Viestiketju: Esteettömyys

Alunperin kirjoittanut janihyvarinen

eikä sekään maksa ekstraa, että asemalaiturien korkeus määritellään tasan oikein verrattuna siihen että määritellään vähän sinne päin ja syntyy turha korkeusero.

Aiheesta sivuun, mutta kyllä se muuten maksaa. On yleinen kuvitelma, että huolellinen työ ei maksa löperöä enempää, tai että hyvä suunnitelma on huonon hintainen. Ja sitten jostain ihmeen syystä ei vaan aina suunnitella hyvin, eikä tehdä huolellista työtä, vaikka samaan hintaan olisi saanut.

Hyvin tekemisen hinta tulee ennen kaikkea siitä, että hyvään suunnitteluun (ja toteutukseenkin) tarvitaan oranisaatio, joka haluaa tehdä hyvä työtä, eikä organisaatio, joka haluaa päästä mahdollisimman halvalla. Jos organisaatiossa pyritään vain vahtimaan kustannuksia, niin sitä saa mitä mittaa, eli kustannuksia. Jos taas prioriteettina on laatu, niin sitten saa laatua, mutta kustannukset ovat mitä ovat. Ykkösprioriteetti ei voi olla samaan aikaan molemmissa, vaikka tässä toki hiukan kärjistin eroa.

Tähän nimenomaiseen esimerkkiin: jos haluat täsmälleen oikean korkuisia ratikkapysäkkejä, tarvitset sinne työporukan, jotka tekevät pedanttia ja täsmällistä työtä ihan luonnostaan. Ei löysäilijää tai tuurijuoppoa joukossa. Kun sellaista porukkaa ei ilmaannu tyhjästä yhtäkkiä, niin sitten tarvitset tarkastajan mittamaan, että tehtiinkö oikein, ja jos on liian monen millin heitto, puretaan ja tehdään uusiksi. Tarkastaja maksaa, kuten maksaa uusiksi tekeminenkin. Lisäksi millintarkat työn suunnitelmien pitää olla parempia, kuin vähän sinne päin tehtävän, jota tekee vaikka kansanperinteen varassa.

Laatu vaan maksaa.

Alunperin kirjoittanut Otso Kivekäs

Laatu vaan maksaa.

...itsensä takaisin.

Olen Otso kanssasi samaa mieltä siitä, mitä kirjoitit huolimattomasta työstä ja haluttomista työntekijöistä, sekä toteutuksessa että suunnittelussa. Mutta samalla tulit kertoneeksi, miksi huono työ on kallista. Todennäköistä on nimittäin se, että ei se toisellakaan kerralla vielä tule kunnolla tehdyksi, mutta sitten alkaa tilaajan kärsivällisyys loppua ja tyydytään kärsimään pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniksi siitä, ettei saatu mitä piti. Tai käy niin, että tehtyä virhettä ei voi korjata jälkikäteen. Esimerkiksi tilanteissa, joissa tulee tuhotuksi jotain vahingossa tai huolimattomuudesta. Ei sitä hävitettyä enää millään takaisin saa.

Huolellinen ja hyvä työ on kuin investointi. Satsataan kerralla, jotta päästään tulevaisuudessa helpommalla (ja halvemmalla). Tietenkin satsaaminen enemmän maksaa enemmän silloin aluksi. Mutta aika monessa paikassa osataan jo arvioida elinkaaren aikaisia hyötyjä ja haittoja eli myös kustannuksia.

Ja jos nyt palataan tähän Variotram-hankintaan tai raitiovaunujen hankintaan ylipäätään, niin kuten HKL:n vaunuhankinnan tarjouspyynnöstä on voinut lukea, nyt ei hankita halvinta vaunua vaan edullisimpia elinkaarikustannuksia. Todennäköisesti hyvin tehty vaunu on kallis hankintahinnaltaan, mutta se on parempi kuin halvempi vaunu, jos huolto- ja käyttökulut ovat alhaisemmat. Näin hankittiin jo Variotramiakin, ja myyjä sitoutui lupaamiinsa ylläpitokustannuksiin, koska ne olivat valinnan peruste siinä kuin hankintahintakin. Jälkeenpäin vain kävi ilmi, ettei ylläpitokustannusten lupaus pitänyt.

Antero

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

...itsensä takaisin.

Jep. tajusin tuossa töihin polkiessa, että jätin tosiaan tuon sanomatta. Hyvä suunnittelu maksaa, mutta yleensä kannattaa. Joko alentuneiden käyttökustannusten tai parantuneiden tulojen kautta.

Hyvin tekeminen ei ole ilmaista, vaan se pitää käsittää investointina. Eli aivan kuten sanoit.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Mutta jos on liian kallista tehdä metroa, niin voihan olla tekemättä ja tehdä sellaista joukkoliikennettä, jossa esteettömyys ei edellytä hissin rakentamista. Muutenhan voidaan ajatella, että liukuportaat, valaistus, lämmitys ja kiinteätkin portaat ovat ihan turhaa. Eihän ne ole tarpeen, kun metromatkustajat käyttävät omia taskulamppuja, kypäriä, kumisaappaita ja sadetakkeja ja kulkevat pelkästään raakalouhituissa käytävissä.

Hassu. Kustannuksia voidaan laskea ihan samalla tavoin kuin muitakin joukkoliikenteen kustannuksia. Mitä maksaa hissi per matkustajapaikka, onko kapasiteetille tarvetta jne.

Mielestäni kysymys esteettömyyden hinnasta eri joukkoliikennevälineissä ja vaihtoehtoiskustannukset ovat ihan pohtimisen arvoinen asia, vaikka sitten päädytäänkin siihen, että on parempi rakentaa esteetöntä joukkoliikennettä kuin maksaa henkilökohtaisia autonkuljettajia.

Jos asia päätetään ihan vain periaatteen vuoksi tehdä jollain tietyllä tavalla ilman sen suurempaa kelaamista, niin päädytään hankkimaan toimimattomia täysmatalia raitiovaunuja sen sijaan, että hankittaisiin toimivia puolimatalia raitiovaunuja. Siitä tässä on kyse.

Alunperin kirjoittanut Otso Kivekäs

Hyvin tekemisen hinta tulee ennen kaikkea siitä, että hyvään suunnitteluun (ja toteutukseenkin) tarvitaan oranisaatio, joka haluaa tehdä hyvä työtä, eikä organisaatio, joka haluaa päästä mahdollisimman halvalla. Jos organisaatiossa pyritään vain vahtimaan kustannuksia, niin sitä saa mitä mittaa, eli kustannuksia. Jos taas prioriteettina on laatu, niin sitten saa laatua, mutta kustannukset ovat mitä ovat. Ykkösprioriteetti ei voi olla samaan aikaan molemmissa, vaikka tässä toki hiukan kärjistin eroa.

Suunnittelun hinnan itsensä osalta asia ei ole ihan näin suoraviivainen. Näissä töissä raha ei ole ihmisille ainoa eikä edes välttämättä kovin tärkeä motivaattori, ja lisäliksan ja bonusten maksaminen saattaa toimia jopa itseään vastaan ja kannustaa ihmisiä tekemään vain porkkanan saamiseen vaadittavan minimin. Ihmisethän tekevät pienellä palkalla esim. hyvinkin vaativaa tieteellistä tutkimusta tai vaikka suorastaan talkootöinä TramWest-suunnitelmia, jos porukka on hyvä ja hommassa pääsee toteuttamaan itseään ja kehittämään omaa osaamistaan. Väitän, että hyvä suunnittelu itsessään ihan oikeasti ei välttämättä maksa enempää kuin huono, mutta tämä on tietysti eri asia kuin se, jos pätevien tekijöiden tavoitteeksi on ylhäältä päin annettu halvan tekeminen hyvän sijaan. Se on tietysti omiaan tärvelemään suunnitelmien lisäksi tekijöiden motivaation.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

mutta sitten alkaa tilaajan kärsivällisyys loppua ja tyydytään kärsimään pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniksi siitä, ettei saatu mitä piti.

Niinpä. Hyvin tekeminen on lisäkustannus, jos on hyväksytty asioiden tekeminen huonosti. Ja meillähän on hyväksytty vaikka minkä asioiden tekeminen huonosti. Uusiksi teetään aika harvoin. Useamman kerran on tullut vastaan, ettei äskettäin puutteellisest rakennettua voida korjata, koska olisi noloa muuttaa jo rakennettua.

Edes tehokkaasti tekemällä ei yleensä voi tehdä hyvin halvemmalla kuin on tähän asti tehty huonosti tai jätetty kokonaan tekemättä.

Taloissa on tiettyjä rakenteellisia syitä miksi haluttaisiin tehdä portaita sisäänkäyntiin, lähinnä kai se että ensimmäisen kerroksen asunnot olisi hyvä olla noin metrin korkeudella katutasosta ja tuollaiseen taloon sisäänkäynnin tekeminen kummallekin puolella taloa esteettömänä on vähän hankalaa. Ne vessat ei taas minusta ole mikään oikea ongelma, nykyaiseen kylppäriin pitää joka tapauksessa mahtua pesukone, lavuaari, kunnollinen suihku, pönttö ja miellään vähän kaappejakin, haluaisin nähdä sellaisen suunnitelman missä nuo on jotenkin saatu tehtyä olennaisesti vähemmillä neliöillä ihan vaan esteettömyysvaatimuksista tinkimällä. Semmoisen vessan muistan tosin nähneeni jossain tehorakentamisjutussa, taisi olla Pariiissa, että pöntön edessä on vaan liukuovi joka aukeaa suoraan huoneeseen, mutta tuo taitaa olla esteettömyyden kannalta jopa parempia. Ylipäänsä ne 20-neliön yksiöt olisi muutenkin hullun kalliita rakentaa per neliö, niissä on joka tapauksessa kaikki asuntokohtaiset härpäkkeet ihan ulko-ovesta alkaen, jonka muuten pitää sitten mahtua aukemaan johonkin eli saadaan lisää hukkanelilöitä rappuun, lisäksi paksummat asuntojen väliset seinät syö kerrosalaa yllättävän paljon... Turhaa löpinää.

Asiaan. Puolimatalat vaunut on asiat erikseen, mutta minun on hyvin vaikea uskoa että kokokorkealla saisi mitään todellisia säästöjä. Miinuspuolella nyt esimerkiksi pysäkkiajat, ja niiden huonompi ennustettavuus. Jos taas puhutaan siitä että ruvetaan säästämään jostain asemien sisäänkäynneistä niin se on minusta viimeinen asia josta kannattaa säästää, ne on kuitenkin aivan keskeinen osa matkustajien palvelua. Se mistä voi säästää on lippuhallit (mitä niillä tekee?) ja turhat keskilaiturit, ei tarvitse ihmetellä esteettömyyttäkään kun laituri on katutasossa. Yhtään yhden sisäänkäynnin asemaa en taas toivoisi rakennettavan, 500 metrin kävelysäteellä ja 150 metriä pitkällä laiturilla (sisäänkäynteineen) tuolla säästöllä saadaan pienennettyä 15 hehtaarilla palvelualuetta. Kaupunkiympäristössä tuo tarkoittaa noin 1 000 - 2000 asukasta eli matkustajaa.

Hieman aihetta liipaten, Otson blogaus Kaupunkifillarissa on mainio, http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2...a-kommentteja/

Menevätkö esteettömyyden vaatimukset överiksi.
Nyt menee kirjoitukseni sivuun joukkoliikenteestä ainakin liikkuvista, mutta kun aikaisemminkin joku mainitsi ravintoloiden esteettömyysvaatimukset.

Jouduin muutama vuosi sitten mukaan hoitamaan lähiravintolan rakennuslupaa, olisivat laajentaneet tilaansa koulutuskabinetilla. Ajatus oli puoltava sekä ravintolalta että talolta.
Lupaa haettiin rakennusvalvonnalta.
Ensimmäisenä piti tietysti rakentaa luiska koska uusi tila on 15 cm alempana, ok.
Toiseksi piti rakentaa inva-vessa. ok.
Kolmas ja vaikein oli se, että nykyinen ovi on 2 cm liian kapea ja on yhden askelman katutasoa ylempänä. Ehdotettiin, että oviaukkoa levennetään vaatimusten mukaisesti. ok.
Ehdotettiin, että rakennetaan hälytinnappi ja alaslaskettava ramppi, ei käynyt .
Rampin kun pitää olla kiinteä ja rampista olisi tullut n. 2 m pitkä.
Katsoimme, että emme voi hyväksyä koska talvipuhtaanpito olisi vaikeutunut liiaksi ja olisi estänyt asukkaiden luontevan kulun portaaseensa.
Toinen mahdollisuus olisi ollut käyttää toista ovea joka on alempana kadun tasossa bistron puolella, hyvä mutta sisälle olisi pitänyt rakentaa hissi ~ 15000 EU.

No koko hanke kaatui siihen. Olen kuullut, että moni muukin vastaava lupahakemmus on tyssännyt järjettömiin vaatimuksiin ja nykyään ei enää edes lupia haeta vaan tehdään vaan.

On varsin merkillistä, että ei voida hyväksyä irrallisia ramppeja jota henkilökunta varmasti tulee auttamaan, vaan pitää olla kiinteä jotta asiakas voi itse hyödyntää.
Tuossakin Michelin bongo ravintolassa käy muutama pyörätuoliasiakas vuodessa, joita henkilökunta rientää auttamaan.

Alunperin kirjoittanut Jusa

Menevätkö esteettömyyden vaatimukset överiksi.

Minusta ne menevät tässä esimerkissäsi. Ja olen joskus käynyt kahvilassa, johon oli remontin yhteydessä jouduttu tekemään inva-WC, jossa oli leveämpi ovi kuin paikan ulko-ovi, jonka edustalla kadulla oli portaat.

Mutta sekä tässä Jusan esimerkissä että omassa kahvilaesimerkissäni on kyse vanhoista rakennuksista ja siitä, että jälkikäteen vaaditaan käytännössä mahdottomia. Minusta näissä tilanteissa pitää noudattaa sitä periaatetta, että kerran hyväksytty on hyväksytty, eikä muutoksia vaadita takautuvasti kun säännöt myöhemmin muuttuvat. Tätä noudatetaan esimerkiksi autojen teknisissä vaatimuksissa sekä yleisissä turvallisuusvaatimuksissa. Ei 60-luvun autoihin vaadita katalysaattoria eikä vanhoja metron asemia ja tunneleita tarvitse varustaa toimivilla hätäpoistumisjärjestelyillä niin kauan kun niitä käytetään kuten silloin, kun ne käyttöön hyväksyttiin.

Esteettömyysvaatimukset eivät minusta ole mitenkään poikkeavia em. periaatteesta. Kun uusista tiloista tehdään esteettömiä, liikuntarajoitteisille on kasvava määrä mahdollisuuksia ja valinnanvaraa. Asian voi nähdä siten myös siltä kannalta, että esim. ravintoloitsija valitsee ja ottaa liiketoimintariskin siinä, minkälaisille asiakkaille tuotettaan tarjoaa. Kyse on vähän samasta kuin että hampurilaisravintolan pitäjä syrjii gourmet-ruokailijoita, mutta ei se ole peruste pakottaa mäkkärit ottamaan valikoimaan gourmet-aterioita.

Järjen käytön tulee olla sallittua, ja olen myös samaa mieltä j-lu:n kanssa siitä, että esteettömyyden kustannuksia ja järkevintä tapaa palvella esteettömästi saa ja tulee verrata ja pohtia. Nythän mennään yhden totuuden menetelmällä (kuten Suomen erityisolosuhteissa niin usein muutenkin) ja täydestä piittaamattomuudesta sen täydelliseen vastakohtaan, eli ei pohdita, mikä on järkevää esteettömyyttä.

Antero