Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Näytetään tulokset 16-23/23

Viestiketju: UITP:n maailmankongressi 2007

  1. #16
    Tunnistettu jäsen Compact avatar
    Liittynyt
    20.07.2005
    Viestejä
    2222

    oletus Vs: Paikallisliikennepäivät 2007

    Lainaus Alunperin kirjoittanut bussifriikki Näytä viesti
    Tämä lienee mitä suurimmassa määrin nk. "tyhmä" kysymys
    Onhan näyttelyssä tietysti esillä busseja ja niissä voi, tai pitääkin, käydä kunnolla sisällä. Sehän on näyttelyn perimmäinen ideakin, että siellä annetaan kunnolla mahdollisuus tutustua uutuuksiin. Ja kyseinen päivä on nimenomaan liikenneharrastajien tutustumispäivä! Ns. liikennealan ammattilaiset ovat näyttelyn siinä vaiheessa jo nähneet.

    Viimeksi kun Helsingissä järjestettiin UITP:n maailmankongressi 1979, kuten monet meistä muistamme, näyttelyn kaukaisimmat uutuusbussit olivat mosambikilaisia tms., mutta mustasta Afrikasta kuitenkin. UITP:n näyttelyt kun ovat koko maailman kohtauspaikka.

    Ja on siellä Messukeskuksessa esillä nyt yksi oikea raitiovaunukin

    Kenties monenmoisia raitiovaunutehtailijoitakin on esillä infoständeineen, sillä täällähän koetetaan saada niitä esille asiasta tietämättömille. UITP-näyttely ei siis suinkaan ole mikään ulkomaisten toiminimien yritys myydä jotain Suomeen, vaan nimenomaan kansainvälinen katsaus siitä missä nyt mennään ja foorumi lähinnä ulkomaisilta valmistajilta ulkomaisille liikenteenharjoittajille. Toivottavasti joku kotimainenkin päättäjä löytäisi pääkoppaansa jotain uutta virtaa näyttelystä.

  2. #17
    trumanb avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    149

    oletus Vs: UITP 2007

    Kun kerran torstaina tuonne on vapaa pääsy kaikilta, niin osaisiko kukaan kertoa ystävällisesti, että mihin kellonaikaan se on avoinna?

  3. #18
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7460

    oletus Vs: UITP 2007

    Lainaus Alunperin kirjoittanut trumanb Näytä viesti
    Kun kerran torstaina tuonne on vapaa pääsy kaikilta, niin osaisiko kukaan kertoa ystävällisesti, että mihin kellonaikaan se on avoinna?
    UITP:n webbisivut tietävät: http://www.uitp.com/Helsinki2007/exh...n/pratical.cfm

  4. #19
    Aleksi.K avatar
    Liittynyt
    27.04.2006
    Sijainti
    Leppävaara
    Viestejä
    2697

    oletus Vs: UITP 2007

    Koskahan tuo sitten on? Ehtiikö ensi viikonloppuna? Näet kun olen koko foorumin jäsenten iloksi Virossa ensi viikolla..
    Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.

  5. #20
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    477

    oletus Vs: UITP 2007

    Lainaus Alunperin kirjoittanut SD202 Näytä viesti
    Minun nähdäkseni linjalla 7A/7B ei tänään mitään muuta ollutkaan ajossa kuin Variotrameja. Onkohan huomenna alkavalla eräällä kongressilla mitään tekemistä asian kanssa?
    Roomassa 2005 pidetyn kongressin yhteydessä ei Rooman joukkoliikenteestä vastaava ATAC ollut panostanut mitenkään erityisesti tavalliseen joukkoliikenteeseen. Kongressivieraita kuljetettiin laajamittaisilla tilausajoilla, joissa käytettiin kaupunkiin juuri hankittuja MB Citaro -linja-autoja.

    Sen sijaan ne kongressivieraat, jotka kulkivat tavallisten kansalaisten seassa julkisilla, saivat kokea todellisen roomalaisen liikenteen arjen. Eräänkin näyttelypäivän päätteeksi messukeskuksen ohitse kulkevan bussilinjan kyytiin ahtautui koko joukko kongressiväkeä. Matkaa tehtiin ruuhkassa madellen ja lopulta linja-auto särkyi kesken matkan.

    Toivottavasti Helsinkiin vieraiksi tulleet eivät joudu todistamaan laadukkaiden matalalattiaratikoidemme huonointa hetkeä, vaan saavat nauttia lämpiminä kevätpäivinä varta vasten heidän vuokseen seiskoille tuoduista ilmastoiduista esteettömistä ratikoista.
    --
    Lauri Räty

  6. #21
    Tunnistettu jäsen 339-DF avatar
    Liittynyt
    08.08.2005
    Viestejä
    7967

    oletus Vs: UITP 2007

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Lauri Räty Näytä viesti
    Toivottavasti Helsinkiin vieraiksi tulleet eivät joudu todistamaan laadukkaiden matalalattiaratikoidemme huonointa hetkeä, vaan saavat nauttia lämpiminä kevätpäivinä varta vasten heidän vuokseen seiskoille tuoduista ilmastoiduista esteettömistä ratikoista.
    Kyllä siellä jo tänään ehdittiin yksi viallinen Vauriotram vaihtamaan toiseen kesken päivän

  7. #22
    NS
    NS ei ole kirjautuneena
    NS avatar
    Liittynyt
    26.01.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    398

    oletus Vs: UITP 2007

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 339-DF Näytä viesti
    Kyllä siellä jo tänään ehdittiin yksi viallinen Vauriotram vaihtamaan toiseen kesken päivän
    Taisi olla 240 -> 205.

  8. #23
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: UITP 2007

    Latasiko kukaan messujen VTT:n osastolta KAMO-mobiiliopasta? Mitenkäs tuo toimii? Olisin itsekin kiinnostunut saamaan tuollaisen matkapuhelimeeni, jotta voisin antaa kehitysehdotuksia. Toivottavasti sen voisi vielä jostain saada.

    Tässä on nettisivu kiinnostuneille:
    http://www.vtt.fi/uutta/2007/20070521.jsp
    Yöbussissa on tunnelmaa

Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12

Vastaavia viestiketjuja

  1. Valokuvia UITP:n joukkoliikennenäyttelystä Wienistä 2009
    kirjoittanut Lauri Räty foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 08.07.2009, 21:11
  2. YTV:n ja HKL:n joululiikenne 2007 ja vuodenvaihde 2007/08
    kirjoittanut Resiina foorumissa HSL-alueen paikallisliikenne
    Vastauksia: 7
    Viimeisin viesti: 24.12.2007, 14:25
  3. Vastauksia: 14
    Viimeisin viesti: 01.06.2007, 09:40

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •