Toimivaa liikennesuunnittelua

Albert

Suljettu tunnus
Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
2,224
Kuva (hieman suttuinen) Itäkeskuksesta tänään.
  • Kielletty ajosuunta juuri siihen suuntaan, johon bussit ja muu liikenne ajavat.
  • Yksisuuntainen tie juuri päinvastaiseen suuntaan, johon liikenne kulkee.
  • Kuvassa ei näy kielletty ajosuunta -merkkiä vajaan kymmenen metrin päässä, joka kieltää ajon juuri nuolen suuntaan.
Että tuohon kun ajaa niin siihen jää myös. :?
Tämä järjestely on ollut voimassa jo pitkään. Mutta liikenne toimii kuitenkin.
Olisi poliisille varsinainen sakkorysä. Poliisiasemakin on kymmenen metrin päässä. :lol:
 
Muistuttaa vähän järjestelyjä Leppävaaran Sellon ja bussiterminaalin kohdalla. Kun olin ensimmäisen kerran ajamassa Selloon sen uuden osan valmistumisen jälkeen, lähestyin kohdetta idästä ja etsiskelin reittiä pysäköintihalliin. P-kirjaimilla ja ryhmittymisnuolilla merkitty kaista ohjasi minut keskelle bussiterminaalia jossa henkilöautolla ajo oli kiellettyä. Ja minun perässäni tuli muita yhtä eksyssissä olevia :evil:
 
Takaisin
Ylös