Viestiketju: Joukkoliikenneaktivismi

Alunperin kirjoittanut kemkim

Yksi keino totutusta poikkeavien ajatusten toteuttamiseen on, että harrastetaan retoriikkaa...

Joka retoriikka ainakin äskeisessä meni jo halpamaiseksi populismiksi. Minkään asian ajamista ei tulisi perustaa todistamattomille premisseille ja puhtaasti omille mielipiteille; sellaiseen turvautuminen on ainoastaan omiaan kertomaan kirjoittajan/puhujan lukija-/kuulijakuntaansa kohtaan tuntemasta halveksunnasta sekä uskosta kuulijakunnan lähdekritiikin puutteeseen - kyllähän tyhmään kansaan uppoaa mikä tahansa.

On yhtä hedelmällistä väittää jonkin puolueen "ottavan köyhiltä ja antavan rikkaille" tai "heikentävän sosiaalietuuksia" kuin keskustatunnelin kannattajien puhua "eurojen karkaamisesta kehille" tai "liikenteen määrän laskemisesta keskustassa" - samoja todistamattomia premissejä ja silkkaa lässynlässyä. Eriävän mielipiteen esittäjien demonisointi ei vähimmässäkään määrin synnytä lukijan/kuulijan uskoa demonisoijan kykyyn argumentoida faktapohjalta.

Minäkö nyt demonisoin keskustatunnelin kannattajia? Eiei, eurothan eivät tutkitusti joukkoliikenneliikekaduilta karkaa sinne "kehille", ja liikenne-ennusteissa ei Helsingin keskustatunnelin presumoidun valmistumisen jälkeen liikenteen määrä ole ainakaan laskusuunnassa.

Tuo hylkeen pointti suostettulasta on täyttä totta. Tämä kuulostaa kieroilulta, mutta ei oikeastaan sitä ole. Pikemminkin kysymys on siitä että esitetään perustelut rauhassa ja ajan kanssa, eli annetaan kohteelle aikaa ymmärtää. Sitten kun hän ymmärtää, niin johtopäätös tulee hänen itsensä suusta. Oivaltamisen iloa ei kannata aliarvioida.

Yksi pulma on se että autoilun ongelmien hahmottaminen on vaikea. Esimerkiksi ruuhkautuminen. Ihmisillä on taipumus ajatella, että kapasiteetti on lineaarista. Jos paistaa kaksi pannullista kananmunia niin siinä kestää kaksi kertaa kauemmin. Mutta ruuhka ei toimi näin, pienikin lisäys voi ruuhkauttaa koko tien. Itse törmäsin samaan ongelmaan selittäessäni mitä tapahtuu kun palvelimen muisti loppuu, herrat johtajat ajattelivat että se vaan hidastuu eli mikä kiire tällä investoinnilla on? Tosiasiassa palvelin kaatuu. Demonstroin tätä sitten kannulla ja vesilasilla, kun tarpeeksi kaataa niin tulvii yli. En tiedä tuliko tyylipisteitä, huumorilla suhtautuivat, mutta ainakin asia meni perille.

Konkreettisena anekdoottina yllämainittu vesilasidemonstraatio on mainio. Se on kuitenkin yksinkertaistava analogia, joka on on hyvä pitää yksinkertaistavana analogiana eikä tosielämänä: perustavanlaatuisena epäkohtana vesidemonstraatiossa voin mainita muistin luonteen, koska se ei ole arkistointitilaa (vesisäiliö, kiintolevyt ja kasetit) vaan työtilaa: työtilaa tarvitaan vähintään niin paljon kuin suurin tarve sille minä tahansa hetkenä on. Jos työtila kuitenkin täyttyy rutiininomaisesti, lisäämällä työtilaa voi tiettyyn rajaan asti tehostaa tai mahdollistaa toimintaa, mutta oikea ratkaisu on pitää työtilaa siistinä jotta työnteko voi jatkua ilman katkoksia.

Vesianalogiana kyse olisi jonkinlaisesta kraanallisesta säiliöstä, jonne tulee koko ajan vettä ja kraanasta lähtee koko ajan vettä; jos säiliö täyttyy, katastrofia voi viivyttää kasvattamalla säiliötä mutta oikea ratkaisu on virittää kraanaa vastaamaan veden syöttöä. Serverille kysymys olisi järjestelmän korjaamisesta tehokkaammaksi ja/tai metsästämällä siitä muistivuotoja.

Olen harratanut otsikon asiaa 1980-luvulta, yli 20 vuotta. Olen sinä aikana mielestäni oppinut jotain vaikuttamisesta.

Tärkeintä minusta on tunnistaa todelliset päättäjät sekä heidän vaikuttimensa. Sitten on keksittävä, millä perustein päättäjän saa päättämään toisin, siis siten kun itse haluaa. Sitten on vielä päästävä kontaktiin päättäjän kanssa ja taivuteltava hänet omalle kannalle.

Mikään noista ei ole helppoa. Päättäjiä on vaikea löytää, vielä vaikeampaa on ymmärtää heidän kantansa syitä. Periaatteellisista syistä voi olla, että on mahdotonta keksiä perusteita, jotka päättäjän näkemystä muuttaisivat. Erityisesti silloin, jos päättäjän arvomaailma on täysin toinen. Arvojen muuttaminen nimittäin on todella vaikeata.

Päättäjän taivuttelu on ehkä helpoin osa – ellei päättäjä todellakin ole ns. yleinen mielipide. Jos pättäjä on yksi henkilö – kuten usein onkin – ymmärtävä ja kunnioitava suhtautuminen ja päättäjän osaan asettuminen auttavat luomaan luottamuksellisen keskusteluyhteyden. Kysytään siis ”vain” hyviä vuorovaikutustaitoja.

Käytännössä sanoisin niin, että yksin on mahdoton päästä eteenpäin. Sekä siksi, että kaikkea vaikuttamiseen vaadittavaa ei ehkä löydy yhdestä henkilöstä, kuin myös siksi, että asian uskottavuus kasvaa siitä, että sillä on enemmän kuin yksi kannattaja.

Todelliset ja muodolliset päättäjät ovat aivan eri asiat. Siksi aktivistin on oltava valmis toimiman kaikilla rintamilla. Valitettavasti se voi heikentää mahdollisuuksia menestyä jollain yksittäisellä rintamalla. Esimerkiksi siksi, että jos hankkiutuu politiikkaan, siellä on aina väärässä ryhmässä muihin ryhmiin nähden. Politiikka ja asiantuntemus nähdään usein vastakohtina, joten siinäkin on aina väärässä ryhmässä toiseen nähden.

Mutta silti voi onnistua! Esimerkiksi siksi, että on viisasta keskittyä sellaisiin asioihin, jotka pitää tärkeimpinä ja toimia sitten niiden mukaan olematta murehtimatta sitä, että kaikkien asioiden edistäminen ei ole mahdollista. Sillä ei se olisi mahdollista missään tapauksessa kumminkaan.

Antero