Kunnalliset liikennelaitokset ja -yhtiöt

Liittynyt
22 Lokakuu 2005
Viestit
3,370
Suomessa on ollut neljä kunnallista liikennelaitosta: Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Enossa(!), joista kaksi (Helsingin kaupungin HKL-liikelaitos ja Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos) on yhä toiminnassa liikelaitosmuodossa.

Enon liikennelaitos lakkautettiin 2005 ja kalusto käsittääkseni myytiin pois. Turun kaupungin liikennelaitos on tämän vuoden alusta ollut Turun Kaupunkiliikenne Oy. Tampereen kaupungin liikennelaitoksesta erotettiin 2006 liikenteen suunnittelu ja tilaaminen viranomaistoiminnaksi ja liikennelaitoksen nimi muuttui tämän vuoden alusta. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussioperointi yhtiöitettiin vuoden 2005 alusta Helsingin Bussiliikenne Oy:ksi. Myös Porin kaupunki omistaa kunnallisen liikenneyhtiön, Porin Linjat Oy:n.

Onko ollut muitakin kunnallisia liikenneyhtiöitä tai suunnitelmia kunnallisiksi liikennelaitoksiksi?
 
Onko ollut muitakin kunnallisia liikenneyhtiöitä tai suunnitelmia kunnallisiksi liikennelaitoksiksi?

Vantaan Liikenne Oy oli vuosina 1975 - 1994 Vantaan kaupungin omistuksessa. Vantaan Liikenne Oy osti vuonna 1980 Hämeenkylän Liikenne Oy:n, vuonna 1985 Friherssin Auto Oy:n ja Vantaan Linja Oy:n sekä vuonna 1991 Hakunilan Liikenne Oy:n, Sirolan Liikenne Oy:n, Variston Linja Oy:n sekä Oy Sipoon Liikenne - Sibbo Trafik Ab:n. Nämä kaikki olivat siten Vantaan kaupungin omistuksessa. Hämeenkylän Liikenne fuusioitiin emoyhtiöön vuonna 1981 sekä Friherssin Auto ja Vantaan Linja vuonna 1993. Sipoon Liikenteestä tuli kaiketi jo Vantaan Liikenteen aikoina Aurinkobussit Oy. Vantaan Liikenne -konserni myytiin Linjebussille vuonna 1994.

Espoon kaupunki osti Paikallislinjat Oy:n vuonna 1978 ja Espoon Auton sekä sen tytäryhtiön Juhanilan Linjan vuonna 1986. Juhanilan Linja fuusioitiin Espoon Autoon vuonna 1987 ja Espoon Auto ja Paikallislinjat fuusioitiin vuonna 1990. Espoon Auto myytiin Stagecoachille vuonna 1995.

Helsingin kaupunki osti vuonna 1973 Suomen Turistiauto Oy:n ja Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy:n. Nämä fuusioitiin vuonna 1980. STA osti Laurilan Linjan vuonna 1990, joka toimi sittemmin nimellä Pääkaupunkiseudun Linjaliikenne vuoteen 2002 asti. Vuoden 2005 alussa HKL-Bussiliikenne fuusioitiin STA:han ja muodostui Helsingin Bussiliikenne Oy.

Jyväskylässäkin taisi olla suunnitelmia hankkia Jyväskylän Liikenne Oy kaupungin omistukseen, mutta suunnitelma ei syystä tai toisesta toteutunut ja ARE-yhtymä myikin JL:n Koiviston Autolle.
 
Suomessa on ollut neljä kunnallista liikennelaitosta: Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Enossa(!), joista kaksi (Helsingin kaupungin HKL-liikelaitos ja Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos) on yhä toiminnassa liikelaitosmuodossa.

Enon liikennelaitos lakkautettiin 2005 ja kalusto käsittääkseni myytiin pois. Turun kaupungin liikennelaitos on tämän vuoden alusta ollut Turun Kaupunkiliikenne Oy. Tampereen kaupungin liikennelaitoksesta erotettiin 2006 liikenteen suunnittelu ja tilaaminen viranomaistoiminnaksi ja liikennelaitoksen nimi muuttui tämän vuoden alusta. Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussioperointi yhtiöitettiin vuoden 2005 alusta Helsingin Bussiliikenne Oy:ksi. Myös Porin kaupunki omistaa kunnallisen liikenneyhtiön, Porin Linjat Oy:n.

Onko ollut muitakin kunnallisia liikenneyhtiöitä tai suunnitelmia kunnallisiksi liikennelaitoksiksi?
Maintsit aivan oikein Porin Linjat Oy:n yhtenä kunnallisena liikenneosakeyhtiönä. Yhtiö saatiin aikaan, kun Vähärauman Linja-auto Oy sekä Jussilan Autoliike Oy:n kalusto ja liikenne olivat siirtyneet Porin kaupungille vuoden 1976 kuluessa. Jo paljon aiemmin, eli 1950-luvulla, Porissa oli tehty selvityksiä joukkoliikenteen järjestämisestä. Jo niissä mainittiin yhtenä vaihtoehtona liikenteen kunnallistaminen ja organisaatiomahdollisuutena myös kunnallinen liikennelaitos. 1950-luvun selvityksissä muuten päädyttiin ajatukseen, että joukkoliikenteen tulisi perustua linja-autoihin, ei raitiovaunuihin eikä johdinautoihin.

Miskan lista on sisällöltään oikea, paitsi vuonna 1994 Vanhankylän Linja Oy ja Auto-Arvela (tämä kokonaisuus toiminimenään TransBus) myytiin Ruotsin valtion omistamalle Swebusille. Melko pian Swebusin isäntä kyllä vaihtui, mutta ei vielä kaudella 1994 - 95. Vuonna 1995, kuten Miska mainitsi, Swebus Finland tuli Espoon Auton isännäksi.
 
Historiasta löytyy kunnallisia yrityksiä ainakin Säkkijärven kunta, joka liikennöi 1924 - 1945, liikennettä jatkoi joku autoprikaati. Taipalsaaren kunta harjoitti liikennettä 1943 - 1950, jonka jälkeen liikennöitsijäksi tuli Toimi Vento. Myöhemmällä ajalla ainakin Oulun kaupungilla ja Utajärven kunnalla on ollut oma bussi koululaisajoa varten. Yksi kuntainliittokin löytyy, nimittäin Halikon sairaala, alunperin Halikon piirimielisairaala, välillä Halikon piirisairaala, joka liikennöi 1934 - 1977, jonka jälkeen Vainio jatkoi liikennöintiä.
 
Onko ollut muitakin kunnallisia liikenneyhtiöitä tai suunnitelmia kunnallisiksi liikennelaitoksiksi?

Eikö muuten HKL (tai kaupungin jokin muu laitos) omistanut alunperin Suomenlinnan ja Korkeasaaren lautatkin, mutta sittemmin myi lauttaliikennetoiminnot kokonaan Sun Lines ? -varustamolle?

t. Rainer
 
Eikö muuten HKL (tai kaupungin jokin muu laitos) omistanut alunperin Suomenlinnan ja Korkeasaaren lautatkin, mutta sittemmin myi lauttaliikennetoiminnot kokonaan Sun Lines ? -varustamolle?
Eikö se ole niin, että Helsinki ja valtio omistavat puoleksi Suomenlinnan Liikenne Oy:n, joka on liikennöitsijä.
SLL omista kaksi lauttaa ja Sun Lines ajaa alihankintana kahdella lautalla.
Ennen Suomenlinna ykkösen tuloa liikenettä hoiti Varuskunnan Laivaliikenne, siis armeijan yksikkö.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Yksi kuntainliittokin löytyy, nimittäin Halikon sairaala, alunperin Halikon piirimielisairaala, välillä Halikon piirisairaala, joka liikennöi 1934 - 1977, jonka jälkeen Vainio jatkoi liikennöintiä.

Eikös Halikon sairaala liikennöinyt Salo - Halikon sairaala -reittiään pidempäänkin? Viimeisin auto oli SLHS:n kuvastossakin esiintynyt TPR-857 Volvo B57 Delta 200 vuodelta 1981. Bussidatan listan mukaan auto olisi siirtynyt yksityiselle vuonna 1992.
 
Eikö muuten HKL (tai kaupungin jokin muu laitos) omistanut alunperin Suomenlinnan ja Korkeasaaren lautatkin, mutta sittemmin myi lauttaliikennetoiminnot kokonaan Sun Lines ? -varustamolle?

Täsmennetään vielä, että Suomenlinnan Liikenne Oy:n toisen puoliskon omistaa suoraan Helsingin kaupunki, ei HKL. Mikähän "rahatoimikamari" käyttää siellä äänivaltaa?

Korkeasaaren liikenne oli aikoinaan HKL:n omaa liikennettä. Ennenkuin 50-luvun alussa valmistui moottorilautta M/F Korkeasaari, liikenne hoidettiin S/S J.L.Runebergillä, joka oli siis liikennelaitoksen ikioma höyrylaiva. Mukava lisä ratikoiden ja bussien joukossa! Nykyäänhän paatti on yksityisen varustamon omistama ja purjehtii lähinnä Helsingin-Porvoon välillä - ja on dieselöity.

Sitä en vielä tiedä, että mikä varustamo purjehti ennen liikennelaitosta Pohjoissatamasta Korkeasaareen. Sinnehän kuljettiin ennen HKL:ää pienillä höyrylautoilla, sluupeilla, samantapaisilla kuin aikoinaan Tukholmassa Djurgårdsfärjanin linjalla.

Ja vielä noista kaupunkien vesiliikenteistä: Turussa Förin omistaa ja liikennöi kaupunki. Porissa oli samanlainen ilmainen Kokemäenjoen ylittävä lautta Etelärannasta Kirjurinluodolle ennenkuin rakennettiin silta joku vuosikymmen sitten. Tornionjoen ylittävää siltaa ennen (asemalta kaupungille) liikennöitiin myös lautalla. Sen omisti puolestaan VR.
 
Viimeksi muokattu:
Porissa oli samanlainen ilmainen Kokemäenjoen ylittävä lautta Etelärannasta Kirjurinluodolle ennenkuin rakennettiin silta joku vuosikymmen sitten.
Silta Kirjurinluotoon (huom. sisäinen paikallissija) valmistui itse asiassa vuonna 1973. Avoveden aikaan Kirjuriin on ollut käytössä myös erilaisia ei-kiinteitä siltoja. Compactin tarkoittama lossi oli moottoroitu. Lossimaksua lienee peritty vain talvikaudella (olen matkustanut ko. lossilla niin että maksu on peritty). Tikkulan ja Hevosluodon välillä oli myös aikanaan samankaltainen, mutta kevyt käsikäyttöinen lossi.
 
Täsmennetään vielä, että Suomenlinnan Liikenne Oy:n toisen puoliskon omistaa suoraan Helsingin kaupunki, ei HKL. Mikähän "rahatoimikamari" käyttää siellä äänivaltaa?
Yhtiökokouksissa Hallintokeskuksen oikeuspalvelut.
 
Herra Miskan tieto on varmaan oikea, itse katsoin hätäisesti SLHS:n liikennöitsijäluettelosta mainitsemani vuosiluvun tarkistamatta ja miettimättä sen enempää. Valitettavasti olen nyt viikonlopun vietossa Haminassa ja lähdemateriaalini on Hesassa, mutta jos saan sunnuntai-iltana uutta tietoa niin palaan asiaan. Kunnallisista liikenneyrityksistä voisi mainita Viipurin raitiovaunut, jos oikein muistan, niin kaupungin sähkölaitos oli operaattori.
 
Ja vielä noista kaupunkien vesiliikenteistä...
Jäi mainitsematta, että Espoon kaupunki harjoittaa tänäkin päivänä varustamotoimintaa kolmella aluksella:
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;15440;16054;16056

Samoin kun tuli toisaalla esille, että muuan sairaala on ollut bussiliikennöitsijä, niin myös Helsingin seurakunnat toimii tänäkin päivänä liikenteenharjoittajana:
http://www.mustasaarentoimintakeskus.fi/?deptid=3190

Onhan noita... vesillä kun ei ole linjalupaongelmaa. Pitäisikö kuivalla maallakin vapauttaa liikenne kuten on vesillä ja ilmatilassa?
 
SLHS:n liikennöitsijäluettelossa vuosiluku 1977 tarkoitti Halikon piirisairaalan nimen muuttumista Halikon sairaalaksi. Joo, joo, pitäis lukea huolellisemmin, ennenkuin kirjoittelee tietoja faktoina. Vainion liikenteen historiikissa vahvistetaan kaupan tapahtuneen vuonna 1992. Kerrotaan samassa lirjassa myyjän täydellinen nimikin. "Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntainliiton Salon seudun osavastuualueen Halikon Sairaala".
 
Tästä listasta puuttuu vielä ainakin Rauman Rautatie, Suomen ainoa kunnallinen rautatie 1897-1950.
 
Tästä listasta puuttuu vielä ainakin Rauman Rautatie, Suomen ainoa kunnallinen rautatie 1897-1950.

Uudenkaarlepyyn - Kovjoen ja Raahen - Lapin (= Tuomiojan) rautatietkin lienivät kyseisten kaupunkien omistamia liikennelaitoksia. Ja eikös Porvoon - Keravan rautatiekin ollut jossain vaiheessa Porvoon kaupungin omistama?
 
Takaisin
Ylös