Juna- ja bussihuumoria

Blondi oli päässyt linja-auton kuljettajaksi. No, kauaa hän ei ollut ehtinyt olla töissä, kunnes ajoi bussin ojaan.
Poliisi kysyi:
- Miten tämä oikein tapahtui?
Blondi vastasi:
- En tiedä. Minä olin juuri silloin takana rahastamassa.
 
Blondi oli päässyt linja-auton kuljettajaksi. No, kauaa hän ei ollut ehtinyt olla töissä, kunnes ajoi bussin ojaan.
Poliisi kysyi:
- Miten tämä oikein tapahtui?
Blondi vastasi:
- En tiedä. Minä olin juuri silloin takana rahastamassa.

Tästä tuli mieleen, kun taannoin koulumatkalla Leppävaaran sillalla Jokeri-bussin (silloin vielä HelB) kuljettaja lähti paikaltaan sulkemaan auki jäänyttä takaovea. Ongelma poistui menestyksekkäästi ja ovijarru irrotti otteensa kulkuvälineen menohaluista, joita päälle jätetty vaihde vielä lisäsi ja näin matka jatkui hieman ennemmin kuin piti. Bussi nytkähti liikkeelle ja lähti loivasti kaartamaan kehällä vallitsevan aamuruuhkan sekaan kuljettajan ihmetellessä tilannetta takasillalta käsin.
Vahingoilta vältyttiin, kun kuljettaja pinkaisi harvinaisella ripeydellä takaisin omalle paikalleen. :)
 
Miten tehdään pieni omaisuus linja-autoliikennöinnillä? Ensin täytyy olla iso omaisuus.
Tästä on olemassa myös muunnelma kuorma-autoliikennettä koskien:
Kuorma-autoliikennöitsijä oli voittanut Lotossa päävoiton. Paikallislehti tulikin sitten haastattelemaan autoilijaa:
- Mitä aiotte tehdä päävoitollanne?
- Jatkan kuorma-autoliikennöintiä niin kauan kuin rahat riittävät.
 
Tästä tuli mieleen, kun taannoin koulumatkalla Leppävaaran sillalla Jokeri-bussin (silloin vielä HelB) kuljettaja lähti paikaltaan sulkemaan auki jäänyttä takaovea. Ongelma poistui menestyksekkäästi ja ovijarru irrotti otteensa kulkuvälineen menohaluista, joita päälle jätetty vaihde vielä lisäsi

Melko anteeksiantamatonta poistua aitiosta laittamatta vaihdetta vapaalle ja kässäriä päälle... Mutta eikös ovijarrun irtoamisen pitäisi edellyttää kaasun painamista?
 

Tämmöisen löysin netistä. Sanoisin, että tässä on jo "sitä jotain" :lol:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kivistö käyttää toisinaan aikas humoristisia kilvityksiä. En väitä tietäväni edes puoliakaan niistä, mutta tänään tuli ensimmäistä kertaa vastaan "... mä oon vaan niin ROCK". Tapahtumapaikkana Mannerheimintie pohjoiseen Eduskuntatalon kohdalla tänään klo 17:0x.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:46 ----------

Melko anteeksiantamatonta poistua aitiosta laittamatta vaihdetta vapaalle ja kässäriä päälle... Mutta eikös ovijarrun irtoamisen pitäisi edellyttää kaasun painamista?

Näin olen kyllä itsekin kuvitellut. Liekö sitten ominaisuus, joka on vasta myöhemmin tullut mukaan tms.

Pakko hieman tarttua aiheeseen, eli joissakin busseissa on pysäkkijarru pelkästään ovianturiiin kytketty eli jos ovi on anturin mielestä auki niin jarru on päällä - ei muuta. Silloin on em. tapaus mahdollinen. Tässä kytkennässä on mahdollista myös ajaa jarru päällä jos moottorin teho riittää ja jarru ei ole säädetty kovin tiukalle. HKL-BL:n aikoina sain tästä tiukkaa ohjeistusta että pysäkkijarrun paineventtiiliin ei sitten pidä koskea.

Muita pysäkkijarrun vaihtoehtoja on sitten lukuisia: ovi auki tai korin niiaus käytössä = kaasupoljin "disabled"; pahimmillaan Säfflen versiossa niin, että jos yrität painaa kaasua ennen ovien kunnollista sulkeutumista niin ovijarru ei irrota ennenkuin avaat ja suljet ovet vielä kertaalleen.
 
Kivistö käyttää toisinaan aikas humoristisia kilvityksiä.

Ei ole ehkä huumoria, mutta eilen lauantaina eräässä Kivistön dösässä oli linjakilvessä kanoja, eli japanilaisia tavumerkkejä. Ei vissiin ihan kaikkien firmojen kilvet moiseen pysty.
 
Takaisin
Ylös