Tyhjäkäynti

Mikä on mielestäsi maksimi tyhjäkäyttöaika?


  • Äänestäjiä yhteensä
    73

TEP70

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
25 Heinäkuu 2005
Viestit
1,382
Seurasin tässä eräänä päivänä Lappeenrannassa omaa bussiani odotellessani, kuinka toisen linjan autolle jäi taukoa keskustaan 20 minuuttia ja auto kävi koko sen ajan. En tiedä, olenko tavallista vihreämmin ajatteleva kuljettaja, mutta minusta 20 minuutin tyhjäkäyttö on jo melko piittaamatonta toimintaa. Etenkin kesällä, kun lämpötilan kanssakaan ei luulisi olevan ongelmia. Ja kai tuo nyt näkyy jo polttoaineenkulutuksessakin, jos auto A sammutetaan taukojen ajaksi ja auto B käy koko päivän. Itse annan moottorin käydä hetken (alle minuutin) pysähtymisen jälkeen, että lämmöt tasaantuvat ja sammutan sen sitten. Paikallisliikenteessä ei nyt muutenkaan tarvitse yleensä ajaa pakoputki punaisena.
 
Nykyaikaisen dieselmoottorin pitäisi kestää sammuttaminen ja käynnistäminen. Arvelen, että jotkin bussit jätetään tyhjäkäynnille sen vuoksi, että paineilmalaitteet vuotavat. Tyhjäkäynnin vaihtoehtona on moottorin huudattaminen, että saadaan paineet nostetuksi ja jarrut toimimaan. Ei ole mukavaa sekään, mutta kysehän onkin autossa olevasta viasta.

Antero
 
Kymmeniä minuutteja kestävän tyhjäkäynnin syynä on yleensä latausvika, jonka vuoksi autoa ei sammuteta vaan yritetään päästä jollain tapaa "ontuen" maaliin tai kotiin vuororikon välttämiseksi.
 
Kinmo sanoi:
Kymmeniä minuutteja kestävän tyhjäkäynnin syynä on yleensä latausvika, jonka vuoksi autoa ei sammuteta vaan yritetään päästä jollain tapaa "ontuen" maaliin tai kotiin vuororikon välttämiseksi.
Niin, mutta nykyisissä EDC-moottoreissa tästäkin on enemämän haittaa kuin hyötyä. EDC-koneiset autot kun sammuu kuin saunalyhdyt, kun sähkö loppuu, eli parempi sammuttaa moottori, katkaista päävirta ja mieluiten irroittaa akunkenkä, niin virrankulutus on nolla, tyhjäkäynnillä se taas on jokseenkin merkittävä. Tietysti paras mahdollinen ratkaisu heti latausongelman ilmettyä EDC-autossa, on lähteä -jos vaan mahdollista- heti painelemaan kohti lähintä varikkoa.
Huoltomiehetkin pysyy paljon iloisempina, kun saavat tehdä remontit varikolla, nosturilla tai huoltokuilulla, eikä maantien reunassa loskakasassa selällään auton alla.
 
Totta, mutta voi myös päästä maaliin kuivin jaloin.
 
TEP70 sanoi:
Paikallisliikenteessä ei nyt muutenkaan tarvitse yleensä ajaa pakoputki punaisena.
Paikallisliikenteessä suurempi ongelma on, varsinkin talvella akkujen rasitus. Ajetaan lyhyt pätkä ja seistään 5 minuuttia sisävalot, taukopumppu/webasto päällä ja taas ajetaan lyhyt pätkä..Saattaapi äkkiä loppua virta akuista ja sitten ollaan ihmeissään kun ei auto lähde enää käyntiin :(
 
Tämä aihe ei Suomessa ole mielipidekysymys.

Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257 sanoi:
1. Moottorikäyttöisen ajoneuvon seistessä muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi ei ajoneuvon moottoria saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Lämpötilan ollessa alle -15°C saa moottoria ennen ajoon lähtemistä kuitenkin käyttää enintään neljä minuuttia.
Ja rangaistuksena on:

Laki pysäköintivirhemaksusta 3.4.1970/248 sanoi:
Pysäköintivirhemaksu määrätään myös ympäristönsuojelulain (86/2000) tai tieliikennelain (267/1981) nojalla annettujen moottorikäyttöisen ajoneuvon tarpeetonta joutokäyntiä koskevien kieltojen ja rajoitusten rikkomisesta.
Toki ammattiliikenteessä voi olla joitain em. kaltaisia syitä, jotka tyhjäkäyntiin oikeuttaisivat, mutta yhtä kaikki, laitonta se joka tapauksessa on.
 
Talvella annan auton käydä joskus pitkäänkin, riippuen paikasta ja lämpötilasta. Webastot toimii missä sattuu toimimaan ja autossa tulee äkkiä kylmä :( Lämpösillä ilmoilla jos on yli 2min tauko sammutan auton.
 
Seurasin tässä eräänä päivänä Lappeenrannassa omaa bussiani odotellessani, kuinka toisen linjan autolle jäi taukoa keskustaan 20 minuuttia ja auto kävi koko sen ajan. En tiedä, olenko tavallista vihreämmin ajatteleva kuljettaja, mutta minusta 20 minuutin tyhjäkäyttö on jo melko piittaamatonta toimintaa. Etenkin kesällä, kun lämpötilan kanssakaan ei luulisi olevan ongelmia.

Minä laitoin äänestykseen 1-2 minuuttia,se on minusta sopiva aika seisoa moottori päällä.Arvelisin että kyseessä on vanha Säffle,jonka käynnistäminen on lähes aina yhtä hirveää kuultavaa.Varsinkin talvella.
 
Meninpä tässä Forssan ohi bussilla. Aikaa Forssaan jäi yli kymmenen minuuttia, rahastaja ja kuljettaja lähtivät kahville. Auto kävi koko pysähdyksen ajan.

Hyvä dieselpolttonesteen hinta saadaan sillä, kun nostetaan veroa pikkuhiljaa siihen asti, kunnes linja-autot sammuvat bussiasemilla, rekat yöllä huoltoasemien pihoilla ja taksit lentoaseman odotusalueella. Muuten kuljetusala on aika jäävi vikisemään naftan korkeasta hinnasta.

Vekka Liikenteen joku johtaja (Vekka) sai sakkoa annettuaan käskyn käyttää autoja talvella varikolla. Asiasta oli ensin meininki valittaa Linja-autoliiton kanssa. Kuitenkin jäi valittamatta.

Kun menin töihin linja-autoyritykseen, sanottiin, että auto sammutetaan aina. Nykyään ympäristöarvot lasketaan sen verran korkealle ja joukkoliikenne koittaa ratsastaa niillä arvoilla, että on vaan pakko asettaa vähäinen tyhjäkäynti esim. matkustamon lämpimyden edelle. Itse ainakin uskallan sanoa iltapäivällä matkustajille kylmässä autossa pitäneeni pitkän tauon. Voin myös kertoa, ettei auto lämpiä kahdessa minuutissa.

Eräs työkaveri kerran antoi vinkin hyvästä parkkipaikasta, missä autoa voi käyttää koko kahden tunnin tauon kenenkään huomaamatta. En ymmärrä.
 
Kaupunki liikenteessä pidän itse talvella 5min tauoilla auton käynnissä, mutta kesällä sammutan minuutinkin ajaksikin. Poikkeuksena on kaasubussit joita pakkasilla en sammuta edes 10min ajaksi koska niitten käynnistyminen uudestaan on henkimaailman asioita ja sen olen saanut kokea muutamia kertoja kun alkuaikoina sammutin 5min takia niin lähtöjä jäi sen takia ajamatta tai sain käyntiin myöhässä. mutta eihän kaasubussit ole niin saastuttavia :smile:
 
Tyhjäkäyntisäännöistä ei välitetä yhtään mitään ja autot seisovat taukojen ajat aina moottori käynnissä. Kun pääkaupunkiseudulla laiturissa tyhjäkäyttö on melko harvinaista, täällä moottorin sammuttaminen on äärimmäisen harvinaista. Luulisi, että näkyy jo polttoaineen kulutuksessa, kun kaikki autot käyvät koko päivän siitä lähtien kun ne hallilta aamulla lähtevät. Moottori sammuu vasta, kun auto palaa illalla omaan parkkiruutuunsa. :evil:

Nyt olisi korkea aika alkaa noudattamaan tyhjäkäyntisäännöksiä. Maine ei ainakaan enää tästä voi huonontua.

Hyvä dieselpolttonesteen hinta saadaan sillä, kun nostetaan veroa pikkuhiljaa siihen asti, kunnes linja-autot sammuvat bussiasemilla, rekat yöllä huoltoasemien pihoilla ja taksit lentoaseman odotusalueella. Muuten kuljetusala on aika jäävi vikisemään naftan korkeasta hinnasta.

Ehkä polttoaineen hinta on nyt ylittänyt kipurajan. Nimittäin tänä kesänä Lappeenrannan paikallisbussit sammutetaan päätepysäkeillä. Aikaisemmin luulin, ettei polttoaineen hinta vaikuta bussien tyhjäkäyntiin vaan tyhjäkäynti tulisi matkustajien ja veronmaksajien maksettavaksi.
 
Vastasin 5 minuuttia, koska pakkastalvella pätkäajossa (lyhyillä linjoilla = alle 20 min/sivu) nykyisten linja-autojen sähköjärjestelmä ei pitkän päälle oikein tahdo kestää montaa kymmentä käynnistystä per päivä. Helpommilla keleillä ja pidemmillä linjoilla toki riittää huomattavasti vähempikin aika, tälläkin viikolla (lähes +20 astetta lämmintä ja poutaa) käynnistin auton vasta noin puoli minuuttia ennen lähtöä.

MANnin uudemmista kaasuautoista on kylläkin huomattu, että jos kuuman moottorin sammuttaa heti päätepysäkille saavuttua, voi uudelleenkäynnistys olla mahdoton ennen koneen jäähtymistä (lieneekö tyyppivika?). Tähän auttaa minuutin parin tyhjäkäynti n. 1000 rpm kierroksilla ennen moottorin sammuttamista jolloin kone jäähtyy riittävästi.

Nuo surullisenkuuluisat Volvon kaasumoottorit ovat aiheuttaneet monille kuljettajille harmia, varsinkin jos ei tiedä kaikkia niksejä ja vippaskonsteja. Siinä mielessä ymmärrän, että niitä ei mielellään sammuttaisi; toisaalta näin yleisesti kuljettajien pitäisi oma-aloitteisemmin perehtyä työkalunsa sielunelämään, ettei heti mene sormi suuhun kun auto "kiukuttelee".
 
Kyllä alkaa ottaa ihan todenteolla kupoliin H43:n kuljettajat jotka tyhjäkäyvät ihan pokkana 10min putkeen päättärillä-keskellä kesää! HelBin vastaus on että "emme me voi kuljettajillemme mitään" :O Ja käypä _ystävällisesti_ huomauttamassa asiasta kuljettajalle-tulee melkein turpaan.

Tervetuloa tyhjäkäyvät kuljettaja yrittämään nukkumista meidän makuuhuoneessa ja tippuneiden taulujen ripustustalkoisiinkin saa ilmoittautua, kiitos.
 
Nuo surullisenkuuluisat Volvon kaasumoottorit ovat aiheuttaneet monille kuljettajille harmia, varsinkin jos ei tiedä kaikkia niksejä ja vippaskonsteja. Siinä mielessä ymmärrän, että niitä ei mielellään sammuttaisi; toisaalta näin yleisesti kuljettajien pitäisi oma-aloitteisemmin perehtyä työkalunsa sielunelämään, ettei heti mene sormi suuhun kun auto "kiukuttelee".

Millaisia niksejä? ;)
 
Takaisin
Ylös