Epäilemättä näin, mutta jatkokysymyksenä, mistä liikevaihdosta me nyt puhutaan, kaupan liikevaihdosta vai alueen kokonaisliikevaihdosta? Näppituntumani on että ravintoloiden, elokuvateattereiden, jne. sanotaan nyt hieman tylpästi vapaa-ajan palveluiden liikevaihto kasvaa nopeammin kuin kaupan. Keskusta-alueet ovat näissä erittäin kilpailukykyisiä. Kulutusrakenne muuttuu elintason noustessa, ja epäilen että hitaasti kasvava tavarakauppa on harhaan johtava mittari.
Ostin taannoin jonkun verran huonekaluja ja kodinkoneita, perinteistä kehämarket-tavaraa. Hassua tässä on kehämarketin logiikan kannalta, että yhtään näistä en saanut liikkeestä lähtiessäni mukaan. Sohva tuotiin kotiin, lieden hain Vihdintien varrelta varastosta autolla. Ja toisaalta, varsinkin kodin elektroniikka on yhä enemmän nettitavaraa. Jos liike on käytännössä esittelytila, tavara tuodaan kotiin ja tilauskin tehdään yhä useammin netissä, niin minkä ihmeen takia sen kannattaisi sijoittautua minnekään muualle kuin sinne missä on mahdollisimman paljon ohikulkijoita?
Kevyen liikenteen saavutettavuudessa on kyse paljon muustakin kuin absoluuttisesta etäisyydestä. Ihmiset kävelevät nurisematta Rautatieasemalta Kauppatorille, vaan eivät Hakaniemen torille. Jatkan aiheesta vastauksessa Anterolle.
Minulle opetettiin aikoinaan työuraani alottaessa, että (keski)johdon krooninen psykologinen tila on ns. paskat housussa. Toimiiko tämä, maksoinko liikaa, kannattaako se, jne. pysyvät epäilykset. Liike-elämä on erittäin konservatiivista ja suhtautuu hysteerisesti muutoksiin, vaikkapa asiakkaiden kulkutavoissa. Fiinimmin tämän voi ilmaista erottelemalla riskit ja epävarmuuden, riskit voi hinnoitella. Tämä johtaa laumasieluisuuteen, kehämarketti on riski, koska niistä on kokemusta, keskustaliike joka ei perusta liiketoimintaansa autolijoihin on epävarma hanke.
Kulutusrakenne on varmaan myös erillainen. Omakotitalossa haja-asutusalueella asuva lapsiperhe käy kerran viikossa kaupassa, city-pariskunta ostaa tarvitsemansa päivittäin. Väitän, että jälkimmäinen käyttää enemmän rahaa ruokaan, mutta on kaupan kannalta vaikeammin kontrolloitava asiakas.