Päihtyneenä matkustaminen

Liittynyt
16 Joulukuu 2005
Viestit
975
Yksi joukkoliikenteen puolesta puhuva seikka on promillerajan puuttuminen. Matkustaja voi halujensa ja tarpeidensa mukaan tehdä matkansa alkoholin vaikutuksen alaisena ilman puhallutuksia ja niistä seuraavia oikeusprosesseja. Paloviinoja ja käymistuotteita nauttiessaan matkustaja voi laajentaa tajuntaansa, saada kenties helpommin uusia tuttavuuksia ja tuntea matkan edistyvän nopeammin. "Tulee rento olo, ja asiat tuntuvat luistavan." (Aki Kaurismäki: Varjoja paratiisissa). Osassa junista matkustajan päihtymistarpeet on huomioitu jopa asiaankuuluvilla anniskelupalveluilla.

Viitekehyksestä tulee hakemattakin mieleen useita myönteisiä, pysyviksi muistikuviksi syöpyneitä kokemuksia. Yöjunan oranssissa hytissä matkalla Helsingistä Joensuuhun soi nauhurista Rauli Somerjoen "Haluan sut", ikkunassa vilisti pimeys jossain Mommilan tienoilla. Ruskeaan paperipussiin verhoiltu Sorbus-yksikkö kiersi urkusoolon ujeltaessa vaimean puheensorinan yli.

Radanvarren maisemat Oulun ja Helsingin välillä muuttivat muotoaan Pendolinon esteettisessä Prego-osastossa, jossa vietettiin taannoin koko matka. Sen aikana henkilökunta anniskeli henkilölle yhteensä kahdeksan puolen litran muoviastiassa tarjoiltua kolmannen veroluokan mallasjuoma-annosta. Optimitapauksessa tarjoilu voi johtaa myös ns. filmin katkeamiseen asiakkaan toimintakyvyn siitä kuitenkaan häiriintymättä. Katkeaminenhan havaitaan asiallisesti ottaen vasta jälkikäteen. Näin tapahtui Sibelius-junassa, jonka taannoisista rajanylitysproseduureista henkilö ei muista mitään. Tavallaan henkilö ei siis ole varsinaisesti palannut Venäjältä Suomen puolelle.

Joukkoliikenteelle tämänkaltaiset tajuntaa laajentavat mahdollisuudet ovat kilpailuetu maassa, jossa alkoholin keskikulutus asukasta kohden on korkea.
 
Viimeksi muokattu:
Joukkoliikenteelle tämänkaltaiset tajuntaa laajentavat mahdollisuudet ovat kilpailuetu maassa, jossa alkoholin keskikulutus asukasta kohden on korkea.
Tosin siinä vaiheessa kun se tajunta laajenee koko bussiin, niin henkilökunta voisi kyllä ystävällisesti ohjata ulos. Yksi hyvä puoli autoilussa on, tunnen pari tuurijuoppoa jotka kulkevat autolla ainakin osittain siksi että aamulla pitää olla ajokunnossa.
 
On toisaalta parempi matkustaa päihtyneenä linja-autolla kuin omalla autolla siis mikäli päihtynyt henkilö käyttäytyy asiallisesti, eikä ala räyhäämään. Väittäisin että voipi syntyä vähemmän vaaratilanteita silloin. Mikäli päihtynyt matkustaja on siinä kunnossa että alkaa räyhäämään on suotavaa, että henkilö siirtyy poliisin "hoivaan".. :)
 
Yksi joukkoliikenteen puolesta puhuva seikka on promillerajan puuttuminen. Matkustaja voi halujensa ja tarpeidensa mukaan tehdä matkansa alkoholin vaikutuksen alaisena ilman puhallutuksia ja niistä seuraavia oikeusprosesseja. Paloviinoja ja käymistuotteita nauttiessaan matkustaja voi laajentaa tajuntaansa, saada kenties helpommin uusia tuttavuuksia ja tuntea matkan edistyvän nopeammin. "Tulee rento olo, ja asiat tuntuvat luistavan." (Aki Kaurismäki: Varjoja paratiisissa). Osassa junista matkustajan päihtymistarpeet on huomioitu jopa asiaankuuluvilla anniskelupalveluilla.

Ilmeisesti VR on sanut tarpeekseen päihtyneistä matkustajista rantaradan (Hki-Turku) kaukojunissa, koska kaikista muista paitsi 5:stä pendolinolla ajettavasta edestakaisesta vuorosta on otettu ravintolavaunut pois.

Vai osaako joku sanoa jonkun parmman selityksen tälle asiakaspalvelukonseptin muutokselle? Ei se, että kerran tunnissa istumapaikan kohdalle osuu junaemo suppealla kärrymyyntirepertoaarillaan houkuttele matkustamaan junalla samalla tavalla kuin maholliuus poiketa oikeassa ravintola/baarivaunussa, jossa saa oleskella niin kauan kuin huvittaa.

VR:lle tulee kova urakka pitää matkuatajat rantaradan junissa kun viimeinen puuttuva pala moottoritiestä Helsingin ja Turun välillä valmistuu tämän vuoden marraskuussa. Bussiyhtiöt hiovat miekkojan ja tulevat varmasti aloittamaan ensi vuoden alusta kampanjan jossa kilpaillaan junien kanssa konseptilla jossa on yhtä hyvät palvelut kuin IC2-junissa, matka on yhtä nopea päätepisteiden välillä ja ennenkaikkea halvempi!

t. Rainer
 
Vai osaako joku sanoa jonkun parmman selityksen tälle asiakaspalvelukonseptin muutokselle?

Asiakaspalvelukonseptihan on kerrassaan parantunut. Junamatkustaja voi vaihtaa VR:n ylihinnoitellut miedot litkut oyab:sta tai eteläisestä naapuristamme hankittuihin hyöty/kustannussuhteiltaan parempiin tuotteisiin ja WC-tilatkin kuormittuvat tasaisemmin pitkin junaa.
 
Onhan sitä tullu junassa juopoteltua sekä omin että Avecran eväin. Ravintolavaunun muoviset kupit vaan ei oo kaikkein mukavimmat koska muovin maku liukenee mukaan. Mutta linja-autossa ei ole mukava ottaa viinaksia kun WC-tilat ei oo kaikkein parhaimmat.
 
IC2 junissa on tuolin selkänojissa lista kärrystä myytävistä tuotteista. Siinä mainitaan myös alkoholijuomat ja sanotaan että omien juomien juominen on kiellettyä. Onko niin että alkoholilaki kieltää alkoholijuomien nauttimisen joukkoliikennevälineissä?

Mitä seuraa jos konduktööri yllättää matkustajan juomasta omia juomia? Selviääkö siitä kehotuksella pistää pullo pois vai onko tiedossa vakavampia seuraamuksia kuten junasta poisto tai sakkoja (alkoholilain rikkominen ym)?
 
Mitä seuraa jos konduktööri yllättää matkustajan juomasta omia juomia?

Kun matkustin ensimmäistä kertaa pendolinolla Oulusta Helsinkiin (liikennöinti oli vastikään alkanut, olisiko ollut 2001), edessä istuneet joivat omia juomia koko matkan. Pendolino pysähtelee harvakseltaan, joten pulloa ei tarvitse piilottaa montakaan kertaa pitkälläkään matkalla.

1996 lentokoneessa Teneriffalta Vantaalle vieressä istuneet tilasivat (näön vuoksi?) vähän Finnairin juomaa, mutta tyhjensivät paljon enemmän omia pullojaan. Olen saanut vaikutelman, että omia juovia annetaan ilmi vasta sitten, jos heistä on suurta haittaa tai häiriötä. Yleensä henkilökunta ehtii ensin näissä tapauksissa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko niin että alkoholilaki kieltää alkoholijuomien nauttimisen joukkoliikennevälineissä?

Järjestyslaki 4 §:

"Päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa, rajavartiolaissa (578/2005) tarkoitetulla rajanylityspaikalla ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa."

Mitä seuraa jos konduktööri yllättää matkustajan juomasta omia juomia?

Parhaimmillaan voi saada järjestysrikkomuksesta sakkorangaistuksen, jos asia käsitellään tuomioistuimessa. Käytännössä varmaan selviää huomautuksella, jos osaa muuten käyttäytyä korrektisti. Foorumilta löytynee VR:n henkilökuntaa, joka halutessaan voi asiaa tarkentaa.
 
Eilisessä Finnairin koneessa välillä Fortaleza (Brasilia) -Helsinki oli takanani istumassa juurikin moinen tapaus, omaa oluttaan nauttinut herra. Häntä pyydettiin luopumaan itsepalvelusta ja siirtymään palveltuun virvoketarjoiluun. Näin myös tapahtui. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä lopputulemaan.

VR:llä on oikein tavaramerkkimäiseksi tuotteeksi hiottu omakännäyspalvelu ainakin Pohjanmaan radan kaukoliikenteessä. Yhdessä junan vaunuista on valuuttamyymälä mistä saa etanolia maustettuna erilaisiin makuihin mikäli omavalvonta annostelussa pettää ja kaikissa muissa on OPM-tarjoilu. Erityisvaunussa on kellonajasta ja sisustuksesta riippuen tarjolla sirkushuveina mm. ördäystä, jumputusta, pöytälaatikkofilosofointia, tilitystä tai vonkausta. Mahdollisuutta fyysiseen voimannäyttöön tarjotaan myös.
Lisämaksullisemmissa viihdekulkineissa IC ja Pendolino po. tarjontaa on vähäisemmässä määrin mutta ilmeisesti Pendonkaan lisämaksu ei ole riittävä ettei esim. varusmiespakkosyöttö-ördäystä saisi tilatuksi esim. välille Ou-Hki. Mutta mikäs sen mukavampaa kun saa nauttia kilpailuedusta! Sisareni totesikin käytettyään kouluiän kynnyksellä olevia tyttäriään syksyllä tutustumassa tähän hienoon spektaakkeliin yöjunassa tarjoiltuna että heillä lennetään ja autoillaan jatkossa.
 
Viimeksi muokattu:
Asiakaspalvelukonseptihan on kerrassaan parantunut. Junamatkustaja voi vaihtaa VR:n ylihinnoitellut miedot litkut oyab:sta tai eteläisestä naapuristamme hankittuihin hyöty/kustannussuhteiltaan parempiin tuotteisiin ja WC-tilatkin kuormittuvat tasaisemmin pitkin junaa.

Ja kaikkihan tiedämme että hyviin tapoihin kuuluu, että jos aikoo nauttia omista wäkijuomista junassa, niin pitää tarjota myös muille jotka matkustavat samassa hytissä tai istuinryhmässä. ;)

t. Rainer
 
Päihtyneenä matkustaminen on myös numeropohjalta merkittävä kulttuuri-ilmiö, ja julkisissa liikennevälineissä nautittujen tisleiden ja käymistuotteiden osuus valtakunnan absoluuttisesta vuosikulutuksesta on jonkinmoista luokkaa. Tiettävästi Suomen suosituimmassa junassa perjantai-iltapäivisin Helsingistä Pohjanmaalle matkustaa toista tuhatta ihmistä, ja heistä jopa useat sadat jossakin vaiheessa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lipuntarkastuksen sijoittuessa aina matkan alkuvaiheeseen, ei päihtymys pääosin hidasta tarkastustapahtuman edistymistä, mutta kääntäen tarkastustapahtuma hidastaa päihtymistä. Siirtyminen päihteidenanniskelualueelle voi ruuhkaisessa junassa viivästyä konduktöörien rajallisesta määrästä johtuen, ja tämä ajanjakso muodostuu monillakin matkustajilla piinalliseksi osaksi matkaa, sillä kahdesta tavoitteesta: matkan ja päihtymystilan etenemisestä edistyy vain toinen. Tämä muodostaa matkustajan aivojen synapsitoimintaan ristiriitaisen tilan: lipuntarkastusta malttamattomasti odottavalle junan odotusaikana taittamat kilometrit tuntuvat normaalia suuremmilta, ja junan niihin käyttämä aika samanaikaisesti normaalia pitemmältä. Tämän tieteellisen mahdottomuuden aistiminen konkreettisena tuntemuksena voi aiheuttaa paineita, ahdistusta tai jopa hallushinaatioita sekä usein normaalia suurempaa humalahakuisuutta tilanteen lauettua.

Matkalippuja tuskin voi ryhtyä tarkastamaan anniskeluhenkilökunnan toimesta, mutta anniskelutapahtumaa nopeuttaisi, jos junalippua etukäteen ostettaessa valittaisiin myös nautittavien alkoholiannoksien määrä. Tämä voisi useissa tapauksissa kasvattaa nautittujen annosten määrää ainakin yhdellä maksutapahtumaan käytetyn ajan lyhentyessä.
 
Kyllähän tuo IC-myyntikärry on omanlaisensa kummajainen. Sen myötä koko juna on periaatteessa anniskelualuetta, eli oikeastaan siellä saisi oleskellakin vain 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Yhden juoman ostaminen ensimmäiseksi on varmasti hyvinkin tavanomainen ratkaisu, sillä näin käteen saatavaan muoviastiaan on näppärä kaataa jatkoa omasta juoma-arsenaalista. Konduktööri tai kärrymyyjä ei voi mitenkään tuopin sisällöstä päätellä, onko juoma kärrystä ostettua vai mukana tuotua.
Tämä ei ollut toimintaohje, mutta jos joku sen sellaiseksi mieltää, voin vakuuttaa, ettei ole oma keksintö...

Vanha venäläinen sanontahan on, että junamatka ilman vodkaa on teeskentelyä. Se päti Repinissäkin. Vaan tuo pizzamopo kyllä varmaan tuhosi tämänkin kunniakkaan perinteen Suomenliikenteessä tehokkaammin kuin Gorbatshov aikanaan.
 
Tulipa tänään taas todistettua hauska kohtaus päihtyneen vanhan miehen kanssa. Olin tutun kuljettajan kanssa juttelemassa linjalla h76A kun Malmin torin pysäkiltä kyytiin tuli tämä mies, ensiksi sanoi kuljettajalle vain hyvää huomenta ja yritti mennä istumaan, kuljettaja sanoi että näytä lippusi myös, mies meni kortinlukijan luo ja kaivoi taskusta PASSIN jota yritti näyttää kortinlukijalle, kuljettaja yritti selittää tälle että se on passi eikä matkakortti ja kysyi että onko hänellä rahaa tai matkakorttia ja sanoi heti perään että yritäppäs pysyä pystyssä nyt. Seuraavaksi hän yritti räkäpaperilla ja ihmetteli kun ei toiminu, sen jälkeen taas passi uudestaan ja selitti että aikaisemmin se oli toiminut. Loppujen lopuksi kuljettaja sanoi hänelle että menee istumaan tai heittää sen pihalle seuraavalla pysäkillä. Mies tokaisi että on jäämässä muutenkin seuraavalla pysäkillä ja kuljettaja oli vain "Olet aika fiksu mies, viivyttelit että saisit ilmaisen matkan.

Mietin että oliko se niin kännissä ettei tajunnut oikeasti että yritti passia näyttää ja sitten oliko hänellä aikaisemmin ollut matkakortti passin välissä kun kiven kovaa väitti että aikaisemmin oli toiminut. Hauskaa kyllä oli itselläni ja tutullani kuljettajalla, ei siinä kyllä pokka pitänyt :D
 
Kyllähän tuo IC-myyntikärry on omanlaisensa kummajainen. Sen myötä koko juna on periaatteessa anniskelualuetta, eli oikeastaan siellä saisi oleskellakin vain 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä.

Onko näin? Missä §:ssä kielletään alaikäisten oleskelu anniskelualueella – jos tämä pitää paikkansa, niin eikös sitten oikeastaan kaikki ruokaravintolatkin ole K18, Rossoa myöten?
 
Takaisin
Ylös