Köysiradat

Liukuportailla ei saada lipputuloja tai ainakin harvempi olisi sellaisista valmis maksamaan. Pispalassa on tullut käytyä ja todettua että se on jopa neljässä eri tasossa joiden välillä on vain kävely-yhteys. Sinne sopisi jokin vaijeriratikka Paasikiventieltä Pyynikintornille, pysähtyen ammattikoululla, Rinnekadulla, Pispalan valtatiellä, Koukkarinkadun kohdilla ja kääntyen lopulta venesataman länsirantaan. Uusi yhteys tornille sekä vaihtoyhteys linjalta 10 linjoihin 1,11,13,18,25-29 joilta 16:lle. Ratikka voisi laskeutua myös tornin toiselle puolelle kesäteatterille (21) ja sieltä loppua Eteläpuistolle.
 
No höh. Turhaanko kipusimme muutama vuosi sitten kaikki ne tavalliset portaat? ;)
Voipi olla. Tässä on jonkinmoinen kuva ko. laitoksesta (alapäätä, taustalla näkyy jo metroaseman kyltti). Ne tosiaan toimivat vain ylöspäin, alas joutuu menemään lihasvoimalla. Suomen talvessa tuollainen vaatisi kyllä kunnon suojauksen toimiakseen.
 
Sienassa, Toscanassa, on myös huomattavan pitkiä koneporrasratoja, katetut rinnakkaiset väylät ylös ja alas. Erääseen sellaiseen funikulaarin/köysiradan korvikkeeseen tutustuin taannoin. Olisikohan ollut noin viisiosainen ja joka välitasolla suunta muuttui uusiksi. Kaikki eri osuudet olivat erimittaisia. Sellaisella systeemillä saa reitin rakennettua aikalailla zig-zag ja suuretkin nousut rakennettua miljöötä arvostaen huomaamattomiksi maastoa kunnioittaen. Välitasanne, jolloin kävellään lyhyesti uuden suunnan koneportaisiin, voi myös toimia poistumispysäkkinä. Koneporraslinjan rinnalla oli myös tavallinen portaikko, eli oli kuntoilijallekin sopiva vaihtoehto. Tai konerikon aikana järjestelmä ei tilttaa kokonaisuudessaan kelvottomaksi.
 
Tässä malliksi Lontoossa toteutettu köysirata...
Kävin kiikkumassa joukkoliikennejärjestelmään kuuluvalla köysiradalla Kolumbian Medellinin kaupungissa helmikuussa. Siellä on parikin köysirataa, jotka lähtevät paikallisjunan/metron asemilta ja kiipeävät köyhien esikaupunkialueiden rinteitä. Nämä siis eivät ole turistinähtävyyksiksi tehtyjä, vaikka ovat sitäkin, vaan oikea joukkoliikennejärjestelmä maasto-olosuhteisiin, joissa suoraan ylös ei mennä millään muulla kulkupelillä.

Kokemus oli kokonaisuutena myönteinen, mutta en käynytkään ajamassa ruuhka-aikana, jolloin lähtöaseman jonotuskarsina on täynnä. Eli kapasiteetista on pulaa.

Tekninen toteutus on kannatin- ja vetovaijerin yhdistelmä. Yhden kopin tarrautuminen vetovaijeriin vapautetaan pysäkillä, joten vetovaijeri pyörii jatkuvasti. Pysäkkiaika on rajattu, sillä perässä tulevalle vaunulle pitää saada tilaa. Pysäkillä on kolmen neljän kopin kapasiteetti, eli sen verran on puskuria poikkeustilanteille. Nopeutta rajoittaa se, että kopin kiihdytys- ja jarrutusmatka on muutama metri pysäkin pituutta. Joka pysäkillä on pari henkilöä avustamassa. Kopin kapasiteetti istumapaikkoina on 6–8, riippu istujien koosta. Kopin varustuksen perusteella arvelen, että seisovia matkustajia ei sallita.

Järjestelmän taloudesta minulla ei ole tietoa. Käyttökustannukset lienevät pienet suhteessa investointiin. Kapasiteetti ei riittä huippukysyntään, mutta bussi tai ratikka ei ole vaihtoehto, sillä vain hammasrata pystyisi samaan nousujyrkkyyteen. Vaihtoehto olisi rinteen suunnassa kulkeva joukkoliikennelinja kadulla tai raiteella. Se olisi säteittäinen yhteys kaupungin keskustaa kohden. Köysirata on vain poikittainen yhteys, joka on junan/metron syöttölinja.

Antero
 
Takaisin
Ylös