Jos on edes vähän niinsanotusti silmää, välttyy kyllä ongelmilta aika hyvin.
Tällä olen pärjännyt aina. Turpaan ei ole vielä tullut, eikä ole traumoja. Erilaisia kokemuksia kylläkin.
Ymmärrän silti hyvin, että kaikki eivät halua käyttää joukkoliikennettä roskasakin melskaamisen vuoksi. Mikäs on rauhallisesessa keskipäivän vuorossa matkustellessa auringon paistaessa, mutta viikonloppuillan lähijunassa, jossa "uudet tuttavat" haluavat olla juuri sinun seuranasi, voi olla kaikkea muuta, kuin miellyttävä matka. Minua ei kiinnosta pätkääkään se, että onko joku päissään matkustaessaan, vaan sensijaan olennaista on se, miten käyttäydytään.
Vaunuissa sotkeminen (sisältäen kaikki eritteet), on ällöttävää. Kuitenkin vielä ikävämpää on itse häiriköinti, johon lukeutuu kaikki aina häirikön jatkuvasta puhumisesta uhkailuun asti. Tämän tästä pääsee jonkun häirikön tentattavaksi, tai muuten vain sivustaseuraajaksi, kun joku kiusanhenki terrorisoi muita. Ja se ei katso aikaa eikä paikkaa. Ikäviä kokemuksia on niin busseista, ratikoista, metrosta kuin junistakin. Yleensä häiriköt näkyvät korostetusti iltaisin, mutta heihin, tai pikemminkin niihin, törmää yleensä silloin kun sitä ei odota.
Kokemuksia on monia, mutta mieleenpainuvin lienee illan metromatka itään. Olin neljän hengen aitiossa yksin, ja juuri mukavasti kolmen hengen juoppoporukka rojahti ympärilleni Herttoniemessä. Siilitielle asti oli vain huutamista ja örveltämistä, mihin yritin olla kiinnittämättä huomiota. Katselin vain muina miehinä ulos (tai pikemminkin heijastusta ikkunasta, kun ulkona oli pimeää). Siilitieltä Itäkeskukseen olikin tentin vuoro, jossa esitettiin mitä mielenkiintoisempia kysymyksiä, kuten "virtaako sussa Itä-Saksalaista verta". Vaivautuneena vaihdoin Itäkeskuksessa maisemaa.
Toki yleinen sikailu ja päihteiden käyttö on varmasti tuttua hesalaisille, mutta joukkoliikennematkustusintoa ei varmasti lisää se, että joutuu lähes viikoittain seuraamaan roskasakin häiriköintiä.
