Näytetään tulokset 1-4/4

Viestiketju: Osatotuuksia matka-ajoista markkinoinnillisesti

  1. #1

    Liittynyt
    14.11.2005
    Viestejä
    190

    oletus Osatotuuksia matka-ajoista markkinoinnillisesti

    HKL suuntaa markkinointiaan autoilijoille:

    "Jakomäestä keskustaan reilussa 20 minuutissa! Heikinlaaksosta Puistolan asemalle 10 minuutissa ja sieltä junalla Pasilaan samassa ajassa. Tai keskustaan vartissa! Tai Tapanilasta Malmille muutamassa minuutissa ja sieltä junalla keskustaan 12 minuutissa! Liity sinäkin Euroopan tyytyväisimpiin joukkoliikenteen käyttäjiin."
    http://www.otaaikaa.fi/fi/autoilu.php

    "Reilu" kaksikymmentä minuuttia on jo sinänsä epämääräinen aika. Lisäksi työmatka-ajaksi muutettuna tuo tarkoittaa sitä että potentiaalinen asiakas asuu bussipysäkillä ja työskentelee Rautatientorilla.

    Myöskin vaihtoja sisältävä matka saadaan kuulostamaan houkuttelevalta, kun kerrotaan ainoastaan eri liikennevälineissä (aikataulun mukaan) kuluva aika ilman vaihtoja.

    Jos ei haluta kertoa asioita totuudenmukaisesti, voisi harkita kannattaako kertoa ollenkaan. Mielikuvamainonta voi toimia kunhan siihen ei sekoteta mitattavissa olevia asioita ja esitetä harhaanjohtavia aikoja. En usko kovinkaan monen autoilijan jättävän autoaan kotiin noiden puolifaktojen perusteella....

  2. #2

    Liittynyt
    08.11.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    399

    oletus Re: Osatotuuksia matka-ajoista markkinoinnillisesti

    Lainaus Alunperin kirjoittanut edsel
    Myöskin vaihtoja sisältävä matka saadaan kuulostamaan houkuttelevalta, kun kerrotaan ainoastaan eri liikennevälineissä (aikataulun mukaan) kuluva aika ilman vaihtoja.
    Tämä sama ilmiö on tuttu lentoliikenteestä ja usein siitä puhuvat myös matkustajat. Lento Oulusta Helsinkiin on niin paljon nopeampi kuin Pendolino, kun se kestää vain tunnin. Onhan tuo totta, se on paljon nopeampi jos sattuu asumaan Oulunsalossa (15km Oulun keskustasta) ja menee Helsinki-Vantaan lentoasemalle (19km Helsingin keskustasta). Edellä mainitut asiat, lähtöselvityksen sekä mahdollisten matkatavaroiden odottamisen ja liikenneyhteyksien huomioonottamisen jälkeen matka-ajassa eroa jää enään kahdesta kolmeen tuntiin, mikäli matkustaa keskustasta keskustaan.

  3. #3

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5928

    oletus Re: Osatotuuksia matka-ajoista markkinoinnillisesti

    Lainaus Alunperin kirjoittanut edsel
    Jos ei haluta kertoa asioita totuudenmukaisesti, voisi harkita kannattaako kertoa ollenkaan. Mielikuvamainonta voi toimia kunhan siihen ei sekoteta mitattavissa olevia asioita ja esitetä harhaanjohtavia aikoja. En usko kovinkaan monen autoilijan jättävän autoaan kotiin noiden puolifaktojen perusteella....
    Mielestäni mainos oli ihan asiallinen. Siinä annettiin kuitenkin linkki reittioppaaseen josta voi tarkistaa oman työmatkareittinsä matka-ajat julkisilla.

    Autolla ajaessa harvemmin tulee ajatelleeksi paljonko menee aikaa lumitöihin että saa autonsa kaivettua esiin, ja pysäköintipaikan etsimiseen.

    t. Rainer

  4. #4
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7552

    oletus

    Olen Edselin kanssa samaa mieltä siitä, että pitäisi olla tarkka ja täsmällinen tällaisessa. Mutta periaate on minusta silti oikein, ja Larin ja Rainerin huomautukset perusteltuja.

    Voinpa jopa vaikka kehua periaatteessa huonoina pitämiäni yhteyksiä kotootani Otaniemeen. Hyvällä tuurilla matkustan Marjaniemen ja Otaniemen välin joukkoliikenteellä yhtä nopeati mutta huomattavasti vaivattomammin kuin autolla.

    Niissä erikoisissa tilanteissa, joissa vaihdot sujuvat minimiajalla, olen päässyt jopa yhteydellä bussi-metro-bussi 45 minuutissa ovelta ovelle. Yhdistelmällä auto-metro-bussi olen parhaimmillaan selvinnyt noin 35 minuutissa, mitä ei enää päihitä autollakaan.

    Jos pääsisin Otaniemeen yhdistelmällä auto-metro, säästyisi nykyisestä 4 minuuttia eli Kampin huonosti järjestetty vaihto.

    Tämä kaikki johtuu siitä, ettei henkilöauto ole matka-ajassa kilpailukykyinen joukkoliikenteelle kaupunkiympäristössä. Asia, jota autoilijat eivät suostu hyväksymään. Vaan vaativat, että heidän teihinsä on investoitava rajattomasti, jotta he pääsisivät aina ilman heidän itsensä luomien ruuhkien ongelmia.

    Edelleen tämä johtuu myös siitä, ettei Otaniemen tapaisessa paikassa voida järjestää kaikille pysäköintiä edes niin lähellä kuin lähin pysäkki. Sen seurauksena kävely autolta ovelle kestää useita minuutteja, mikä on paljon verrattuna esim. bussin 12-13 min. ajoaikaan välillä Kamppi - Otaniemi.

    Ja vielä se kunnollinen yhteys. Se on se, jossa ei ole tarpeettomia vaihtoja keskustassa, ei Otaniemessä eikä Itäkeskuksessa. Esimerkiksi jos 103:n itäinen päätepysäkki olisi Vuosaaren telakalla - ja kun sitä vielä ajettaisiin, kuinkas muuten, ratikalla.

    Antero

Vastaavia viestiketjuja

  1. Matka-Mäkelä
    kirjoittanut killerpop foorumissa Kauko- ja tilausliikenne
    Vastauksia: 9
    Viimeisin viesti: 26.11.2012, 23:45
  2. Matka.fi
    kirjoittanut Piirka foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 3
    Viimeisin viesti: 06.01.2011, 22:00
  3. Vuoroväli vs. matka-aika
    kirjoittanut Kolli foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 58
    Viimeisin viesti: 05.02.2009, 01:05
  4. Pohjolan Matka
    kirjoittanut Aleksi.K foorumissa Kauko- ja tilausliikenne
    Vastauksia: 4
    Viimeisin viesti: 30.07.2008, 20:54
  5. Odotusaika ja matka-aika
    kirjoittanut kuukanko foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 33
    Viimeisin viesti: 17.10.2005, 17:35

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •