Ruotsalaisyhtiö aloittaa lennot Kemistä Tukholmaan?

Epa

Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Viestit
201
Lapin Radion uutisten mukaan ruotsalainen lentoyhtiö aikoo aloittaa Kemin ja Tukholman välisen reittilentoliikenteen. Air du Nord Ab aikoo lentää reitillä ensimmäisen kerran lokakuun lopulla. Aloitus varmistuu kuitenkin vasta syyskuun puolivälissä, jos yhtiö saa lentoliikennettä koskevat rahoitusjärjestelyt valmiiksi.
http://lotta.yle.fi/rswebroi.nsf/sivut/uutiset?opendocument&pageid=Content17B70

Lapin joukkoliikenteen kannalta hanke kuulostaa tervetulleelta. Kemin lentokentän erikoisuutena tosin on, että rautatie Rovaniemelle ja Kolariin kulkee aivan lentokenttää hipoen, mutta keskikaupungin kautta on siirryttävä junasta lentoasemalle.

Lapin junaliikennettä olisi minusta kehitettävä myös Rovaniemellä, jossa Kemijärven rata kulkee merkittäviä matkailukohteita ja asuinalueita hipoen. Dm12 -junien käyttöön sopivia seisakkeen paikkoja olisivat Rovaniemen kirkko, Ounaskoski Camping, Ounasvaaran hiihtostadion, Saarenkylä, Saarituvat ja Nivavaara. Viimeksi mainitusta olisi nykyiseen pääasemaan verraten lyhyt matka myös lentokentälle ja Napapiirille.

Air du Nord Ab:sta tuli myös mieleen Lappeenrannan kaupungin tavoite löytää Finncommin lakkauttamille Helsinki-Lappeenranta -lennoille jatkaja. Mielenkiintoista olisi, jos seuraaja löytyisi maamme länsi- tai itärajojen takaa.
 
Lapin joukkoliikenteen kannalta hanke kuulostaa tervetulleelta. Kemin lentokentän erikoisuutena tosin on, että rautatie Rovaniemelle ja Kolariin kulkee aivan lentokenttää hipoen, mutta keskikaupungin kautta on siirryttävä junasta lentoasemalle.

Kemissä on myös huomattavan lyhyt matka Kemi-Tornio -vakiovuorojen pysäkiltä lentoasemalle. Bussilla siis on helppoa mennä Kemi-Tornion lentoasemalle, kun vain tietää jäädä pois lentoaseman tienhaarassa. Niitä busseja kun ajetaan aika usein vielä tuolla välillä.
 
Helsingistä Rovaniemen suuntaan nopein arkipäivien myöhäisillan yhteys onkin ottaa kello 23.35 Finncommin lento FC379 Helsingistä Kemiin. Sinne saapuminen on klo 0.40. Kemin lentoaseman tienhaarasta klo 1.15 lähtee vakiovuorobussi Rovaniemen suuntaan.
 
Onko tuosta Kemin ja Tukholman lentovuorosta kuulunut mitään varmistusta? Yhtenä perusteluinahan ainakin mainittiin, että Haaparannan seudulta on Kemiin paljon lyhyempi matka kun esimerkiksi Luulajaan. Olisikin oivallista, kun joka lentovuorolle olisi Haaparannalta suora paikallisjunayhteys.
 
Kalevan verkkolehden mukaan Air du Nord on aloittamassa Kemi-Tukholma -lennot lokakuun 22. päivä. Rahoituspaketti varmistuu lopullisesti ensi viikolla. Yhtiön toimitusjohtaja Kjell Hjelmin mukaan startti on 99-prosenttisesti varmaa. Kalustoksi reitille on mainittu Boeing 737-500, jossa on 120 matkustajapaikkaa.

Kemin lähialueen ruotsalaisyrityksistä 75 prosenttia käyttää Tukholman lennoillaan yli miljoonan matkustajan Luulajan kenttää. Nämä yritykset yritetään nyt houkutella Kemin kentälle. Air du Nord on laskeskellut varovaisesti, että reitillä lentäisi noin 60 000 matkustajaa vuodessa.

Suomen lentokenttiä ylläpitävän Finavian Pohjois-Suomen aluejohtaja Martti Oinas pitää lakkautetun Oulu-Tukholma -yhteyden huonoista kokemuksista huolimatta mahdollisena, että sopivalla kalustolla uusi reitti voisi kannattaa. "Tukholmasta pitää kuitenkin olla hyvät jatkoyhteydet."

Kalevan artikkeli aiheesta: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=677977

Maininta hyvistä jatkoyhteyksistä luo olettaman Kemi-Tukholma -lennon varhaisesta kellonajasta. Puheenaolevat lennot voivat herättää Rovaniemeltäkin kysyntää, koska sieltä suora lentoyhteys Tukholmaan puuttuu. Tällöin maakuljetuksen tarve Kemi- ja Ounasjoen rannoilta saattaa luoda varhaisaamuihin Rovaniemi-Kemi -linja-autovuoron tarpeen. Etelä-Lapin Uusi Juna-aikakin voi saada uutta vauhtia ja samalla IC48 tai P704 lähtöasemakseen Rovaniemen.
 
Viimeksi muokattu:
Kalevan verkkolehden mukaan Air du Nord on aloittamassa Kemi-Tukholma -lennot lokakuun 22. päivä. Rahoituspaketti varmistuu lopullisesti ensi viikolla. Yhtiön toimitusjohtaja Kjell Hjelmin mukaan startti on 99-prosenttisesti varmaa. Kalustoksi reitille on mainittu Boeing 737-500, jossa on 120 matkustajapaikkaa.

Ei tainnu nämä lennot alkaa?
 
Ei tainnu nämä lennot alkaa?

Eivät alkaneet ilmeisesti, mutta linja-autovuoro voitaisiin aloittaa Oulusta tai Kemistä Luulajaan. Vuoro voisi jatkaa Luulajan lentoasemalle, josta on hyvät jatkoyhteydet kaikkialle Ruotsiin, myös Tukholmaan useita lähtöjä päivässä. Illalla vuoro voisi palata takaisin. Bussi olisi aika halpa keino lisätä saatavilla olevaa lentotarjontaa ja samalla palveltaisiin Perämerenkaaren kuntia. Se bussi taisi jo ollakin joku vuosi sitten, minkäs takia siihen ei matkustajia riittänyt? Tai minkä takia sitä ei pyöritetä verovaroilla?
 
Alkusyksyn jälkeistä virallista tietoa Kemi-Tukholma -lennoista en ainakaan pikaisella tiedonhaulla löydä. Hanke on kyllä erittäin mielenkiintoinen.
 
Eivät alkaneet ilmeisesti, mutta linja-autovuoro voitaisiin aloittaa Oulusta tai Kemistä Luulajaan. Vuoro voisi jatkaa Luulajan lentoasemalle, josta on hyvät jatkoyhteydet kaikkialle Ruotsiin, myös Tukholmaan useita lähtöjä päivässä. Illalla vuoro voisi palata takaisin. Bussi olisi aika halpa keino lisätä saatavilla olevaa lentotarjontaa ja samalla palveltaisiin Perämerenkaaren kuntia. Se bussi taisi jo ollakin joku vuosi sitten, minkäs takia siihen ei matkustajia riittänyt? Tai minkä takia sitä ei pyöritetä verovaroilla?

Ehdotatko tosissasi sellaisen vuoron uudelleenaloittamista, joka on juuri lakkautettu matkustajien puutteen vuoksi? Ihaltava asenne!

Tokihan jos matkustajamäärä on juuri itsekannattavuusrajan alapuolella, voisi yhteiskunta tukea, mutta taitaa olla läänien / LVM:n tukirahat VM:n virkamiesten takia laskusuunnassa. Ja nyt tuli vielä autoveroalekin.
 
Matkustajia oli vuorolla erittäin vähän. Vuoro ei kuitenkaan kulkenut Luulajan lentoasemalle tietääkseni. Sen reitti kulki lisäksi Oulusta, reitti Kemistä alkaen voisi olla kannattavampi. Luulisi, että Ruotsissa on Länstrafik-liikennettä Luulajan ja Haaparannan välillä. Jos sen saisi jotenkin kytkettyä tähän Suomen puolelle jatkavaan vuoroon. Lisäksi Ruotsissa on valiteltu sitä, että yhteydet Luulajasta Luulajan lentoasemalle ovat huonoja. Tällainen järjestely parantaisi näitäkin yhteyksiä siinä sivussa.

Kun kerran Suomen puolellakin väkeä riittää pikavuoroihin ilman valtion tukiaisia, niin joku oli tässä Bothnian Arc Express-kokeilussa pielessä, kun väkeä ei tullut kyytiin. Väkeä kulki välillä Oulu-Luulaja-Piitime 18 000 vuodessa, eli päivittäin nousuja oli 24 kpl suuntaansa, kun vuoro ajoi kerran päivässä molempiin suuntiin.

Autoveroale nyt on vain marginaalinen alennus ja sekin näkyy lähinnä uusien autojen hinnassa. Kuvitteleeko joku oikeasti, että joku on tähän asti käyttänyt bussia, koska auto on maksanut 12 000 € ja nyt aloittaa autoilun kun auto onkin vain 10 500 €? En usko, että autoilua aloitetaan sen edullisuuden takia, vaan koska niin tahdotaan tehdä. Ja bussia käytetään tarpeeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Veljekset Salmelan julkaisemien aikataulujen mukaan bussi kulki Oulu - Luulaja - Luulajan lentoasema ja takaisin. Haaparannan ja Luulajan välillä on 7-9 suoraa vuoroa päivässä kumpaankin suuntaan: http://www.ltnbd.se/plugins/se_tidtabeller_norrland/files/11[10].pdf
Jos pitää bussissa istumisesta tai maisemien katselusta, niin Haaparannan ja Sundsvallin välillä on kolme päivittäistä suoraa bussiyhteyttä kumpaankin suuntaan. Sundsvallin ja Tukholman välillä voi matkustaa X2000-junalla.
 
Takaisin
Ylös