Autoverotukseen muutoksia?

Niin kauan kuin Venäjälle on viisumipakko bensaturismi ei ole merkittävää. Jos liikennettä halutaan verottaa puhtaasti kilometrikohtaisesti polttoainevero on tehokas väline.
Viisumipakko ei itse asiassa ole estävä syy vaan rajanylityksen hitaus. Minullakin on ollut vuosiviisumi voimassa lähes yhtäjaksoisesti lokakuusta 2003 viime huhtikuuhun, enkä ole suurta vetoa bensaturismiin tuntenut huolimatta siitä, että olen asunutkin Lappeenrannassa rajan tuntumassa. Vuosiviisumin saa rajan kaupungeista yleisesti 85 eurolla. Bensiinin hinta esim. Viipurissa on tyypillisesti ollut noin puolet Suomen hinnoista.

Jos kaikki menee oikein hyvin, Suomesta tuleva pääsee Venäjän tullin läpi noin 15-20 minuutissa, mutta hyvin helposti aikaa menee yli puoli tuntia, tunti tai vielä enemmän. Talouskriisi on saattanut vähentää kulkijoita sen verran, että järkyttävän pitkiä odotusaikoja ei välttämättä enää esiinny.

Jos esim. Lappeenrannasta lähtee käymään Venäjän puolella tankkaamassa, kyllä siihen helposti kaksi tuntia aikaa menee. Toki tämä sopii varmaan ihmisille, joilla ei ole sinä aikana parempaakaan tekemistä ja jotka eivät laske hintaa reissuun kuluvalle ajalle.
 
Edellä kaivattuja mm. valtakunnan eri osissa tapahtuvia verorasituksen differointeja varten löytyi varsin nopeasti työkalu; Kuntaliiton Kietäväinen haluaa kunnat polttoaineveroa saamaan;
http://www.kaleva.fi/plus/juttu796962_page0.htm

Tiedä sitten miten asia käytännössä mahtaisi sujua ja tavoitteitaan palvella kun nyt näyttää olevan niin että kovin kunnallisverorasitus on esim. Kainuussa ja Lapissa kun taas esim. pk-seudulla verotetaan suomalaisittain maltillisesti.
Tuntuisi että tässä ei tapahtuisi muuta kuin että kuntien kyvyttömyyttä taloudenpitoon paikattaisiin yhdellä verotulolla lisää ja vero kasvaisi jälleen suurimmaksi siellä missä etäisyydetkin ovat suurimmat. Polttoaineveron tuloutuksen osalta kyse lieneekin vain ajatuksesta päästä haaskalle eikä niinkään että veronsaajan muutoksella olisi mitään markkinaa tai ihmisten käyttäytymistä ohjaavaa vaikutusta tai edes pyrkimystä siihen.
Samahan voitaisiin tehdä jo nyt kaavamonopolien luovuttaessa maata käytettäväksi polttoaineen jakeluaseman tarpeisiin mikäli haluttaisiin. Se olisi suora tulonsiirto polttoaineyhtiöiltä ja siten autoilijoilta kunnille.

Polttoaineen tasahintajärjestelmä ei ehkä ollutkaan niin kökkö idea?
Sen lisäksi kai sitten muutettaisiin liikennevakuutus pois lv-poolilta olemaan valtiollinen. Siinähän se tasautuu kuin polttoaineen hintakin.
 
Kuntaliiton Kietäväinen haluaa kunnat polttoaineveroa saamaan
Jos kunnat saisivat polttoaineveroa niin se ei ainakaan motivoisi kuntaa parantamaan joukkoliikenteen edellytyksiä. Luulen että autottomien elämä kävisi entistä vaikeammaksi kun kunnat alkaisivat kaavoittaa entistä enemmän autojen ehdoilla verotulojen vuoksi.
 
Polttoaineen tasahintajärjestelmä ei ehkä ollutkaan niin kökkö idea?
Sen lisäksi kai sitten muutettaisiin liikennevakuutus pois lv-poolilta olemaan valtiollinen. Siinähän se tasautuu kuin polttoaineen hintakin.

Lain vaatimat liikennevakuutukset voi pitää vakuuttajilla kuten nykyään, mutta vaatimuksiin lienee asianmukaista lisätä vakuutuskustannusten (merkittävä?) riippuvuus kilometrimäärästä.
 
Takaisin
Ylös