Yöliikenteen hinnoittelu

Yöliikenne....

Ehkä Suomessa ollaan vähän jäljessä Ruotsia siinä mihin kellonaikaan katsotaan että pitää olla oikeutettu saamaan asianmukaista palvelua. Vasta äskenhän Suomessa hyväksyttiin eduskunnassa laki että kaupat saavat olla auki myös sunnuntaisin. Ruotsissa on tainnut olla jo n 20 vuotta sellainen käytäntö.

Siitäpä puheenollen: sunnuntaiaukeminen tulee alunperin siitä että Ruotsin lain mukaan liikkeet jotka tarjoavat palvelujaan ensikädessä junamatkustajille saivat olla auki jo 50-luvulla pyhäisin ja myöhään yöllä, esim Tukholman päärautatieasemalla.
Metron tullessa 1952 asemille avattiin liikkeitä samalla perusteella koska metroliikenne laskettiin junaliikenteeksi niihin aikoihin.
Joten laki joka hankaloitti aukioloaikaja koettiin ei-toimivaksi ja sen vuoksi laki muutettiin joskus 70-luvulla jolloin Ruotsi sai Euroopan liberaaleimman aukiololainsäännöstelyn.
Tietääkseni Belgia oli kauan Ruotsin ohella ainut maa Euroopassa jossa esim 7-Eleven putiikit ovat olleet olemassa.
Mutta nythän ajat ovat muuttuneet ja monissa maissa on lievenetty lakia kauppojen suhteen. Ja hyvähän että onkin, se on jokaisen oma valinta milloin menee kauppaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Yöliikenne....

Siitäpä puheenollen: sunnuntaiaukeminen tulee alunperin siitä että Ruotsin lain mukaan liikkeet jotka tarjoavat palvelujaan ensikädessä junamatkustajille saivat olla auki jo 50-luvulla pyhäisin ja myöhään yöllä, esim Tukholman päärautatieasemalla.
Metron tullessa 1952 asemille avattiin liikkeitä samalla perusteella koska metroliikenne laskettiin junaliikenteeksi niihin aikoihin.
Kun Helsingissä rautatieasemalta alkava Kaivokadun alttava "asematunneli" avattiin 1967, niin sen kaupat saivat lain mukaan olla auki myös sunnuntaisin. Mutta ne olivat sitten pitkään ainoat koko maassa.

t. Rainer
 
Suljettu kuljettajarahastus yöllä vaatisi selkeää konkreettista eroa päiväliikenteeseen, jotta ihmisillä olisi useammin mahdollisuus erottaa se päiväliikenteestä (etenkin "harmaan vyöhykkeen" aikoina, n. 1:30 eteenpäin), eivätkä esim. tunkisi sisään takaovesta poistujan jälkeen. Tähän sitten päälle ne, jotka itsepäisesti pitävät kiinni vanhoista oikeuksistaan...
Joissain saksalaiskaupungeissa voi bussiin nousta mistä ovesta tahansa - yleensä klo 20.00 jälkeen käytäntö kuitenkin muuttuu: tuolloin pitäisi nousta kyytiin etuovesta ja näyttää matkalippu kuljettajalle. Näin ainakin periaatteessa. Käytännössä omien havaintojeni mukaan kovi moni saksalaismatkustaja ei ilmeisesti omista kelloa, sillä klo 20.00 jälkeen moni nousee bussin kyytiin keski-/takaovistakin. Eivätkä kaikki kuljettajat huomaa tätä tai viitsi puuttua asiaan...;)
 
Aihe käy nyt aika paljon suljetun/avoimen rahastuksen parissa, mutta pakko sanoa...

Eivätkä kaikki kuljettajat huomaa tätä tai viitsi puuttua asiaan...;)

Berliinissä, jossa kaikkien sisäänmenevien tulisi käyttää etuovea, ei myöskään jakseta välittää lipuista. Kaikki kulkevat kyllä etuovista, jotka on jaettu kaiteella kahteen osaan, joko sisään- ja ulosmeneville tai lipun omistaville ja lippua ostaville (tätä en ole saanut vielä selville). Joka tapauksessa kuskia kiinnostaa, onko lippu, mutta lippua kuskille tarvitse näyttää, jos sellaisen omistaa. Jos pohjoismaalaiseen tapaan alkaa kaivaa lippua vasta ovella, kuski kysyy, onko lippua, ja jos vastaa "kyllä", ilmoittaa kuski, että "sisään sitten".
 
Takaisin
Ylös