Tämä on tietysti tarttumista vain yhteen kohtaan, mutta Lahti oikoradan määränpäänä perustui mielestäni aika lailla selvityksien antamaan hyöty/kustannus-suhteeseen, joka todettiin Kerava-Mikkeli-radalla suuremmaksi kuin Kerava-Kouvolalla. Tietysti se oli myös poliittisesti helpompi, koska Kouvolan oikorata olisi ollut todella kova isku Lahdelle, mutta Lahden oikoradasta hyötyivät kaikki.
Toinen asia kokonaan on sitten h/k-suhteen laskentaperiaatteet. Joukkoliikennehankkeiden varsinaista lobbaamista tärkeämpää olisi mielestäni, että selvitykset perustuisivat mahdollisimman hyvin todellisuuteen. Nykyisiä metodeja arvostellaan paljon siitä, että ne saavat kaikki henkilöautoilua "nopeuttavat" hankkeet näyttämään hyvältä. Nopeuttavat lainausmerkeissä, koska tosiasiassa ne tuntuvat pidentävät matkoja aivan yhtä paljon kuin vauhti kasvaa, eli matkustukseen käytetty aika ei muutu.
Jos lobbaamisesta puhutaan, vaikeinta on, että yhdyskuntasuunnittelussa syy-yhteydet ovat usein monimutkaisempia kuin "maalaisjärjellä" pystyy ajattelemaan. Vaikeinta lienee se, että joukkoliikenteen nopeuttamistoimenpiteiden ajatellaan joko vaikeuttavan autoilua tai vähintään olevan poissa autoilun kehittämisestä. Ainakaan kaupunkikeskuksissa tämä ei pidä paikkaansa, vaan henkilöautoilua voidaan nopeuttaa käytännössä vain vähentämällä sen markkinaosuutta ja suosimalla joukkoliikennettä määrätietoisesti. Mutta keskimääräiselle autoilijalle tai hänen poliittiselle edustajalleen se voi olla kovin vaikeata käsittää. Henkilöautoilu on toisaalta suunnittelevalle virkamiehellekin se helpoin ratkaisu, koska siitä johtuvat ongelmat yleensä realisoituvat jossain aivan muualla.
Tähänkin vielä kommentoisin, että kinaamista ja kiivasta ja äänekästä vastustusta toki esiintyy, mutta pikaraitiotiehanke etenee silti tällä hetkellä aivan aikataulussaan. Suurempi este tulee vasta, jos Tase-hanketta ei hyväksytäkään sellaisenaan.