Näytetään tulokset 1-6/6

Viestiketju: Lumikaaos Tukholmassa

  1. #1

    Liittynyt
    18.03.2006
    Sijainti
    Stockholm
    Viestejä
    2001

    oletus Lumikaaos Tukholmassa

    Voihan virtakisko! Nyt 60 vuoden kokemuksenkin jälkeen käynyt niin, että aamuinen -20 °C ja lumi on sulkenut kaiken pintaliikenteen tunnelbanaverkossa. Uutta lunta ei ole pahemmin satanut, mutta ilmeisesti vika on siinä, että vanhan lumen tarttuminen virtakenkiin, sulaminen tunneleissa ja välitön jäätyminen ulostullessa, on aiheuttanut pysähtelyjä, jolloin on katsottu parhaaksi jättää maanpäälliset osiot ajamatta lukuun ottamatta niitä asemia, joilta on järjestetty jatkoyhteys. Tämä kaikki siitä huolimatta, että pari viikkoa koko systeemiä on ajettu edestakaisin muutaman C6/C14/C15- vaunun roikalla, jossa on ollut mukana lumenpuhallusvaunu.
    Viimeksi häiriöitä tuli näin runsaasti, kun mittari käväisi nollassa tammikuun lopulla. Lumi ja jää sulivat hieman virtakiskon päältä, valui kiskon puoliväliin ja jämähti kiinni uudellen, jolloin junat yksinkertaisesti jäivät paikon virranottoa vaille.
    Saattaapi olla, että SL:ssä kannattaisi vähän miettiä uusiksi virtakiskon suojausta.

    Kaupungissa on vaikeuksissa myös pendeltågliikenne, jossa on myös jouduttu turvautumaan busseihin, ja lokalbanaliikenne, jossa lähes joka linjalla on myöhästymisiä. Ainut "täysin" toimiva kiskoja kulkeva lienee tällä hetkellä Lidingöbanan, ehkä koko alueen vähiten kehitetty linja. Tietenkin myös bussiliikenne koko läänissä toimii vähän niin ja näin. Autoja on tienposkissa ja vuoroja myöhässä liukkauden ja ilmeisen kestämättömän tekniikan takia.
    Viimeisin muokkaaja Vesa Nurminen; 22.02.2010 kello 15:22. Syy: Pilkunviilausta (tarkkana pitää olla)

  2. #2
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7552

    oletus Vs: Lumikaaos Tukholmassa

    Miten voi olla mahdollista? Eikö Tukhoman Tunnelbanan virroitus ole virtakiskon alapuolelta kuten meilläkin ja päällä on eristekouru? Ja eikö muka 60 vuoden aikana ole ollut talvia? Ja miten sitten meillä metro voi toimia?

    Antero

  3. #3

    Liittynyt
    18.03.2006
    Sijainti
    Stockholm
    Viestejä
    2001

    oletus Vs: Lumikaaos Tukholmassa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    Miten voi olla mahdollista? Eikö Tukhoman Tunnelbanan virroitus ole virtakiskon alapuolelta kuten meilläkin ja päällä on eristekouru? Ja eikö muka 60 vuoden aikana ole ollut talvia? Ja miten sitten meillä metro voi toimia?
    Hyviä kysymyksiä.

    Pitää tarkistaa vielä, mistä kohtaa virta tarkalleen otetaan, nimittäin se voi olla altakin. Joku foorumilainen saattaa tietää. Päällä on ainoastaan lauta, joka ei lumelta suojaa. Talvipuoliskonahan on mahdollista lämmittää virtakiskoa sähkökaapelilla, mutta tämä ei ilmeisesti toimi enää niin hyvin näillä pakkasilla, koska sulanut jää ja lumi tarttuu tällöin virtakenkään ja jäätyy siihen.

    Kummallista on tosiaan, että näin on käynyt. On todella vaikeata arvata syytä tähän, kun vuosikymmenten kokemusta on. Talvi ei todellakaan ole täällä harvinainen eikä pakkaskausien pituudetkaan ole mielestäni Helsinkiä lyhyempiä, koska kaupunki ei sijaitse suoraan avomeren äärellä.

    Harmittaa myös se, että tunnelbanan tiedotus on huonontunut huomattavasti. Vikatilanteissa ollaan nyt viime syksystä oltu paljon useimmin sormi suussa. Lieneekö operoijan vaihtumisella sitten ollut tähän osuutta.

  4. #4

    Liittynyt
    25.10.2007
    Sijainti
    Vantaa / Vanda
    Viestejä
    92

    oletus Vs: Lumikaaos Tukholmassa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    Miten voi olla mahdollista? Eikö Tukhoman Tunnelbanan virroitus ole virtakiskon alapuolelta kuten meilläkin ja päällä on eristekouru?
    Tukholman Tunnelbanan virtakiskon rakenne poikkeaa Helsingin Metron vastaavasta. Toisin kuin meillä virta otetaan kiskon yläpuolelta ja kuten Vesa totesikin, on suojana ainoastaan yksinkertainen lauta virtakiskon päällä ja toisella sivulla.

  5. #5

    Liittynyt
    18.03.2006
    Sijainti
    Stockholm
    Viestejä
    2001

    oletus Vs: Lumikaaos Tukholmassa

    Juu, aivan. Alhaaltahan virtakisko on kiinnitetty, ja vielä melko matalalle. Pölkkyjen ja virtakiskon välissä on n. 10 cm korkea eriste. Yleensä suojaus on vain lauta yläpuolella, tuo takalauta on jopa melko epätavallinen. Minulla on jäänyt parin muuton tähden toiselle kovalevylle suurin osa viime- ja toissavuoden kuvista ja kovalevy on tällä hetkellä toisaalla, joten en voinut etsiä omista kuvistani näytettä eikä tunnu millään löytyvän verkostakaan selkeätä kuvaa.

    Eniten kaipaisin kuvaa junan virtakengästä, että saisin päähäni, mihin kohtaan kiskoon se tarkalleen osuu, jotta ymmärtäisin ongelman. Sen tiedän, että eräs ongelmiin johtavista seikoista on se, kun lumenpuhallukselle ei ole virtakiskon takana tilaa, jotta lumi pääsisi kiskon alakautta pois. Tänä talvena lumi ei ole sulanut sen jälkeen, kun sitä joulukuussa alkoi satamaan, joten monissa paikoissa on radan reunoille kertynyt sellaisia kinoksia, ettei puhallus ole täysin onnistunut.

    ---------- Viesti lisätty kello 20:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 19:50 ----------

    Täältä löytyi pari kuvaa, joista saa vähän käsitystä. Sivun alussa heti on pari päivänvalossa otettua kuvaa, joista näkee virtakiskojen yleisilmeen. kuten tästä ja tästä.

    Tästä kuvassa näkee hieman, miltä virtakisko näyttää läheltä. Eriste ja kiskon sekä suojalaudan kiinnitys siis tuossa, mihin vasara nojaa. Tämä on jopa parempi kuva.

    Tämän kuvan
    etualalla näkyy sitten loistavasta vinkkelistä tämä suojaus. Eipä siis ole hääppöinen, vaan selvästi tarkoitettu pelkästään vesi- ja lumisateelta suojaavaksi.
    Viimeisin muokkaaja Vesa Nurminen; 22.02.2010 kello 20:09. Syy: Paremmat kuvat

  6. #6
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7552

    oletus Vs: Lumikaaos Tukholmassa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 2000/Inkognito Näytä viesti
    Toisin kuin meillä virta otetaan kiskon yläpuolelta...
    Olenpa yllättynyt. Ei olisi luullut, että Tukholmassa valitaan yläpuolinen kontakti vuonna 1950, kun Berliinissä oli jo 1920-luvulla valittu alapuolinen kontakti yläpuolisesta saatujen huonojen kokemusten jälkeen.

    Antero

Vastaavia viestiketjuja

  1. Tukholmassa maksaminen?
    kirjoittanut Jusa foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 39
    Viimeisin viesti: 19.03.2019, 08:41
  2. Vastauksia: 11
    Viimeisin viesti: 31.12.2010, 10:41
  3. Tunnelbanan rooli Tukholmassa
    kirjoittanut Kari foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 42
    Viimeisin viesti: 11.08.2009, 11:17
  4. Liikennettä Tukholmassa
    kirjoittanut 738 foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 07.09.2005, 19:49

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •