
Alunperin kirjoittanut
Mikko Laaksonen
- Johdinautoliikenne lakkautettiin 15.5.1976. "Missään elimessä ei tehty virallista periaatepäätöstä luopumisesta. Johdinautoliikenne loppui kaluston ja verkoston vanhenemisen vuoksi. Koska liikenteestä ei ollut virallisesti päätetty luopua, jäivät johdinlangat vielä vuodeksi katukuvaan. Johdinlinjat purettiin kuitenkin vuonna 1977, silläjos liikenne alkaisi joskus uudelleen "olisi nykyinen johdinverkko joka tapauksessa niin huono ja liikennetarpeet siksi muuttuneita, että johtimet olisi rakennettava ja ripustettava uudelleen" (Aamulehti)
Yhteenveto Tampereelta: Vastoin suunnitelmia, uusia tai uudistettuja johdinautoja ei kokeiltu. Liikenne lakkautettiin ilman asianomaista päätöstä.
Kaiken kaikkiaan, vaikuttaa siltä, että sekä Helsingissä että Tampereella johdinautoliikenne lakkautettiin hyvin omavaltaisesti, osittain selkeästi vastoin päätöksia ja ainakin ilman asianmukaisia päätöksiä. Lakkautus toteutettiin ensin tosiasiallisesti ja vasta (paljonkin) myöhemmin laillisesti.