Jos on kiire, reilun kymmenen minuutin päässä tulevalla bussilla ei enää ehdi. Jos sinulla ei ole ikinä kiire, ei se tarkoita etteikö jollakulla muulla joskus voisi ollakin. Jos sinä pystyt aina menemään kaikkiin tapaamisiisi jo tuntia ennen ja pysäkille vartiksi seisomaan, ei se tarkoita, että kaikki muut voisivat tehdä niin. Ja miksi jäädä paikalleen, ei siinä kiinni juoksemisessa tarvitse itseään vaarantaa. Mäkelänkadun voi hyvin ylittää ihan vihreilläkin ja silti ehtiä pysäkille ennen bussia. Jotkut meistä myös hallitsevat raajojensa käytön sen verran hyvin, että liukastumisvaara on jopa pienempi kuin kävellessä. Jos nilkat nyrjähtelevät normaalissa juostessa, on kunnossa jo jotain perustavanlaatuista vikaa. Terve ihminen pystyy juoksemaan turvallisesti. Jos vaihtoehtona on juosta 300 metriä tai seistä 10 minuuttia pakkasessa odotellen bussia, joka tulee milloin huvittaa, kyllä minä valitsen sen juoksun. Mutta ei, sinun ei ole pakko juosta.