Enemmistö ry

Compact

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
20 Heinäkuu 2005
Viestit
2,249
Sain tällaisen sähköpostin, jonka voisin välittää teille muillekin liikenneihmisille tiedoksi.
Ohjelmassa on synttärit, joilla voi pistäytyä halutessaan.

Enemmistö r.y. sanoi:
Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. - trafikpolitiska föreningen Majoritet - 40 v.

Enemmistö täyttää tänä vuonna neljäkymmentä. Se on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka ajaa jalankulkijain, pyöräilijöiden ja joukkoliikenteen asiaa. Se julkaisee lehteä, antaa lausuntoja ja osallistuu liikennepoliittiseen vaikuttamiseen eri yhteistyöverkostoissa.

Enemmistö r.y. perustettiin 60-luvun lopulla, vastalauseena autoistumiselle ja siitä johtuvalle kaupunkien silpomiselle, kulttuuriympäristön sekä terveellisen kaupunkiympäristön tuhoamiselle. Yhdistys kiinnitti tuolloin suuren yleisön huomion ns. Smith-Polvisen moottoritie-Helsinki-suunnitelmaan. Siinä Tervasaareen olisi rakennettu eritasoliittymä, johon olisivat yhtyneet keskustaa halkovat moottoritiet sekä idästä Mustikkamaan ylittävä moottoritie ja pohjoisesta Lahdentieltä Hermannin kautta tuleva moottoritie. Liisankadun eteläpuoleisten korttelit olisi purettu. Eteläisempi moottoritie vedettiin Ratakadun ja Pursimiehenkadun väliin. Täydelliset moottoriteiden eritasoliittymät olisi rakennettu myös Hietalahteen ja Töölönlahdelle, josta pohjoiseen rautatien rinnalle linjattiin 4+4-kaistainen moottoritie.
Enemmistö r.y. oli ensimmäisiä tahoja, jotka vaativat taajamiin bussikaistoja ja kävelykatuja. Sen riveissä on vuosien varrella vaikuttanut – ja vaikuttaa yhä monia kulttuuri- ja poliittisen elämän hahmoja.

. . . . . . . . . .

Enemmistö r.y. viettää synttäreitään 17.5. Helsingissä ravintola Fannyssa, Sinebrychoffin puiston laidalla, osoitteessa Bulevardi 40. Juhlat alkavat klo 15 ja päättyvät klo 20. Ohjelmassa mm. kansikuvanäyttely ja standup-taikuri Heikki Harha. Buffetti. Sydämellisesti tervetuloa!

www.enemmisto.kaapeli.fi
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Enemmistö

Samaan aikaan, 17.-18.5.2008 on Suomen Sosiaalifoorumi Tampereella. Sosiaalifoorumilla liikennepuolen aiheena mm. kilpailu junaliikenteessä ja ekologinen kaupunkiliikenne. Muut aiheet painottuvat vasemmalle, juttua on kehitysmaista, hyvinvoinnista, toimeentulosta, globalisaatiosta jne. Puhumassa myös yksi tämän foorumin jäsenistä :)

http://www.sosiaalifoorumi.fi/
 
Takaisin
Ylös