettavasti todentamaan tämän. Tarkastusmaksu voidaan peruuttaa tarkastusmaksutoimistossa tarkastusmaksumääräyksen eräpäivään saakka. Peruuttamisesta peritään käsittelymaksu. Matkalippujen tarkastajan myymää matkalippua ei korvata. Meillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta peruuttaa tarkastusmaksua, vaikka kausilippu olisikin oikeanlainen ja voimassa, koska sinulla on tarkastusmaksulain mukaan velvollisuus esittää oikeanlainen matkalippu lipuntarkastustilanteessa.

Peruuttaminen ei siis koske tilannetta, jossa on loppunut virta, kun puhelimella on ostettu arvolippu tai enintään 13 vuorokauden lippu. Tätä kauemmin voimassa oleva lippu oikeuttaa perumiseen harkinnan mukaan.

Ja opiskelijat joutuu tosiaan käyttämään väkipakolla sovellusta, kuten täällä onkin jo kirjoitettu.
 
Minä olen itse joukkoliikenteen käyttäjä. Seuraavia asioita on tapahtunut viime aikoina:
- lipun lataaminen verkossa
- sähköisen kaluston tulo
- vyöhykeuudistus (Myyrmäki ja Leppävaara samassa vyöhykkeessä)
- tihentynyt vuoroväli
- kuljettajien parempi liikennekäyttäytyminen ja tasaisempi ajo
- informaation parannus liikennevälineiden sisällä
1: Hyvä uudistus, mutta sen jälkeen kioskeille on tullut latausmaksu, vapaavalintaiset kausiliput ovat poistuneet ja nyt opiskelijalippua ei saa enää matkakortille. Kokonaisuudessaan parannusta ei ole mielestäni tapahtunut vaan päinvastoin.
2: Sähköbussit ovat mielestäni keskimärin parempia kuin uudet dieselbussit eli hyvä.
3: Vyöhykeuudistus oli mielestäni hyvä.
4: Tihentynyt vuoroväli ei pidä paikkaansa. Joillakin yksittäisillä linjoilla joo, mutta vuoroja on karsittu selvästi koronan vuoksi.
5: En ole havainnut kuljettajien keskimääräisissä ajotavoissa muutosta.
6: Informaatio parani LIJ:n käyttöönoton yhteydessä, mutta uudet näytöt ovat usein pois käytöstä. Minulle luotettavuus on tärkeämpää kuin se, että näytöllä näkyy useampi seuraava pysäkki.
 
Mun nähdäkseni HSLn pitää pystyä tarkastamaan mobiililippu vaihtoehtoisella tavalla, jos sitä ei pysty syystä tai toisesta matkustajan kännykästä tarkastamaan. Oleellista on, että se on ostettu, ei, että se pystytään tarkastamaan. Mobiililaitteet ja varsinkaan HSLn sovellus eivät ole sellaista toimintavarmaa teknologiaa, että niiden sakatessa tarkastusmaksu ja sen palvelupisteessä peruuttaminen olisi kohtuullinen ratkaisu tilanteeseen. Aivan liian raskasta ja tosiaan palveluna niin huonoa, että tarkoituksena tuntuu olevan rahastaa tarkastusmaksuilla, joita ihmiset eivät jaksa asian vaivalloisuuden takia perua.

Toinen vaihtoehto on, että tarkastusmaksun pystyy perumaan asiakasnumerolla netissä.

Ja Salomaalta kyllä hyvä pointti, että jlf.fistä on tosiaan tullut paljolti joukkoliikennekäyttäjien palstan sijaan autoilijoiden palsta. HSL on parhaansa mukaan ajanut ihmisiä pois joukkoliikenteestä, monet autoilijaksi ja esim itse kävelen ja pyöräilen nykyään säännöllisiä matkojani Punavuoresta Kallioon ja Vallilaan. Niin ja tosiaan rekisteröin itselleni joku vuosi sitten myös ihan ympärivuotisen käyttöauton, kesän harrastepelejä on ollut kauan.

Ja pidän kyllä itseäni noin ideologisesti urbaanina joukkoliikenneihmisenä, mutta HSL vaan on liian hapokas, että sitä arjessaan jaksaisi. Ratikkalipun poistuminen oli itselläni ratkaiseva tekijä, mutta jos olisin sen sietänyt, niin helppo nähdä, että tämä mobiilisähellys olisi viimeistään katkaissut kamelin selän.
 
1: Hyvä uudistus, mutta sen jälkeen kioskeille on tullut latausmaksu, vapaavalintaiset kausiliput ovat poistuneet ja nyt opiskelijalippua ei saa enää matkakortille. Kokonaisuudessaan parannusta ei ole mielestäni tapahtunut vaan päinvastoin..
Merkittävin parannus on nettiostomahdollisuus. Suuri harppaus päästä R-kioskin jonosta pois kotikoneelle, jossa lipun voi ostaa rauhassa. Olen samaa mieltä että vapaavalintainen kausilippu pitää olla olemassa. En tiedä mihin sen poistaminen perustui. Parannuksen tapahtuminen kokonaisuudessaan on tietysti painotuskysymys, mutta itse pakollisen R-kioski jonottamisen poistuminen on erittäin merkittävä asia. Tuleva tilipohjainen lippu sisältänee taas opiskelijan lipun lataamisen kortille.


4: Tihentynyt vuoroväli ei pidä paikkaansa. Joillakin yksittäisillä linjoilla joo, mutta vuoroja on karsittu selvästi koronan vuoksi..
Voin täsmentää että täällä luoteisessa Helsingissä palvelutaso parani esim. pyhäpäivien vuorojen tihentymisenä. Mutta 36:n lähtöjen 60 % vähennys on kysymys, josta täällä ei paljon kirjoitella, kun ei ole vanhemmat ihmiset niin innostuneita tästä sometouhusta.

5: En ole havainnut kuljettajien keskimääräisissä ajotavoissa muutosta..
Saatan tehdä päivässä 15 joukkoliikennematkaa ja minä olen havainnut. Erityismaininta siitä, että yhä useampi kuljettaja ymmärtää lain sanamuodon eli antaa esteettömän pääsyn suojatien ylitykseen jalankulkijalle, joka on astumassa suojatielle.

6: Informaatio parani LIJ:n käyttöönoton yhteydessä, mutta uudet näytöt ovat usein pois käytöstä. Minulle luotettavuus on tärkeämpää kuin se, että näytöllä näkyy useampi seuraava pysäkki.
Pitää myös joustoa olla käyttäjien puoltelta, on paljon uudistuksia, jotka eivät heti toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

---------- Viestit yhdistetty klo 10:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 10:38 ----------

HSL on parhaansa mukaan ajanut ihmisiä pois joukkoliikenteestä, .
Jotkut uudistukset eivät toimi heti, mutta onkohan muuten tuo sanonta oikeutettu, että HSL ajaa ihmisiä pois joukkoliikenteestä.



Ratikkalipun poistuminen oli itselläni ratkaiseva tekijä, mutta jos olisin sen sietänyt, niin helppo nähdä, että tämä mobiilisähellys olisi viimeistään katkaissut kamelin selän.

Kantakaupungin alueella itsekin näen että pelkän A-vyöhykkeen ostaminen pitäsi olla mahdollista, monestakin syystä. Mutta ilmeisesti kun tilipohjainen lipputyyppi tulee, niin mobiilisähellys jää historiaan. Sitten on mainittava vielä että aika monella automiehellä lienee pankkikortti. Eli kohta puoliin lähimaksulla voi ostaa lipun.
 
Viimeksi muokattu:
HSL'n palvelutaso on osittain parantunut, osittain huonontunut jyrkästi.

Parannusta:

Lisää raideliikennettä
Alue laajentunut
Sähköbussit
Kuljettajat ajavat rauhallisemmin

Huononnusta:
Matkakorttia ladattaessa kioskilla perittävä palvelumaksu
Matkakorttikauden vapaan pituuden poistuminen (Föli aloitti sen juuri viime vuonna koska se vastaa enemmän asiakkaiden tarpeisiin)
Myynti-ja neuvontapisteiden vähentyminen
Paperiaikataulujen poistuminen palvelupisteistä
Muutenkin palvelupisteessä saatavan palvelun muuttuminen epäkohteliaaksi, lähialuamatkailu tuntuu olevan neuvontatoimistojen virkailijoille vastenmielinen ajatus.

Nyt joudun ladatakseni matkakortin matkustamaan Tapiolaan tai Leppävaaraan saadakseni lipun ladattua ilman palvelumaksua.

Koen mobiilisovelluksen todella hankalaksi ja epävarmaksi käyttää. Lipun susostun ostamaan sen avulla sitten kun HSL antaa takuut sovelluksen toimivuudesta ja ohjeistaa lipputarkastajat neuvomaan ja jos soveluksessa tai nettiyhteydessä on takkuja, niin jättämättä tarkastusmaksu määräämättä.
Myös aikataulutietojen etsiminen on hankalaa, katson mielelläni jonnekin vakituisen liikkumisympäristön ulkopuolelle mennessäni aikatauluja, vertailen reittejä, mutta sovelluksen kansa se on hankalaa, laadukas aikataulukirja on helppokäyttöisempi.

Helsingin uusi pormestari ihmetteli Helsingin väestökatoa, mutta kaikki huononnukset palveluun saavat ihmiset ajatteleman muuttoa pois, paikkakunnalle jossa toimii palvelu, myös kunnan palveluissa.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös