Ympärivuorokautinen joukkoliikenne

Joidenkin ennakkotietojen mukaan tuon Salmelan bussivuoron piti myöhentyä vartilla lähtemään klo 23:35, mutta näin ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Valitettavasti tämä virheellinen tieto kuitenkin päätyi ainakin Turistiin ja Junabussiaikatauluvihkoseen.

Matkahuollon aikatauluhaku kertoo, että Salmelan kyseinen bussivuoro Oulusta Rovaniemelle myöhentyy vartilla lähtemään klo 23.35 alkaen 1.1.2008, käytännössä kuitenkin vasta seuraavana iltana, koska 1.1. on pyhäpäivä.
 
Katselin äsken SL'n tiedotetta alkavan vuoden 2008 muutoksista liikenteessä.
Joukkoliikenteen suosio on kasvanut myös ruuhka-aikojen ulkopuolella, että Tunnelbana aloittaa syysliikenteen alusta läpiyön palvelun viikonloppuisin.
Ja muutakin lisäystä on tiedossa, myös viikonlopuiksi ja yöliikenteeseen.
 
yötyötä tekevien vuorot alkavat yleensä klo 22-24 välillä ja päättyvät kuuden maissa aamulla joten kyllä noihin aikoihin vielä melko hyvin pääsee töihin/töistä. Ne, joilla on varaa istua baarissa kahteen asti yöllä pitäisi olla varaa myös taksiin tai mennä sitten lähikapakkaan jotta jaksaa kävellä kotiin....

Joten vaan ne jotka hakevat lapset tarhasta tai olevat menossa töihin/ostoksille ovat joukkoliikenteen arvoisia? Sepä on kumma näkökulma asialle! Mielestäni kyseinen henkilö voi määritellä itse milloin se haluaa käyttää yhteistä liikennettä, ei kukaan muu.
 
Kapakoissa käyvillä ei ole vaihtoehtoja. Taksi tai julkinen liikenne. Kapakoissa usein menee rahaakin niin paljon, että taksin hinta on aika vähäinen kiusa. Mielestäni keskustan yökerhoissa käymistä ei voida pitää kansalaisoikeutena. Se ei ole edes toivottavaa kansanterveyden kannalta, joten sitä ei pitäisi edistää turhaan.
 
Mutta nythän kaikki eivät juo lärvit kun menevät ulos vaan tykkäävät em tanssimisesta ja joukkoliikenteenhän on toimittava silloin kun ihmiset niitä tarvitsevat. Kuulostaa vähän siltä että ne jotka käyttävät palveluja öisin olisivat ulkona 'omalla vastuullaan' jos on niin hölmö että käy aivan laillisissa rafloissa. Ulkonakäynti pitäisi mielestäni olla varsin arkinen aktiviteetti useimmille meistä tavallisista ihmisistä.
 
Kapakoissa käyvillä ei ole vaihtoehtoja. Taksi tai julkinen liikenne. Kapakoissa usein menee rahaakin niin paljon, että taksin hinta on aika vähäinen kiusa. Mielestäni keskustan yökerhoissa käymistä ei voida pitää kansalaisoikeutena. Se ei ole edes toivottavaa kansanterveyden kannalta, joten sitä ei pitäisi edistää turhaan.

Mielestäni keskustojen yökerhoissa kutan muissakin ravitsemusliikkeissä käyminen nimenomaan kuuluu kansalaisoikeuksiin. Emmehän me elä missään itä-Saksassa jossa vain ulkomaiset turistit ja puoluepamput saivat käydä hotellien yökerhoissa.

Toinen juttu on, että yökerhot voisivat mennä vähän aikaisemmin kiinni, esim klo 0300, ja muut ravintolat jo klo 0200, kuten ne tekivät 80-luvulla. Ei tarvitisisi viimeisten bussien ja junien lähteä vasta puoli viideltä.

t. Rainer
 
Mielestäni keskustan yökerhoissa käymistä ei voida pitää kansalaisoikeutena. Se ei ole edes toivottavaa kansanterveyden kannalta, joten sitä ei pitäisi edistää turhaan.
Mielestäni keskustojen yökerhoissa kutan muissakin ravitsemusliikkeissä käyminen nimenomaan kuuluu kansalaisoikeuksiin. Emmehän me elä missään itä-Saksassa jossa vain ulkomaiset turistit ja puoluepamput saivat käydä hotellien yökerhoissa.

Aivan. Sitä paitsi jos joukkoliikenteellä ei pääse humputtelemaan, käytetäänkö joukkoliikennettä sitten välttämättä ollenkaan? Siis jos pääsee illaksi kaupunkiin, muttei yöksi kotiin, eikö silloin menomatkallekin oteta oma ajoneuvo?

Julkista liikennettä tarvitaan pakosta kaikkeen sellaiseen rientoon, missä kaikki (seurueesta) nauttivat alkoholia: toisaalta missä ei ole julkista liikennettä mutta baareja on, siellä on myös rattijuoppoja. Ja jos on yksikin vesiselvä seurueessa, ei julkista liikennettä heidän osaltaan välttämättä käytetä vaan selvin päin oleva ajaa koko porukan koteihinsa (tai jatkoille).
 
Toinen juttu on, että yökerhot voisivat mennä vähän aikaisemmin kiinni, esim klo 0300, ja muut ravintolat jo klo 0200, kuten ne tekivät 80-luvulla. Ei tarvitisisi viimeisten bussien ja junien lähteä vasta puoli viideltä.

Tämähän on itse asiassa hyvä juttu, että joukkoliikenne pelaa viikonloppuisin läpi vuorokauden. Se on hyvä alku koko viikon ympäri vuorokauden pelaavalle joukkoliikenteelle. Vielä kun linjastossa tehdään selkeyttämistä, hyvänä esimerkkinä Itä-Helsingin linjaston selkeyttäminen, jolloin se on sama aamuyöllä ja myöhäisillalla.
 
Mielestäni keskustojen yökerhoissa kutan muissakin ravitsemusliikkeissä käyminen nimenomaan kuuluu kansalaisoikeuksiin. Emmehän me elä missään itä-Saksassa jossa vain ulkomaiset turistit ja puoluepamput saivat käydä hotellien yökerhoissa.

Olen hyvin vahvasti samaa mieltä siitä huolimatta että ei kuulu meikäläisen harrastuksiin. Joukkoliikenteen pitää palvella ihmisiä silloin kun he sitä tarvitsevat -- moralisoimatta.

Lisäksi kaksi näkökohtaa:

  • Julkisen liikenteen tarjonta myös yöaikaan parantaa kaupungilla joka tapauksessa liikkuvien turvallisuutta. Railakasta iltaa viettäneiden (jota he viettävät siitä riippumatta moralisoidaanko sitä vai ei) ei tarvitse jonottaa taksijonossa, paleltua tai saada kuonoonsa, tai lähteä puolikuntoisena seikkailemaan kävellen kotiin (riski eksyä moottoritielle, sammua hankeen tai saada kyyti epäilyttävältä taholta kuten rikolliselta tai pimeältä taksilta -- ja kaikissa tapauksissa mahdollisesti menettää henkensä).
  • Öisin on myös täysin kunnollisia ja legitiimejä syitä matkustaa. Esimerkkeinä vuorotyöt tai korvatulehdusta sairastavan lapsen kuljettaminen päivystykseen, jos ei ole henkilöautoa.
 
Öisin on myös täysin kunnollisia ja legitiimejä syitä matkustaa. Esimerkkeinä vuorotyöt tai korvatulehdusta sairastavan lapsen kuljettaminen päivystykseen, jos ei ole henkilöautoa.

Joukkoliikenne ei vain palvele arkiöisin, jolloin ylläolevia tarpeita myös on. En tiedä, miten mukava on mennä vuorotöihin tai varsinkaan kuljettaa korvatulehduksesta kärsivää lasta ääriään myöten täynnä olevassa juoppobussissa. Aamuyön bussit muistuttavat karjankuljetusvaunuja tällä hetkellä. Olkoonkin, että matkustajat määkivät usein samaan malliin, mutta kai silti jotain mukavuutta voisi olla siinäkin meiningissä.

Busseja riittää aamuyöliikenteeseen, kun ei niitä muuhun käyttöön aamuyöllä tarvita. Kuljettajia riittää, kunhan maksetaan kunnon palkat ja rahat siihen saadaan yökerhoista ja ravintoloista kotiin matkustavilta ihmisiltä, jotka saavat matkansa kuitenkin taksia halvemmalla.

Yöbussit ovat siitä erikoista paikallisliikennettä, että siinä matkustajat ovat halukkaita maksamaan oikean hinnan lipustaan, eikä subventio ole tarpeen. Kilpailu muiden kulkumuotojen kanssa on myös vähäistä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Täällä on esitetty monia hyviä syitä lisätä joukkoliikenteen tarjontaa öiseen aikaan. Minä voisin lisätä vielä yhden, joka ei välttämättä tule heti mieleen. Viikonloppuöiden joukkoliikenteestänimittäin hyötyvät myös taksiyrittäjät.

Vaikka ensimmäiseksi mieleen tulee tietenkin se, että taksit kilpailevat samoista asiakkaista yöbussien kanssa, tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin yksoikoinen.

Yksi taksiliikenteen ongelma on kysynnän epätasainen jakautuminen. Takseja tarvittaisiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolmen ja viiden välillä paljon enemmän kuin mitä pystytään tarjoamaan. Tämä käytännössä johtaa siihen, että takseja ja kuljettajia joudutaan järjestämään "liikaa" (kun palvelua kuitenkin pitää tarjota edes jotensakin siedettävästi 24/7), eikä tämän tarjonnan tuottamisesta saatavia kuluja pystytä helposti kattamaan piikin asiakastuotoilla, koska kuljettajia ei ole helppo palkata muutamaksi tunniksi, eikä autoille löydy käyttöä muulloin (ja kun hinnoittelukin vielä on säänneltyä). Joukkoliikenteen tarjoaminen ravintoloista purkautuville massoille tasoittaa kysynnän piikk(i/ej)ä ja parantaa taksiliikenteen toimintaympärisöä.

Kari
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä, miten mukava on mennä vuorotöihin tai varsinkaan kuljettaa korvatulehduksesta kärsivää lasta ääriään myöten täynnä olevassa juoppobussissa. Aamuyön bussit muistuttavat karjankuljetusvaunuja tällä hetkellä. Olkoonkin, että matkustajat määkivät usein samaan malliin, mutta kai silti jotain mukavuutta voisi olla siinäkin meiningissä.

Ehkäpä ongelma on juuri siinä, että tarjontaa on niin vähän suhteessa kysyntään?

Karjavaunun mylvintä vähenisi, jos riittävän suurelle osalle olisi istumapaikat, etteivät horjuisi päin toisiansa ja aloittaisi sen vuoksi tappeluita. Öisin on nykyään niin vähän tarjontaa, että harvat oikeaan aikahaarukkaan osuvat vuorot tulevat aivan liian täyteen. Jos liikennöinti olisi säännöllistä, kuorma tasaantuisi hieman pidemmälle aikavälille ja bussissa olisi väljempää. Kai sitä päihtynytkin suomalainen periaatteessa voisi matkustaa edes jotenkin sivistyneesti, kunhan vain olosuhteet olisivat vähän suotuisammat sille. Jos vaunu ahdetaan täyteen kuin karjavaunu, niin kyllä ihmiset sitten käyttäytyvätkin kuin karja.

Hinnassa voisi tosiaan huomioida yölisän (kuten jo tehdäänkin), mutta olisikohan vuorotyöntekijöiden keskuudessa kysyntää "yökuukausilipulle", jolla saisi matkustaa rajoituksetta ja lisämaksutta päivin öin kuukauden ajan?
 
Eikös YTV/HKL-suoraveloituslipulla saa matkustaa vapaasti myös yötaksan aikana, vai muistanko kenties lukeneeni aivan väärin?
 
Jos liikennöinti olisi säännöllistä, kuorma tasaantuisi hieman pidemmälle aikavälille ja bussissa olisi väljempää.

Hinnassa voisi tosiaan huomioida yölisän (kuten jo tehdäänkin), mutta olisikohan vuorotyöntekijöiden keskuudessa kysyntää "yökuukausilipulle", jolla saisi matkustaa rajoituksetta ja lisämaksutta päivin öin kuukauden ajan?
Hassua, ehdotin Tampereen joukkoliikenteeseen kaupungin Kansalaiskioskissa samaa jo yli vuosi sitten: http://palvelut.tampere.fi/osallistu/kansalaiskioski/kysymys.phtml?id=1386

ultrix sanoi:
Hiljaisen ajan liikenteen kehittäminen:

Hiljaisen ajan linjasto itsessään on jo varsin kattava, enkä siihen kaipaa muutoksia. Liikennöintiä on vain turhan lyhyen aikaa, eikä se palkitse vakiomatkustajia. Esimerkiksi vuorotyötä tekevälle "yöväelle" mm. ravintoloissa ja sairaaloissa joukkoliikenne ei tarjoa minkäänlaista palvelutasoa keskiyön jälkeen ja ennen aamuviittä. Viime vuonna oli myös suuri debatti TAYSin parkkimaksuista, jotka hoitajista oli epäreiluja, kun bussillakaan ei töihin päässyt.

Siispä:
- yölinjat kulkemaan joka yö klo 22-04 (säästöjen vuoksi yölinjaston lienee syytä käynnistyä jo klo 22)
- kuukausikortillisille ei yölisämaksua, porkkana kuukausilipun hankkimiseksi - tai sitten lanseerataan "yökuukausilippu", esim. 5-10 euroa peruskuukausilipun päälle, jolloin yölisämaksua ei peritä.

Allison ja Kortteus sanoi:
Kestinen ehdottaa hiljaisen ajan liikenteen palvelua läpi yön. Nykyisin öisin on tauko maanantaista torstaihin noin klo 00.10-3.50, perjantain ja lauantain välisinä öinä 2.10-3.50 ja lauantaina ja pyhien välisinä öinä 2.10-4.20. Tauko johtuu erittäin pienestä kysynnästä. Aamun ensimmäinen lähtö keskustasta lähiöihin on kuormitettu johtuen ravintoloiden sulkeutumisesta, mutta seuraavat lähdöt ovat erittäin vähän kuormitettuja. Vähän kuormitettujen vuorojen liikennöinti on tappiollista ja edellyttää siksi taloudellisia resursseja. Nykyisillä resursseilla liikennöintiajan kasvattaminen ei ole mahdollista.

Kestinen ehdottaa myös yölisän poistamista kausikorteilla matkustavilta. Lippujen hinnat ovat Tampereella Suomen alhaisimmat eikä taksoja ole nostettu 1.5.2004 jälkeen. Toisin kuin muissa kaupungeissa, lippujen hintoja ei olla nostamassa tänä vuonna. Taloudelliset resurssit eivät mahdollista nykyisten edullisten lipunhintojen laskemista.
 
Takaisin
Ylös