Tulevaisuuden liikkuminen

Olipa mainio filmi! Minulle oli yllätys, että Tukholman autoliikenne oli jo tuolloin (1957) niin ruuhkaista kuin filmissä näkyi.

On muuten! Tulee ihan lapsuudenajan Ruotsinmatkat mieleen vaikka en ollut syntynyt vielä elokuvan kuvausvuonna, mutta tunnelmiin pääsi!

Ja miksikö ei Stokiksessa olisi ollut kova liikenne? Olihan se 800.000 asukkaan kaupunki jo tuolloin. Väkiluku sittemmin aleni ja käväisi 80-luvulla 600.000 paikkeella eli vastasi nyky-Helsinkiä, mutta alkoi nousta sittemmin ja on palautunut 50-luvun lukemiin. Tosin naapuri- ja ympäristökunnissa asuu sitten toisen Tukholman verran.

"Pilvenpiirtäjien" rakennustyöt aloitettiin 1952. Keskustan myllerrys oli jo täydessä vauhdissa elokuvan tekoaikaan.

Muistan itse että pilvenpiirtäjät olivat 60-luvun alussa jo valmiit mutta kaikki muu niiden ympärillä vielä yhtä kuoppaa.

t. Rainer
 
Sovelto on Suomi 2.0 -metropolihankkeessaan lähtenyt edistämään henkilö- ja tavaraliikenteen siirtämistä robottien ohjattavaksi. Linkki tiedotteeseen.

3T ja MTV3 ovat muiden muassa uutisoineet hankkeen tiimoilta näyttävin otsikoin ikään kuin asiassa olisi juuri tänään jotain uutta kerrottavaa vaikka Sovelton tiedote on jo tammikuulta. Jäin kaipaamaan HSL:n omaa tiedotetta/julkaisua aiheesta, ehkäpä sekin vielä saadaan.

EDIT: Löytyihän se Sovelton uudempikin tiedote kun jaksoi kaivella sivustoa.
 
Viimeksi muokattu:
Sovelto on Suomi 2.0 -metropolihankkeessaan lähtenyt edistämään henkilö- ja tavaraliikenteen siirtämistä robottien ohjattavaksi.
Kiinnitän huomiota esitettyyn optimismiin siinä, miten nopeasti autot muuttuvat robottiautoiksi.

Suomessa autoa käytetään keskimäärin 19 vuotta. Siten tänä vuonna ostetut autot menevät romuksi keskimäärin vuonna 2032. Yhtään robottiautoa ei myydä tänä vuonna, eikä varmasti ensi vuonnakaan. Ja sinä vuonna kun ensimmäinen tulee markkinoille, sitä tuskin myydään 160.000 kpl eli se vuosimyynti, jota 19 vuoden käyttöikä tarkoittaa.

Kun tässä on odoteltu sähköautojen rynnistävän markkinoille jo ainakin 5 vuotta ja tänä vuonna niitä myytäneen optimististen arvioiden mukaan pari sataa, en usko robottiautojen ilmestyvän kauppoihin ainakaan 15 vuoteen. Siis vuonna 2028 voisi niitä ehkä olla kaupan. Suomen 3 miljoonaa autoa ei muutu robottiautoiksi kahdessa vuodessa niin, että robottiautoja olisi käytössä laajassa mitassa.

Robottiautovisiossa uskotaan kovasti yhteiskäyttöperiaatteeseen. Minäkin kannatan sitä, mutta ei sekään asiaa ratkaise. Joukkoliikenteen tapaan autokaluston määrän mitoittaa huipputarve. Jos työmatka- ja kaupassakäyntikulttuuri pysyy ennallaan, yhteiskäyttöperiaate ei vähennä autokantaa merkittävästi. Autokanta vähenee merkittävästi vain sillä, että autojen tarve työmatkoihin ja kaupassakäyntiin vähenee voimakkaasti. Nämä eivät voi tapahtua kuin vahvalla joukkoliikenteen käytön lisääntymisellä ja marketkulttuurin purkamisella takaisin korttelikaupoiksi. Silloin jakeluliikenne korvaa marketautoilun.

Tällä hetkellä ei ole kaavoituksessa ja rakentamisessa mitään merkkejä siitä, että oltaisiin menossa pois marketkulttuurista ja autoiluun perustuvasta työmatkailusta. Helsingin suurin suunnittelualue Östersundom on korutonta tulevaisuudenkuvaa tässä mielessä. Todelliset päättäjät haluavat liikenneratkaisuksi autoilua tukevan metron, jonka ansiosta autoilun osuus on suurempi kun vanhassa Helsingissä. Kaupan alan haaveissa on keskittyä entistä isompiin hypermarketteihin, joita integroidaan myös Kalasataman ja Jätkän rakenteisiin.

Sen perusteella mitä nyt tehdän ja suunnitellaan, nykymeno jatkuu ja nykyinen autoilu haittoineen lisääntyy kohti vuotta 2030.

Antero
 
Kiitos Anterolle asiantuntevasta kommentista. Lisään tähän myllyyn vielä toisenkin ulottuvuuden: Uudenmaan Liitto on "varjohallituksen" tavoin alkanut lanseeraamaan maakunnan kehittämisohjelmaa (lue: kaupungistamisohjelmaa), uusimpana kattonimikkeenä Uusimaa-ohjelma, johon kansalaisetkin huolitaan osallistumaan.

Em. linkissä viitattuun Uudenmaan maakuntasuunnitelmaan on merkitty monia yksityiskohtaisia tavoitteita jotka ovat kuitenkin ainakin osittain monitulkintaisia. Esimerkkinä "Strateginen tavoite 5:Uudenmaan yhdyskuntarakenne on toimiva ja
tehokas, energian käyttöä ja liikkumistarvetta vähentävä sekä hyvinvointia edistävä."

Mahdanko muistaa oikein, että viime aikoina on joissakin Keski-Suomen kunnissa jo kaavoituksella puututtu haja-asutusalueisiin rakentamiskielloilla? Halutaanko tästä Suomesta oikeasti isolla kädellä muutama iso kaupunki ja loput tyhjää? (kärjistys)
 
Takaisin
Ylös